Kuopuksella tulee huomenna täyteen 10 kuukautta, minkä kunniaksi ajattelin kirjoittaa hiukan siitä, millaiseksi lastemme sisarussuhde on näiden kuukausien aikana kehittynyt. Tuuliajolla-blogin Jeba kyselikin tässä taannoin, että tulevatko tytöt hyvin toimeen keskenään, ja on aivan mahtavaa voida todeta, että he eivät pelkästään tule toimeen tosi hyvin vaan he myös silmin nähden nauttivat toistensa seurasta!

Mistään järjestelmällisistä yhteisistä leikeistä ei voi vielä tässä vaiheessa puhua, onhan vauva kuitenkin vielä aika pieni, mutta varsinaisen leikkimisen sijaan tyttömme tykkäävät kaikenlaisesta keskinäisestä möyrimisestä, fyysisestä kontaktista, konttaushipasta, samassa kylpyammeessa ilakoimisesta ja toistensa villiinnyttämisestä esimerkiksi ruokapöydän ääressä. Tänäänkin iltapalalla esikoinen oli tikahtua nauruun, kun kuopus hauskutti meitä leipäpalansa kanssa, ja kuopus taas suorastaan säteili ylpeyttä, kun sai isosiskonsa niin iloiseksi.

Toki meillä nähdään leluihin ja sylissä olemiseen liittyvää mustasukkaisuuttakin. Kuten varmaan kaikissa monilapsisissa perheissä, meilläkin nuorempaa kiinnostaa kaikkein eniten juuri ne lelut, joiden parissa vanhempi sisarus puuhastelee (ja päinvastoin; esikoinen ei ole esimerkiksi enää aikoihin ollut kiinnostunut norsukeinustaan, mutta auta armias, kun vauva nostetaan siihen keinumaan, silloin alkavat huolestuneet kyselyt omasta keinumisvuorosta). Esikoinen joutuu nykyään väkertämään palapelinsä ruokapöydän ääressä, koska siinä vaiheessa, kun kuopus hoksaa, että tarjolla olisi palapelin paloja mutusteltavaksi, hän ottaa elämäntehtäväkseen niiden pyydystämisen. Mutta vaikka esikoinen usein turhautuukin siihen, että pikkusiskon ehtiväiset kädet tuntuvat olevan vähän joka paikassa yhtä aikaa, on hänen turhautumisessaankin läsnä ihailtava määrä ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. Esikoinen on luonteeltaan niin kiivas ja voimakkaasti tunteitaan ilmaiseva (ja muutenkin vähän herkässä iässä mitä tulee mielensä pahoittamiseen), että olen ollut aika yllättynyt siitä, miten lempeästi hän pikkusiskoonsa suhtautuu. No okei, kyllä meillä kajahtaa monta kertaa päivässä, että H! Ei saa ottaa kädestä/kiskoa hiuksista/nipistellä/rikkoa/koskea tähän mutta asiallisesti ja oikeutetusti ilmaistuna kuitenkin.

Kuopus on niin kiintynyt isosiskoonsa, että saattaa esimerkiksi aika äänekkäästikin protestoida aamuisin sitä, ettei esikoinen nousekaan yhtä aikaisin kuin hän. Tai kun isosisko nukkuu päiväunia vauvan ollessa hereillä, hän kyllä viestittää koko olemuksellaan, että haluaisi käydä jo herättämässä isosiskonsa. Aikamoinen annoskateuskin meidän kymmenkuistamme vaivaa – hänen pitäisi tietenkin saada aina juuri sitä samaa ruokaa, jota isosiskokin syö. (Ja usein hän saakin, koska syö pääsääntöisesti samaa ruokaa kuin me muut.)

Ihanasti ovat siis siskokset kiintyneet toisiinsa näiden kymmenen kuukauden aikana. Välillä me mieheni kanssa vain pyörittelemme silmiämme ja mietimme, että millaista meno mahtaa olla vuoden, parin päästä. Veikkaan, että aika hauskaa!