Lilyssä on viime aikoina puhuttu paljon työtahdin hölläämisestä, siirtymisestä lyhyempiin työpäiviin tai nelipäiväiseen työviikkoon. Olen itse täysin samaa mieltä Pietan ja Gintyn kanssa, että on todellakin vaikeaa olla tehokas 8 tuntia putkeen ja harva siihen pystyy. Mutta toisaalta jos työ on mielekästä uskon, että 8 tuntia koknaisuudessaan ei ole mahdottomuus, jos välissä voisi käydä tuulettamassa aivojaan vaikka ulkona, liikkumalla tai tekemällä jotain aivan muuta. 

Mielestäni pitäisi nimeonomaan keskittyä siihen mikä on kellekin paras tapa tehdä nuo 8 tuntia duunia. Toimistolla kököttäminen, epämukavassa tuloissa istuminen ja koneen tuijottaminen 8 tuntia putkeen, kun ei todellakaan ole kaikille se tehokkain tapa. 

Myös nelipäiväinen työviikko kuulostaa omaan korvaani unelmalta, mutta sitten lopetan haaveilun, no koska se raha. Niinpä tietysti, se ainainen raha. Jos tiputan itseni hetkeksi pilvilinnoista ja alan ajattelemaan rehellisesti mitä 4 päiväinen työviikko monelle taloudellisesti tarkottaisi, alan hyvin äkkiä taas puoltamaan 5 päiväistä viikkoa. 

Otetaan vaikkapa keskituloinen, jonka kuukausiansiot ovat 3500€, ihan kohtuuhyvä palkka sanoisin. Nelipäiväinen työviikko tiputtaisi tällöin palkasta pois about 600-700€. Ouch, sanon minä!

Yksinelävälle tuo on valtava summa rahaa, kuin myös pariskunnille ja perheille, jos ajatellaan, että molemmat tekisivät nelipäiväistä viikkoa. 

Jos toinen taloudesta tekee normaalin pituista työviikkoa, voi toisella ollakin hyvät mahdollisuudet nelipäiväiseen työviikkoon, eivätkä tulot tipu pommin lailla alas, mutta ainakin yksinelävälle tuo on aikamoinen tulojen menetys. 

Aloinkin miettimään mistä kaikesta olisin sitten valmis luopumaan nelipäiväisen työviikon tähden? 

– RUOKA. Pitäisi taas alkaa kyttäämään tarkemmin hintoja ruokakaupassa (nääh, opiskeluaikojen pennin venytykset on vieläkin monen vuoden jälkeen takaraivossa)

– ASUMINEN. Ainakin pääkaupunkiseudulla on sula mahdottomuus tinkiä asumiskustannuksista, jollei sitten muuta maalle. 

– MATKUSTUS. Sinne jäisi lomareissut (ei kiitos! lomaunelmista en pysty tinkimään)

– SÄÄSTÖT. Voisi huoletta klikata itsensä pois kaikenmaailman säästöohjelmista, kun ei olisi mitään mistä säästää. Säästämisestä aina jauhetaan, mutta tosiasia on se, että kukaan ei aloita säästämistä, ennenkuin siihen ihan oikeasti on mahdollisuus. 

– VAATTEET, HARRASTUKSET JA MUUT VIIHDYKKEET. Sanomattakin on selvää, että jos tuloista tippuu pois 600-700 eskoa, niin ei tarvitse kahta kertaa miettiä ostaako Filippa Koota, vai Lindexiä. Näistä voisin säästää, mutta toisaalta kyllähän se elämä vähän köyhäksi sisällöltään käy, jos kaikki tulot menevät vain pakollisiin elinkustannuksiin ja leffalipun ostamistakin joutuu punnitsemaan. Ja toisaalta, punnitsen näiden valintojen kanssa ihan jo viisipäiväisen työviikon tarjoman palkan kanssa. Aina kun ei vaan saa sitä parempaa Seppälää tai ravintolaillallista. 

Elämä on valintoja sanotaan. Nelipäiväinen työviikko tarkoittaisi itselleni pakostakin matkustamisesta luopumista, ruokaostoksien tarkempaa punnitsemista ja säästämisen lopettamista. Enkä tosiaan tiedä olisinko (vielä) valmis luopumaan mistään näistä nelipäiväisen työviikon tähden. Se, että saan säästöön rahaa, mikä on moneen vuoteen ollut sula mahdottomuus, voin matkustaa ja valita kaupasta vähän parempaa kahvia ja juustoa, on asioita joiden takia jaksan painaa töitä. Vapaa-aikaa olisi tietysti enemmän, mutta onko sitten kuitenkaan rahaa tehdä sellaisia asioita mihin haluaisi sen ajan käyttää. 

Mistä te olisitte valmiita luopumaan? 

Lue myös: 

On ok, että työ on vain työtä jossa käydään palkan takia

Miksi rahasta ja palkasta puhuminen on edelleen tabu? 

2017 ja silti etätyöhön liittyy vieläkin nöyristelyä ja selittelyä