Pelko

Olen pelännyt elämässäni monia asioita.

Nuorempana pelkäsin sitä, etten koskaan löydä ketään. Kaikki muut seurustelivat, ja minä olin varma, etten koskaan saa poikaystävää. Turhaan pelkäsin. Kuinka helppoa lopulta olikaan rakastua! Ei tarvittu kuin yksi katse, yksi tanssi, yksi yö ja yksi aamu. Kuinka helppoa olikaan jäädä sille tielle.

Opiskellessani pelkäsin työttömyyttä, aivan aiheellisesti tällä alalla. Olin varma, että joudun olemaan työttömänä ja tekemään parin päivän pätkiä tai lähtemään satojen kilometrien päähän töihin. Turhaan pelkäsin. Onnekkaiden sattumien kautta sain heti ensimmäisen työpaikan, ja sen jälkeenkin työt ovat järjestyneet vuodeksi kerrallaan. Hyvä jos opiskeluaikana uskalsin edes nähdä päiväunia tällaisesta työtilanteesta.

Mutta tätä minä en pelännyt, en osannut pelätä. Nyt kuitenkin pelkään kaikkea, mitä on tulossa. Jokaista pettymystä ja kertaa, kun täytyy koota itsensä aloittaakseen taas alusta. Epäonnistumisia, jotka muuttuvat kerta kerralta kipeimmiksi. Liian koviksi nousevia panoksia. Liian lopullista ja suurta luopumista. Ja sitä, että meistä ei ole elämään vaan toisillemme.

Toivottavasti turhaan.

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Äitienpäivä

Sunnuntai-iltana puhelimessa minä ja mummoni:

Minä: No mitenkäs teillä on äitienpäivä mennyt?

Mummo: Hyvin on mennyt, oli niin mukava, kun oli näitä lapsenlapsenlapsia käymässä tässä, näitä pikkutyttösiä! Minä äitiltäs kysyinkin, että onko se kateellinen, kun muilla on vaan näitä lapsenlapsia ja se joutuu muitten lapsenlapsia paijaamaan. Se sanoi, että kyllähän se on ja eihän sitä tiedä, tuleeko se koskaan mummuksi.

Minä: Niin no, eihän sitä tiedä, voihan sitä…

Mummo: Niin minä sanoinkin, että nuoria ihmisiä, ehtivät vielä. Niin, jos siis haluavat!

Minä: Niin eihän sitä tiedä, sen näkee sitten…

 

Voi mummo, ethän sinä pahalla, mutta satutti se silti. Miten sinä voisit ymmärtää, kuuden lapsen äiti, joka taisi saada lapsia enemmän kuin olisi ehkä jaksanutkaan?

 

 

Suhteet Ystävät ja perhe