”Jaffajuhannus” ja epäreilu väsy
www.someecards.com
Vietimme juhannusaattoa mieheni kotikonnuilla ystäväperheemme luona. Jäätelön, mansikoiden, mustikkapiirakan, kahvin ja grilliherkkujen äärellä oli mukava viettää ”jaffajuhannusta” (okei, join minä yhden valkoviinilasillisen) ja katsella merelle.
Lieneekö syynä ollut yötön yö, superkuu vai jokin ilmassa väreilevä unettomuutta aiheuttava juhannustaika, mutta sinnikäs taaperomme ei nukahtanut kyläpaikassa, ei sitten millään. Häntä ei oikeastikaan tuntunut väsyttävän yhtään; paljon hauskempaa oli kiipeillä portaita yläkertaan, pomppia terassisohvalla, katsella liplattavia laineita, ihmetellä merellä näkyviä veneitä ja ystäviemme kissaa.
Kun taaperon olemuksesta rupesi huomaamaan, että pirteästä hyväntuulisuudesta on enää vain muutaman kikatuksen matka yliväsymykseen, pakkasimme hänet autoon ja lähdimme ajelemaan kotiin päin. Mieheltäni jäi juhannussaunominen ja -uiminen väliin ensimmäisen kerran varmastikin koko aikuisiällä, mutta juhannusaatosta jäi silti hyvä mieli. Kun viettää keskikesän juhlaa lapsen ehdoilla, jää ehkä joistakin juhannusperinteistä paitsi mutta saa tilalle paljon muuta. (Kuten esimerkiksi varhaisen aamuherätyksen.)
Se on kyllä epäreilua, että meillä molemmilla on tänään ollut syyttä suotta krapulaolo: väsyttää, olo on raskas ja laiskottaa. Tänään juhannusteemana on siis lojuminen. Paitsi että niin joo…se perhanan juoksuohjelma, jonka mukaan tänään täytyy taas lähteä lenkille…
