Yksi 2000-luvun suurimmista museotrendeistä on ns. satelliittimuseon (engl. satellite museum) perustaminen. Nämä eräänlaiset pop-up-museot  kantavat osittain ”alkuperäisen” museon nimeä, esimerkiksi Louvre Abu Dhabi, mutta sijaitsevat toisessa maassa tai kaupungissa. Arabiemiraateissa sijaitsevan kakkos-Louvren lisäksi tunnettuja satelliittimuseoita ovat Guggenheimit, Alankomaissa, Italiassa ja eri puolilla Venäjää sijaitsevat Eremitaašit ja Tatet Isossa-Britanniassa.

Satelliittimuseotrendin aloitti Guggenheimin aikaisempi johtaja Thomas Krens Global Guggenheim -strategiallaan. Guggenheimeja syntyi kuin sieniä sateella: New Yorkin Soho, Berliini, Las Vegas, Bilbao, oli puhetta projekteista Brasiliassa ja Venäjällä. Guggenheimin tahti oli niin kova, että alettiin puhua McGuggenheimista. Sittemmin suurin osa Guggenheimin projekteista on kuihtunut kasaan, eikä uusia Guggenheimeja ole avattu viime vuosina.

Satelliittimuseot liittyvät ensisijaisesti kahteen merkittävään museoilmiöön. Ensiksi, satelliittimuseoita ei olisi ellei meillä olisi merkittäviä museobrändejä. Maailman tunnetuimmilla museoilla – Louvre, Eremitaaši, Met, MoMA ja British Museum, on todella vahvat brändit. Museoiden brändi-imagot ovat positiivisia ja vahvoja. On helppo olettaa, että Louvre-nimeä kantava lafka esittää automaattisesti huippuluokan taidetta.

Yhteiskunnallisesti merkittävämpi ilmiö on museoiden rooli pehmeänä vaikuttamiskeinona. Tästä osuvin esimerkki lienee Emiraatit, joissa Louvren satelliittimuseo avautui syksyllä 2017 ja jonne rakennetaan Guggenheimia (museon kohtalo on tosin tällä hetkellä vielä mysteeri). Pehmeää vaikuttamista harjoittavat sekä Ranska että Emiraatit: Ranska ”tuo” kulttuuria ja toisaalta auttaa Emiraatteja rakentamaan kulttuurisektoriaan, ja Emiraatit muokkaavat imagoaan kansainvälisellä kentällä instituutioidensa kautta. Emiraattien esimerkki on mielenkiintoinen myös siksi, koska maan ykköskilpakumppani Qatar on valinnut toisenlaisen tien kulttuurin kentällä: omien instituutioiden kehittäminen. Tosin tarkempi tarkastelu osoittaa, etteivät maiden ”mallit” ole niin niin erilaisia – mutta siitä lisää myöhemmin.

Ovatko satelliittimuseot sitten hyvä vai huono juttu? No, se varmasti riippuu täysin vastaajan perspektiivistä. Louvre joutui suuren kritiikin kohteeksi ja tietysti aivan syystä, Emiraattien ihmisoikeustilanne kun on hyvin huono. Osa kansalaisista myös vastusti kansalliskulttuurin kauppaamista. Guggenheimia  puolestaan syytetään kolonisaatiosta ja kulttuurikentän amerikkalaistamisesta – eikä todellakaan syyttä. 

Toisaalta, satelliittimuseot eivät noudata vain yhtä – esimerkiksi Guggenheimin kolonialistista – mallia. Tästä hyvä esimerkki on Eremitaaši, joka on perustanut satelliittimuseoita ympäri Venäjää. Ottaen huomioon maan valtavan koon, on hyvin perusteltua tuoda kulttuuria Pietarin ulkopuolelle kansalaisten ulottuville. Ei pidä myöskään unohtaa, että suurilla museoilla on valtavat kokoelmat – eli vain pieni osa museon esineistöstä on esillä. Satelliittimuseot tarjoavat mediumin, jolla kokoelmaa tuodaan paremmin julki ja esille. Toisaalta varmasti olisi myös edullisempia tapoja avata museoiden kokoelmia, sillä museon rakentaminen ja ylläpito ei ole edullista puuhaa – vaihtuvat näyttelyt mahdollistavat myös kokoelman esittelemisen.