Journey

18.3.2020 Celine

Viime päivinä

Tekstareita, IG-livejä, FaceTime-puheluita, tavan puheluita, hymiöitä. How are you? Miten menee? Ça va????, self-isolation, etätyö, kotitoimisto, mutta entäs pappa? Uutiset, tiedotustilaisuudet, #flattenthecurve, niistä on viime päivät tehty.

Kuten varmasti me kaikki, minäkin olen ajatellut riskiryhmiin kuuluvia läheisiäni ja pohtinut heidän jaksamistaan. Suurin huoli kohdistuu miltei 90-vuotiaaseen isoisääni, mutta onneksemme hän vaikuttaa toistaiseksi reippaalta. (Niinkin reippaalta, että ystäviensä tapaamisen sijasta hän lähti eilen potkukelkkailemaan kokonaisen järven yli. Kun isoisäni eilen kertoi minulle ”retkestään”, sydämeni melkein pysähtyi. Mutta pappa!!!! Sinun on otettava rauhallisesti, kiljuin. Isoisäni sivuutti kommenttini tyynesti ja jatkoi kelkkaretkensä kuvailua. Erinomainen sää, jäällä ei miltei ollenkaan lunta, aivan täydellistä.)

Neljä huomiota viime päivistä:

Kaikki te, jotka asutte kaukana perheestänne, ulkomailla tai muualla Suomessa: I feel you. Olla keskellä tällaista perin kummallista, pelottavaa, erikoista aikaa ilman perhettään. Se on vaikeaa, mutta onneksi meillä on käytössämme moderni teknologia. Mutta silti. Se on raskasta.

Mietin keinoja, joilla voin tukea pienyrittäjiä ja naapurustofirmoja näinä aikoina. Vaikka pari viikkoa sitten teimme äidin kanssa tilauksen teefirmaltamme (TeaHouse of Wehmais – Suomen parasta teetä, lemme tell you!!!), teemme lähipäivinä toisen. Pienen pieni juttu, mutta konkreettinen sellainen. Äsken kävin ostamassa kahvipapuja lähikahvilastani. Illalla ”menen” online pilatestunnille (hehe, e-pilatesta?) olohuoneeseeni.

Vaikka meitä kaikkia varmasti jännittää, huolestuttaa ja kenties jopa pelottaa, tunnen omassa ystävä- ja tuttavaperheessäni suurta yhteydenkuuluvuuden tunnetta. Puhelin piippaa oikeastaan koko ajan, kaikki kyselevät toistensa kuulumisia (just checking on you, darling – yksi kauneimmista lauseista tällä hetkellä). Tilannepäivityksiä Milanosta, Nur-Sultanista, New Yorkista, Pariisista, Amsterdamista; lempibiisejä ja sarjasuosituksia, kaikenlaisia memejä. Aamut alkavat puheluilla rakkaiden kanssa ja päättyvät ystävien hyvän yön toivotuksiin.

Ja, viimeikseksi, täytyy sanoa, että olen niin vaikuttunut pääministerimme rauhallisuudesta. Ahhhhh. Kiitos universumi, että meillä on Sanna Marin.

___

Photo: Peter Lindbergh

Avainsanat: Arki, hyvä elämä, rakkaus

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään

12.3.2020 Celine

5+3 ajatusta Pariisissa

1. Pariisi lienee itselleni maailman ainoa paikka, jossa janoan kliseitä. Eniten tietenkin croissantteja. Joka aamu. Itse asiassa niitä alkaa tehdä mieli jo Lontoon St Pancras -asemalla. Ja kaikista kaunein aamurutiinini Pariisissa on tietenkin croissantien haku naapuruston boulangeriesta. Oui, oui et oui siis Pariisi-kliseistä rakkaimmalle. (Muita ovat viinipiknik patonkeineen ja brie de mieux’n kera Seinen rannalla, vaeltelu kuudennessa arrondissementissa ja istuskelu Café de Floressa, jossa iltapäivä muuttuu illaksi ja josta voi päätyä oikeastaan mihin vain! Sekä tietysti todella varhaiset aamut Montmartressa.)

2. Pariisissa tekee aina mieli pukeutua eritoten mustaan, tummansiniseen, beigeen ja harmaaseen. Au revoir värikkäät kuteet, kaikenlaiset printtihässäkät ja liian monimutkaiset jutut. Less is more = Paris.

3. Mielestäni on hyvin totta, että pariisilaiset valittavat aika tavalla. Ja jotenkin sitä itsekin muuttuu (ja en välttämättä haluaisi myöntää tätä, sillä #positivevibesonly) kriittisemmäksi. Superlatiivit katoavat puheesta. Asiat ovat pas mal, ei huonoja. Mutta että sanoa totally amazing…ei todellakaan Pariisissa (vaikka usein siltä tuntuukin).

4. Pariisi aiheuttaa aina mielettömän kirjahimon. Kädessä onkin aina ennemmin kirja kuin puhelin (ellei kyseessä ole jokin kirjasovellus – jotka eivät tosin ole erityisen pariisilaisia).

5. Pariisissa tunnen aina olevani se 10-vuotiastyyppi, joka rakastui kaikkeen ranskalaiseen ja eritoten pariisilaiseen (hehe, eritoten miehiin: pariisilaiset ovat yliedustettuina listallani). Pariisissa minua kiinnostavat samat kuin 10-vuotiasta minääni: croissantit, kävely, museot, arkkitehtuuri, kenkäkaupat. Matkustankin sinne yhä uudelleen elämään mennyttä.

+Miksi aina Pariisissa minulle tulee vastustamaton tarve leikkiä olevani musikaalissa? Tanssahdella Rue de Lillea ja laulaa I Say A Little Prayer –biisiä (à la My Best Friend’s Wedding!)

Forever, forever, you’ll stay in my heart
And I will love you
Forever, and ever we never will part
Oh, how I’ll love you
Together, together, that’s how it must be
To live without you
Would only be heartbreak for me

+Miksi aina Pariisissa mieleni tekee aloittaa tupakoimaan (mais nooooon), juoda jokaisella lounaalla viiniä (toinen mais nooooon, sillä tulen lounasviinistä poikkeuksetta väsyneeksi) ja ostaa kaikki mahdolliset kirjat Seinen varrella sijaitsevilta bouquinistes-kauppiailta?

+Miksi Pariisi tuntuu aina taianomaiselta? Harmaana maanantaiaamuna, yön pikkutunneilla (ja usein tietysti erityisesti juuri silloin), naapurileipomossa, piknikillä, joulukuun viimassa, heinäkuun kuumuudessa ja ennen kaikkea alkukesällä ja loppusyksystä. <3 Paris toujours…

Lue myös:

Prologi Pariisista

Sydämentykytyksiä Pariisissa

Bonjour Paris

Avainsanat: matkalla, Pariisi, Ranska

Kulttuuri Matkat Museot ja näyttelyt Ajattelin tänään