Rauhoittumiseen (eli ei viinibaareja arki-iltaisin ja muita huomioita)
Seuraa paljastus: olen ollut viime viikot täynnä pirskahtelevaa iloa ja intoa. En millään malttaisi lopettaa iltaisin kirjoittamista ja tuntuu kuin minä ja väitöskirjani viettäisimme kuherruskuukautta. Myös muut työt innostavat. No, tilanne on tietysti erinomainen, mutta välillä minussa on yksinkertaisesti liikaa energiaa. Olen kuin pikkuinen Duracell-pupunen. Ja niistäkin loppuu lopulta virta. Siksi olenkin keskittynyt itseni rauhoittamiseen jotta jaksaisin pidemmälläkin aikavälillä.
Kenties tärkein rauhoittumiskeinoni on se, etten oikeastaan tee minkäänlaisia suunnitelmia arki-illoille joogaa ja pilatesta lukuun ottamatta. Jos on tavattava joku viikolla, ehdotan lounastapaamista. Ohjenuorani erityisesti marraskuussa onkin take time to take time.
Ajatus sympaattisesta viinibaarista tavallisena keskiviikkoiltana on teoriassa tosi ihana ja houkutteleva, mutta käytännössä ei. Haluan herätä seuraavana aamuna energisenä ja hyvin levänneenä ja viini sopii melko huonosti tähän yhtälöön. (Tosin tein yhden poikkeuksen tähän sääntöön ja vietin superhauskan illan kahden napolilaisen luona yhtenä täysin tavallisena maanantaina. Viini virtasi ja menimme nukkumaan vasta kello yhden jälkeen, quelle horreur – kerrassaan ennenkuulumatonta, mutta yllättävintä oli se, että tiistaiaamu oli täysin normaali ja olo todella energinen – varmasti sen kaiken kikatuksen ansiota.)
Toinen tärkeä rauhoittumiskeinoni on se, että prioritisoin unen arkiviikolla (ja oikeastaan kyllä myös viikonloppuisin). Tarvitsen vähintään kahdeksan tuntia unta ja vähemmästä tulen kiukkuiseksi ja apeaksi. Eli käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että iltayhdeksän jälkeen suljen läppärin ja puhelimen ja kömmin sänkyyn lukemaan. Yöpöydän valo sammuu yleensä iltakymmenen jälkeen.
Kolmas rauhoittumiskeinoni on kahvin rajoittaminen. Pyrin juomaan yhden normaalin ja loput decaf. Lounaan jälkeen juon vain yrttiteetä ja vettä.
Aloitan aamuni lempeästi sängyssä tai nojatuolissa meditoiden. Tämä on itse asiassa ollut viime aikoina yllättävän vaikeaa, sillä haluaisin vain singahtaa työpöydän ääreen ja aloittaa kirjoittamisen. Mutta vastustan kiusausta ja otan hetken itselleni ja mielelleni. Tällä hetkellä kehitän myös uutta aamurutiinia (josta kenties myöhemmin lisää), joka koostuu meditaatiosta, haaveilusta ja parista muusta mindfulness-harjoituksesta.
Iltaisin kärsin hieman samasta ongelmasta: en millään malttaisi lopettaa tekemisiäni, joten iltameditaatio tuntuu aika ajoin myös jotenkin hankalalta. Pysähtyminen on vaikeaa. Kai se johtuu siitä, että minun on vaikea siirtyä illasta lepoon ja jotenkin ”luopua” päivästä. Siksi onkin ollut hyödyllistä miettiä, että mikä päivässä on ollut hyvää ja keskittyä kiitollisuuteen – joka tietysti usein muuttuu jo innostuksesi seuraavaa päivää kohti.
Olen sijoittanut ”treenini” keskelle päivää, eli usein käyn lounasaikaan joogassa, pilateksessa tai barre-tunnilla. Vaikeinta on tietysti lähteminen (ja ai apua kuinka vaikeaa on aloittaa joogaharjoitus itsekseen: story of my life. Olen harjoittanut astangaa 16-vuotiaasta ja vielä 11 vuoden jälkeenkin matolle astuminen tuottaa eniten hankaluuksia…), mutta olo lounas”treenin” jälkeen on aina poikkeuksetta erinomainen ja ennen kaikkea seesteinen.
Ja sitten kenties hankalin asia: ei töitä viikonloppuisin (välillä onnistun tässä ja välillä en), eikä iltaisin. Mhhh…tällä hetkellä se on melko hankalaa. Kuten jo sanoin: vietän jonkin asteista kuherruskuukautta väitöskirjani kanssa, mutta silti…en halua olla ihminen joka tekee töitä 24/7, enkä todellakaan halua glorifioida kiirettä ja työmäärää, joten teen tietoisesti toimia rauhoittuakseni ja huolehtiakseni ruumiista, sielusta ja mielestäni.
Kaunista, rauhallista viikkoa toivottaen…
Lue myös: