Viime aikoina olen surrut suruja, jotka eivät suremalla lopu. Vaikka kielsinkin itseäni suremasta etukäteen, niin silti. En tiedä, mistä tämä suru ja toivottomuus on taas noussut. Nyt tulevaisuus vaan tuntuu erityisen mustalta, synkältä ja pelottavalta. Nyt en jaksaisi yhtään.

Käynti terveyskeskuslääkärillä oli kaikessa surkuhupaisuudessaan naurettava. Istuin puoli tuntia lääkäriä ja hänen tietokonettaan vastapäätä ja ajattelin, että tilanne on kuin terveyskeskuksia parodioivasta sketsistä. Tuntui epätodelliselta: olenko minä oikeasti tässä tilanteessa? Suurimman osan ajasta istuin hiljaa ja katselin seiniä, kun lääkäri tutki konettaan. Muutamaan kysymykseen hän halusi minulta vastauksen, mutta esimerkiksi ovulaatiota, kierron pituutta tai käytettyä ehkäisyä keskustelumme ei käsitellyt lainkaan. Lääkäri kysyi, onko mitään ongelmia, ja koska sanoin, ettei ole, tarkempaa selvittelyä ei ilmeisesti tarvittu. Hoksasi kysyä kuitenkin, millainen on henkinen tilani. Sanoin, että aivan hyvä on.

Puolen tunnin tietokoneen näpyttelen lopputulema oli, että minut lähetettiin veri- ja virtsakokeisiin. Lisäksi varattiin aika parin viikon päähän samalle lääkärille kliinistä tutkimusta varten. Mielummin levittäisin jalkani jollekin, jolla olisi jotain käsitystä ja tietoa aiheesta. Miehelle määrättiin spermakokeet. Tosin lääkäri ei tiennyt, missä ne tehdään. Käski kysyä ajanvarauksesta. Ajanvarauksessa sanottiin, että sperma tutkitaan terveyskeskuksen laboratoriossa. Menin sinne hakemaan näytepurkkia, mutta siellä sanottiin, ettei siellä tutkita spermaa. Käskettiin kysyä ajanvarauksesta, missä tutkitaan. Siinä vaiheessa lähdin töihin.

Puhelimella mieheni sai selville, että näyte tutkitaan kuin tutkitaankin samaisessa labrassa. Kokeilin siis onneani toistamiseen samalla, kun kävin siellä verikokeissa. Tällä kertaa hoitaja kiikutti minulle purkin, johon mies saisi näytteen ruikkia. Luottamus labraa kohtaan ei kyllä noussut, sillä tuodessaan purkkia hoitaja virkkoi: ”Tämmöseen kai se otetaan, en kyllä tiiä. Tuokaa se vaan sitten tänne, niin täällä mietitään, mitä sille tehdään.” Just. Yritin kysellä jotain tarkempia ohjeita näytteenottoon ja toimittamiseen, mutta eipä niistäkään ollut tietoa.

Olemmeko ainoat ihmiset tässä isossa pohjoispohjanmaalaisessa kaupungissa, joiden täytyy turvautua julkiseen terveydenhoitoon lapsettomuuden takia? Käykö kaikki muut yksityisellä? Nyt en kyllä enää yhtään ihmettele miksi. Mutta hei, me ainakin säästettiin muutama satanen. Jos hyvin käy, lääkäri laittaa meidät eteenpäin toisen käynnin jälkeen.