Kao Kao

1.12.2013 kao kao

Sigur Rós

Ostin liput heti kun ne tulivat myyntiin. Sigur Rós. Ihana islantilaista musiikkia, jossa sieluni lepää. Kyseessä oli 1,5 vuoden kiertueen viimeinen keikka, joka teki siitä bändillekin erityisen illan.

Seurana se rakkain ystävä kipittelimme räntäsateessa kohti sisääpääsyä. Lämppäristä kuulimme viimeisen biisin, kun olimme niin myöhään liikkeellä. Säälimme vähän permannolla seisovia tyyppejä, tässä iässä sitä haluaa istua ja nauttia, ei kirota edessä seisovia Erittäin Pitkiä Tyyppejä (mistä niitä aina riittää?) ja kärvistellä kipeillä jaloilla keikan lopussa.

Entä itse keikka? Voi, se oli ihana ihana ihana.

Aluksi bändi soitti läpinäkyvän verhon takana. Verhoon heistui kuvia, tunnelmia ja värejä. Tuntui kuin olisi ollut jossain intiimimmässä keikkapaikassa, eikä isolla areenalla kuuntelemassa. Verho ei eristänyt bändiä kuuntelijoista, vaan näytti heidän ajatuksiaan musiikista.

Verhon laskeutuminen ensimmäisen kolmanneksen jälkeen oli hienoinen järkytys. Nyt näki kaiken ja se tuntui liian paljaalta. Mihin minun unenomainen maailmani katosi? Toisaalta Sigur Rós ei koskaan petä. Taakse ilmaantui filminauhamainen screeni, jolla näytettiin hurjan kauniita videoita. Tyttöjä, jotka tanssivat rannalla. Heistä tuli mieleen muinaiset auringonpalvojat. Se oli kaunista.

Valaistus oli ihan omaa luokkaansa. Hoppípollan aikana taustalla satoi ”valosadetta”. Ympäri lavaa oli tuotu valostandejä, joiden päässä oli hehkulamppu. Välillä lava kylpi kultaisessa valossa kaikkien lamppujen palaessa samaan aikaan. Välillä valot tuikkivat Saeglópurin tahdissa ja himmenivät laulun loppuessa. Visualisti oli hyvin onnellinen tällä keikalla.

Entä se musiikki sitten. Se on värjyvää, vihreää, sinistä, vedenväristä, hieman valkoista ja mustaa, rosoista, soljuvaa, se menee sieluun ja täyttää sydämen. Se on täyttävää. Sinne täytyy sukeltaa. Jossain vaiheessa huomasin itkeväni. Se oli niin täydellistä.

Mietimme keikan jälkeen, että mitenköhän islantilaiset kokevat Sigur Rósin musiikin? Minulle siinä on nimenomaan tärkeää sadunomaisuus ja tila omalle tulkinnalle, vaikka musiikki itsessään on niin vahvaa, että mielelläni otan vain vastaan Sigur Rósin tulkinnan musiikistaan.

Nyt olen vain onnellinen, että sain olla osa sitä, että siinä vieressä istui rakas tyttönen. Takk Sigur Rós!

Suhteet Ystävät ja perhe Suosittelen

19.11.2013 kao kao

Väsyttää

Mistä tätä väsymystä riittää? Tuntuu, että nukun hirveästi, mutta en siltikään lepää.

Tai nukun ja nukun. Olen kehittänyt viimeisen kuukauden aikana ihastuttavan tavan hätkähtää hereille kesken painajaista ja jään sitten sen jälkimainingeissa murehtimaan kaikkea mikä voi mennä pieleen.. Painajainen on aina sama: töissä esimies on huomannut, etten oikeasti osaa mitään, en saa mitään aikaan, olen mokannut kaikki isot jutut ja kaikki osastollamme vihaavat minua ja ajavat minut soihdut kädessä heiluen ulos työpaikaltani ja esimiesasemastani. Siitä on kiva herätä ja jäädä miettimään kaikkea mikä voi mennä pieleen. Aamuisin olo on hehkeä kuin tiskirätillä..

Esimiesuutisen jälkeen meidän kerros on vähän ”herännyt” tyyliin nyt siellä on uusi esimies ja se kehittää asioita ja tästä olenkin aina haaveillut että tämä voisi olla paremmin. Ehdoton kyllä kehitykselle ja vähän kauhistunut apua voihkaisu, miten minä osaan ja pystynkö minä vastaamaan näihin kaikkiin minulle heitettyihin palloihin. Voiko niitä palloja asettaa vähäksi aikaa maahan? Eihän ne unohdu sinne maahan pölyttymään? Onko minusta tähän?

Tuntuu ettei työt lopu ikinä, sähköpostissa on aina 30 lukematonta sähköpostia ja aamuisin unisena katson junan lähtiessä pasilasta, että mihin palaveriin minun pitääkään kipittää kello 9.00. Eräs viikko oli sellainen, että tulin töihin, sanoin hei kollegalle viereiseen toimistoon, otin läppärin, muistivihot, kynän työpuhelimen ja hiiren messiin, kahviautomaatin kautta palaveriin. Palsun jälkeen pikainen istuminen omalla paikallaan ja sitten taas uuteen. Hui. Rauhoittuuko tämä tästä vai pitääkö mun kehittää prosessit niin hienoiksi, että sana omatkin työt jossain vaiheessa tehtyä? Ilman ylitöitä..

Välillä on onneksi ehtinyt tarkistaa Whats Appia, onko siellä ihania piristäviä viestejä (on!) ja hihitellä niille. Tytöt <3

Mutta on se myös ihanaa. Saan hyvää palautetta. Saan oikeasti vaikuttaa asioihin ja viedä niitä eteenpäin. Saan oppia ihan hirveästi uutta. Tiimi ehkä kohta alkaa sopeutua tilanteeseen ja yllätin heidät totaalisesti aloittamalla erään viikkopalaverin kysymällä ”mitä teille kuuluu?”. Lisäksi koetan saada muutosehdotukset läpi tekemällä niistä yhteisen keskustelun. Ensin esittelen ideani, sitten sana on vapaa ja sitten tehdään yhdessä päätös. Toki päätän joitain asioita ilman tiimiä vain ilmoittamalla asioista, mutta mielestäni muutosvastarinta katoaa osallistumalla.

Viime viikkojen resepti onkin ollut:

yksi asia kerrallaan
jos et tiedä, niin selvitä
priorisoi
ole läsnä
älä tule hulluksi
älä ota turhia paineita, kaikki tietävät, että olet keltanokka
pyydä tukea esimieheltä (ja saa sitä)
ota kiitokset vastaan
kiitä itse muita, ihan kaikesta
naura, jos tekee mieli itkeä

Mutta rakkaat, jos muistutan ameebaa ja unohdan vastata viesteihinne, niin nyt on aika pyöritystä. Ei, minulla ei ole vapaa-aikana kiire, mutta minun aivot on aika usein offlinessa. Mut täällä ollaan. Selvittelen juuri mitä se täällä tarkoittaa ja onko se minun paikkani vai pitääkö siitä tehdä sellainen <3

Pus. rakkain terveisin tuore Team Leader

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Työ