Murrosikä tulee, oletko valmis?

Sieltä se selkeästi vyöryy päälle, saa aikaan aivomyrskyn ja lennokkaita irtiottoja. Kun pohjalla on jo nopeasti reagoivat ja impulsiiviset hermoradat, riittää ihmettelemistä kaikille osallisille. Niin myrskylle kun kaikille sen alle jääneillekin.

Murrosikä. Ehkä vielä sellainen puolivillainen, esimurkku, mutta kyllä se selkeästi on meille asettunut. Fyysisesti ja psyykkisesti. Ja koska kahdella pienimmällä on kovasti lyhyt ikäero, talossa pyörii lähes kaksi esimurkkua yhtä aikaa.

Siinä on kuulkaas räiskettä ja rähinää. Joskus tuntuu, että aamusta on pitkä matka iltaan.

Kun orastavaa murrosikää maustaa neuropsykiatriset oireet, tuntuu koko olemassa oleva paketti tuplaantuvan kertaheitolla. Kuohuvat tunteet, keskittymiskyvyttömyys, harhailevat ajatukset, omaehtoisuus ja sanoittamisen ongelmat. Itsetunnolle, sille jo valmiiksi hauraalle, murrosikä tuntuu olevan tehokas nuija.  

wave-1913559_1280.jpg

Kuva: pixbay

Puhe ja äänen tuotto sinällään on lisääntynyt reilusti; juttua piisaa eikä millään malttaisi odottaa omaa vuoroaan. Jos keskustelu kääntyy alueelle, jota esimurkku ei koe miellyttäväksi, nousee äänen ja adjektiivien tuotto kattoon. Kuullun vastaanottaminen sulkeutuu mutta sanojen tuottaminen tuplaantuu. Sanomaa saatetaan alleviivata käsimerkein ja lentävin tavaroin. Maalitauluksi on sovittu oman huoneen ovi ja jäljistä näkee, että sopimus on pitänyt.

Mukana tulee myös miljoona huolta;

  • voiko vielä toimia samojen kavereiden kanssa, vaikka he ovatkin nuorempia. Hyväksyvätkö he porukkaansa.
  • Kuinka pian pitäisi itsenäistyä, odotetaanko sitä ja millä aikataululla
  • oma erityisyys puskee pintaan, ulkopuoliset huomaavat sen helpommin kuin ennen ja ympärillä on ihmisiä, aikuisia, joiden mielestä on tarkoituksenmukaista alleviivata lapselle hänen erityisyyttään.
  • pysyvyys ja rutiinit; särkyvätkö ne vai voiko niistä kasvaessakin pitää kiinni.

Lukemattomia muita, jotka selkeästi mietityttävät, pelottavat ja vaivaavat mutta joita ei osaa sanoittaa.

Kun pelottaa, takertuu. Lapsi käy varmistamassa kerta toisensa jälkeen, että hän on hyväksytty. Että ympärillä oleviin aikuisiin voi edelleen luottaa. Opettajaan, terapeutteihin, avustajiin.  Hän kyselee, varmistelee ja pyrkii lähelle. Murrosikä selkeästi hämmentää, tuo tullessaan kokemuksen, että taas ollaan liukkaalla jäällä. Tilanteessa, jota ei hallitse. Oven takana, jonka auetessa hyppää tuntemattomaan. Ympäristö asettaa odotuksia, joita lapsi ei voi erityistarpeidensa vuoksi täyttää; tämän ikäiseltä, esimurkulta, odotetaan jo paljon.

Jutellaan, muistellaan lapsen kanssa omaa murrosikää ja sammutellaan lapsen mielessä roihuavia tulipaloja. Vakuutetaan, että me selvitään kyllä eikä tästäkään tarvitse selvitä yksin.

Vaikka keho ja osin aivotkin valmistautuvat murrosikään, irtiottoon ja kohti aikuisuutta; ei meidän murrosikä kuulostaa ollenkaan samalta kuin ympärillä olevien murkkuperheiden. Meidän myrskyt ovat erilaisia, lähtevät eri tahdissa ja ammentavat voimansa eri aallokoista. Ovat lapsenomaisia, pyörivät vielä lapsen maailmassa. Tähtemme on erilainen, tässäkin.

Murrosikä on kuitenkin kynnyksellä, meidän tavallamme, omamme näköisenä. Me tempaudumme mukaan siihen maailmaan ja odotamme tyyntä. Senkin aika tulee vielä.

Aiemmin: 

Kyynelten himmentämä

Erityistä elämää, erityinen sisaruus

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *