Vuoden ainoa lupaus: kulttuurivihko
Puhutaanko vielä uudenvuodenlupauksista vai ovatko ne jo totaalisen passé? Kuuluun heihin, jotka aina vuoden vaihtuessa lupaavat kaikenlaista, ovat totaalisen innostuneita uudesta alusta ja puhkuvat intoa. (Toisaalta, mielestäni uusi alku voi aivan hyvin tapahtua myös toukokuisena keskiviikkona, ei siihen uutta kalenterivuotta tarvita, sillä kyse on ennen kaikkea tunteesta.)
Mietiskelin loppuvuonna elämääni ja kuvioita tullen siihen tulokseen, että voin parhaiten, kun harrastan monipuolisesti kulttuuria. Tähän lopputulemaan tulin viime kuussa Pietarissa, kun katsoin hotellihuoneessani peiliin ja mietin, että mistä kasvoilleni on tullut tällainen hehku, kun en ole oikein pysynyt ruokavaliossani enkä ole sen ihmeellisemmin harrastanut liikuntaakaan.
Kipitellessäni Filharmonikoiden pieneen saliin ymmärsin, mistä on kyse: kulttuurista. Kai sitä nyt vähemmästäkin hehkuisin, kun olen joka ilta ollut joko oopperassa tai konsertissa. Sieluani on siis oikein hellitty.
Siispä vuoden 2020 ainoa lupaukseni: joka viikko kulttuuria. Ja että yritän kirjoittaa kokemuksistani kulttuurivihkoseeni, koska jälkikäteen on kiva muistella hyviä (ja huonoja!) kokemuksia. Kulttuurinkulutukselle ei ole rajoja; ei tarvitse olla oopperaa, klassisen konsertteja tahi muuta ”korkeakulttuuria” (irvistys ko. termille!), voi olla ihan mitä tahansa kulttuurillista. Eli skaala on hyvin laaja. Nyt jo tiedän, että haluaisin kuunnella kaikki Verdin oopperat peräjälkeen ja katsoa Godardin leffat aikajärjestyksessä.
Entä te, teittekö mitään lupauksia?
Lue myös: