Tag: lapsiperheen arki

Tuntuu, että olen viime aikoina kirjoittanut vain siitä, että ikävöidäänkö meillä ja kuka ikävöi eniten ja ikävöikö joku minua. Ymmärtäähän tämän, sen verran isosta muutoksesta on ollut kyse, mutta enempää en jaksa ikävöintejä ihmetellä. Tai sanottakoon siitä vielä sen verran, että esimerkiksi oma ikäväni lapsia kohtaan on työpäivän aikana kyllä läsnä, mutta ei mitenkään häiritsevästi ja […]

Kaksi ensimmäistä (vajaata mutta omasta mielestäni ihan sopivan pituista) työviikkoa on nyt takana ja on aika pysähtyä miettimään, miten meillä oikeasti on tämä suuri vaihdos sujunut.  Uskon, että töihinmenoni on kirpaissut eniten minua itseäni ja juuri niiden aiemmin kuvailemieni nostalgiasyiden vuoksi. En osaa lähestyä tätä hommaa yksinkertaisesti, siten, että okei, iskä on nyt lasten kanssa kotona ja […]

Viime viikon tiistai oli minulle vaikea päivä. En osannut keskittyä mihinkään, minä vain olin, odotin ja jännitin. Ja vollotin. Käperryin peiton alle yksikseni ulisemaan (ja ulisemisella tarkoitan sellaista henkisesti kovaäänistä mutta oikeasti hiljaista itkua, joka ei hätäännytä lapsia).  Itkin sitä, että tämä oli nyt tässä. Että en koskaan enää näe lapsiani (paitsi joka päivä, monen tunnin […]

Näiden kolmen vuoden aikana, jolloin olen kotona ollut, mieheni ei koskaan töistä tullessaan ole voinut olla aivan varma siitä, minkälainen vaimo ja lasten äiti kotona odottaa. On ollut pullantuoksuinen emäntä, joka on keittänyt kahvit valmiiksi ja kattanut pöytään jotain hyvää.  On ollut uliseva hermoraunio, joka on sihissyt tulevansa hulluksi ja sujahtanut samalla ovenavauksella kävelylle. On […]

Maanantaina odotin kai niin kuumeisesti miehen isäkuukauden alkamista, että kuumeisuus muuttui kevätflunssaksi. En jaksaisi tätä jokakeväistä arpomista siitä, että vuotaako tämän perheen nenät siitepölyn vai jonkin viruksen takia. Kummasti oireet alkavat aina vapun tienoilla ja suurin piirtein sillä hetkellä, kun koivuissa alkaa näkyä jotain vihertävää. Tiistaina kärsittiin notkeasti juoksevan nenän lisäksi miehen viimeisen iltavuoron aiheuttamasta […]

Istuskellessani äsken makuuhuoneen lattialla pinnasängyn vieressä selkä jumissa ja hypätessäni vähän väliä niistämässä siitepölyallergisen esikoisen nenää, minulla oli hyvin aikaa pohtia, että mitä kaikkia hyviä puolia omassa töihinmenossani onkaan. Miehellä on tänään iltavuoro, joten ei ole varmaan mikään ihme, että kolme varttia tuutuutupakkarullaa lauleltuani tulin siihen johtopäätökseen, että iltavuorojen katoaminen elämästämme pitkäksi aikaa tämän illan jälkeen on ehdottomasti yksi […]

Vauvavuosi on siitä omituinen ajanmääre, että se kuluu samanaikaisesti aivan liian nopeasti ja aivan liian hitaasti. Voit tuijotella seinäkellon etanan lailla etenevää tuntiviisaria ja miettiä, että eikö se miehen työpäivä jumalauta koskaan pääty ja jo parin sekunnin päästä painaa vauvan rintaasi vasten ja miettiä, että älä kultapieni kasva niin nopeasti. Kuopus on jo yhdeksän kuukautta, […]

Päätin kirjoittaa Tuuliajolla-blogin tyyliin tästä kuluneesta viikosta yhteenvedon. Tässä siis oma viikkoni paketoituna! Muskarimaanantai Maanantai-iltapäivän muskariporukkamme kutistuu kerta kerralta, enää oli jäljellä meidän lisäksemme kaksi muuta perhettä. Esikoiselle tämä pienempi ryhmä sopii hyvin, koska hänen omat tanssihyppelynsä saavat ohjaajilta enemmän huomiota. Hän myös laulaa rohkeammin ja railakkaammin pienemmässä porukassa.  Kauppahallitiistai Miehen toinen arkivapaa sattui tällä viikolla tiistaille. Kävelimme […]

Esikoinen on perinyt minulta (ja äidiltäni ja äidin suvulta…) melko kiivaan temperamentin; hän esimerkiksi paiskoo leluja kiukuspäissään päivittäin, vaikka hänelle on selitetty lukemattomat kerrat, ettei niin saisi tehdä. No, tyyppihän on alle kolmevuotias, joten en ole kovinkaan huolestunut siitä, että käpy palaa usein ja hallitsemattomasti. Sen sijaan oman käpyni puolesta minun olisi varmaan syytä olla […]

Tämä on ollut tosi perinteinen lapsiperheviikonloppu puistoiluineen, mummilavisiitteineen ja hermojen menetyksineen. Kattaessani tovi sitten kiireellä lounasta pöytään olin jo vähän hermoraunio ja mietin, että on se nyt kumma, kun koskaan ei saa tehdä edes pientä asiaa rauhassa vaan jatkuvasti on joku kitisemässä, hoputtamassa tai mölisemässä. Olisin halunnut kattaa pöydän kerrankin kauniisti, valita ehkä vähän hienompia astioita […]