Syntymäpäiväni oli viime viikolla. Ei ollut bileitä, ei kakkua, ei minkäänlaisia juhlallisuuksia. Olin kuitenkin uskollinen syntymäpäiväperinteelleni eli syntymäaikanani, keskipäivän aikoihin, keitin kupin teetä ja kävin vuoteni kuukausi kuukaudelta läpi.

En kaivannut analysointia tai vuoden jakamista kenenkään kanssa, halusin vain viettää rauhallisen hetken itseni kanssa. (Vuosi oli hyvä, joskin melko surullinen.) Katsauksen jälkeen toivotin itselleni, kuten jokaisena syntymäpäivänäni, parempaa uutta vuotta ja jatkoin töitä. Myöhemmin illalla pieni ahdistus nosti päätään ja rupesin miettimään, että jaahas, kohtahan sitä lähestyn kolmeakymmentä (!??!?!!!), mihin nämä vuodet ovat oikein menneet ja mihin minä olen oikein aikani käyttänyt?

Pienen epätoivon keskellä pohdin, että mitä minä olen  oikein oppinut viimeisten 27 vuoden aikana: (ja koska, let’s face it, mä olen jo pitkään halunnut kirjoittaa tällaisen muumipappa meets Lena Dunham -postauksen, jossa ”a young woman tells you what she’s ’learned'”).

Eli, hyvät ystävät, tässä asioita, joita olen ”oppinut”:

Peruna kerrallaan. Vanha viisaus pätee oikeastaan aivan kaikkeen. Graduun, duuneihin, väitöskirjasuunnitelmaan, remonttiin, kynsien lakkaukseen, maanantai-illan kylpyrituaaliin, kymmenvuotissuunnitelmiin (joista jälkimmäistä mulla ei tosin ole).

Maailmasta löytyy aina joku älykkäämpi, kauniimpi tai karismaattisempi. (Eli elämäänsä ei kannata rakentaa superlatiivien varaan.)

Kun on tahmeaa kannattaa muistella, kun haaveili siitä mitä nyt on. (Tahmeuteen auttavat myös lämmin suihku, uni, tee, ulkoilma, meditaatio, juokseminen ja taide.)

Maalaisjärjellä ja hyvillä käytöstavoilla pääsee pitkälle.

Aika ajoin tulee vastaan ihmisiä, joiden mielestä et ole sopiva. (Ja silloin kannattaa muistaa tämä Pinterest-viisaus: You can’t please everyone, you’re not a Nutella jar.)

Maailma on ihan kauhean mielenkiintoinen paikka, eikä sen ymmärtämiseksi tarvitse olla maailmanmatkaaja. Riittää että aina välillä tekee itselleen epätavallisia asioita, juttelee tuntemattomille, käy museoissa, lukee laajalti, on empaattinen.

On suudelmia, jotka muuttavat kaiken. (Mutta kaikki suudelmat eivät ole radikaalien muutosten arvoisia.)

Arkea piristävät parhaiten pedikyyri, milky oolong -tee, leikkokukat ja puhtaat lakanat.

Huonot kirjat voi jättää kesken (itse asiassa ne ehdottomasti kannattaa jättää kesken, sillä tämä elämä on aivan liian lyhyt kirjoihin, jotka ovat epäkiinnostavia) eikä pahanmakuista viinilasillista tai kahvikupillista tarvitse juoda loppuun.

Itselläni kesti melko kauan ymmärtää, että vain minä olen vastuussa omasta energiastani. (Omaa oloaan ei voi ulkoistaa toisille, vaikka kuinka haluaisi. Siksi kannattaakin opiskella itsetuntemusta. Ja ymmärtää, milloin kannattaa jättää menemästä ihmisten ilmoille.)

Vaikka elämä on suurimman osan ajasta tosi mielenkiintoista ja antoisaa, vastaan tulee väistämättä vaikeuksia ja niihin kannattaa kehittää omat selviytymiskeinot. Turvabiisi, kuuma suihku, meditaatio, itkeminen, juoksulenkki, joogaharjoitus, whatever works. (Oma lukunsa ovat tietenkin sitten ne oikeasti järkyttävät asiat. Tiedä, ettei niihin voi valmistua. Pahat asiat eivät myöskään pysy poissa niitä koko ajan ajattelemalla. Tiedä myös mistä voit hakea apua, jos et jaksa.)

Yöllä tuntuu miltei poikkeuksetta kauheammalta kuin aamuisin. Siksi dramaattiset päätökset kannattaa jättää aamuun.

Laukussaan/autossaan/taskussaan kannattaa kantaa ainakin yhtä kirjaa, hieman rahaa ja aurinkolaseja. (Kenties joku lisäisi listaan myös passin. Koska eihän sitä koskaan tiedä…)

Asioita joita en usko katuvani: Muistoboksi, jonne olen kerännyt kaikenlaista memorabiliaa vuosien varrelta (lentolippuja, valokuvia, kuitteja, kortteja yms.), sukututkimus (on yllättävän voimaannuttavaa tietää edes jotakin esi-isistään), isovanhempien kanssa vietettyä aikaa, aamuja sängyssä, pusu-emojeja WhatsAppissa.

Kenties hyvä päämäärä tälle elämälle voisi olla enemmän läsnäoloa, vähemmän suorittamista. (En vain tosin vielä tiedä, mitä kaikkea se tarkoittaa käytännössä. Mutta ehdottomasti se tarkoittaa ainakin sitä, ettei elä eläämänsä puhelin kädessä.)

Toisin kuin Instagramin selailu iltaisin, kieltenopiskelu ja kirjojen lukeminen eivät mene koskaan hukkaan. (Josta tulikin mieleeni: ei kannata jättäytyä pelkästään englannin varaan. Itse pyrin siihen, että osaan vähintään flirttailla niin monella kielellä kuin mahdollista. Tällä hetkelläni lukuni viisi ja puoli. En oikein ole varma kuulostanko hurmaavalta vai järkyttävältä ruotsiksi.)

Onnekas ihminen oppii joka päivä jotakin uutta. Itselleni hyödyllisintä ovat olleet tietoteoria, viinipullon avaaminen ilman pullonavaajaa, anteeksipyytäminen ja erilaiset solmut. (Solmuista kiitos isälle ja venekesille.)

Välillä sitä joutuu keskelle turhauttavia ja provokatiivisia kohtaamisia. ”Feministit eivät kannata tasa-arvoa” tai ”humanistiset tieteet ovat hölyn pölyä”. Pick your battles. Kaikkiin debaatteihin ei tarvitse osallistua.

Onnistuneiden illalliskutsujen resepti on simppeli: ole hyvällä tuulella (olit sitten emäntä tai vieras).

Taidenäyttelyssä tai museossa ei tarvitse pysähtyä jokaisen teoksen kohdalle. Seuraa energiaasi, kuuntele itseäsi.

Asioita joiden kuuluu olla suurimman osa ajasta helppoja ja mutkattomia: ystävyys, kampaukset, sunnuntai-iltapäivät, sähköpostiviestit, rakkauskuviot, vaatteiden valitseminen aamuisin.

Valitettavasti (ja onneksi) kaikki loppuu aikanaan: teknobileet, nuoruus, ruokamyrkytykset ja sydänsurut.

Ihminen ei oikeastaan tarvitse tässä elämässä mitään sen suurempaa kuin ihmisiä, jotka ovat  vilpittömästi onnellisia puolestasi ja jotka myös toisaalta milloin tahansa ottaisivat osan suruistasi kannettavakseen.

Ehdottomuus sopii meistä vain harvoille. Mieltään saa (ja joissakin asioissa kai myös täytyy) vaihtaa aina aika ajoin. Samalla kannattaa muistaa, että mielipide on alhaisin tiedon muoto.

Opi olemaan itsesi kanssa yksin. (Sinkkuelämää-sarja on 2010-luvulta katsoen paikoin hyvin ongelmallinen, mutta Carrie oli oikeassa todetessaan, että meidän tärkein ihmissuhteemme on suhteemme omaan itseemme.)

Elämä ei ole New Yorkin keltainen taksi. Sen perässä tarvitsee hyvin harvoin juosta. (Itse asiassa usein riittää, että pitää itsensä tyytyväisenä ja keskittyy hyvään – ja boom, uskomattomia asioita alkaa tapahtumaan.)

Kaikista parasta tässä elämässä ovat rakkaus ja perhe, oli se sitten biologinen tai itse valittu. (Mutta eivät erinomainen aamukahvi, raikas merituuli, Whamisan kasvovesi tai Wolfordin sukkahousut elämänlaatua ainakaan huononna.)

Kannattaa myös muistaa, että unelmat käyvät usein toteen, eli be careful what you wish for jne., ja että good gets always better…

…ja että elämässä on oikeasti pysyvää vain muutos. (Ja juuri siksi tämäkin lista voi näyttää täysin erilaiselta kymmenen vuoden kuluttua.) (Ja kenties juuri siksi meidän kaikkien kannattaa pyrkiä ensisijaisesti armollisuuteen itseämme ja toisiamme kohtaan.)