Epilepsiaa ja päänsärkyjä
Epilepsiakontrolli siellä häämöttää, tulevalla viikolla.
Siitä keskustellaan jo nyt, nostetaan aina ajoittain esille, muistutetaan niistä mukavista jutuista, joita se tuo tullessaan. Kaikilla pilvillä on, jos nyt ei kultaiset, niin ainakin kirkkaat reunat.
Viikonloppuna ei polit ja tutkimukset paljon huoleta, tiedossa on niin paljon mukavaa. Minulla on iltavuoroja koko viikonloppu, puuhastelevat ilman minua.
Epilepsia on mörkö, joka on vetäytynyt kiltisti taka-alalle, olemaan siellä taustalla mutta ei havaittavissa. Ainoastaan joka aamuinen ja iltainen tabletti jugurtin seassa muistuttaa sen olemassaolosta. Edellisestä kohtauksesta on jo aikaa mutta kun se tuli, se oli pelottava. Poikkeava.
Perusterveydenhuoltomme ei sitä tunnistanut, eikä oikein se neurologikaan, jota konsultoitiin. Pohtivat, että jospa lapsi vain pyörtyi. Minut lapseni hoidon asiantuntijana sivuteettiin taas, mielipiteinä pitivät sanomaani. Tietämättömän arvailuna. Annoin kuitenkin lääkäristä positiivisen kirjallisen palautteen hoitopaikkaan, hän huomioi hienosti lapsen, osasi pelata lääkäripelkoisen lapsen yhteistyökykyiseksi. Läheskään kaikki eivät osaa.
Muutama kuukausi kohtauksen jälkeen kävimme lasten neurologian poliklinikalla, valmiiksi varattu aika. Siellä oli taas meille tuntematon lääkäri vastassa, lähes aina on eri. Olen kokenut siellä paljon itseni mitätöintiä ja vähättelyä, ystävällisesti esitettynä toki.
Tämä nuori mieslääkäri keskustelee lapseni kanssa, tarttuu kouluun. Miksi erityiskoulu? Kiinnostuu lapsesta ja taustoista. Kyselee paljon, kyselee sellaista, joka on varmasti kirjattu lapsen papereihin. Hän on ensimmäinen lääkäri, joka kertoo lapseni epilepsian oireilevan hieman epätyypillisesti, paitsi jos huomioidaan lapsen taustat ja muut diagnoosit. Silloin oireilu onkin täysin tyypillistä. Selkeää.
Tähän asti lapsen taustoja ei ole nostettu esiin. Siitäkään huolimatta, että edellisellä kerralla lasta useammin ja säännöllisesti hoitavan lääkärin toiveesta erikseen pyysin, että kaikki, ihan kaikki, paperit luettaisiin. Lapsen kokonaistilanne huomioituna jokainen lääkäri pystyisi tekemään työnsä tuloksekkaammin. Tämä nuori lääkäri nosti nyt kaikki näkyville, niin, että seuraavakin osaa huomioida kokonaisuuden.
Ihminen on kokonaisuus, ei pieni pala, jota voidaan käsitellä osina. Jokainen sairaus, tapaturma, oire ja diagnoosi vaikuttaa koko ihmiseen. Yksi terveydenhuoltomme aukkopaikkoja on ollut, että potilas hoidetaan erikoisala kerrallaan, yksi pala kerrallaan, vaikka pitäisi hoitaa koko ihminen.
Mielenterveyspotilaat ovat tosin julkisuudessa tuoneet esille, että heidän kaikki sairautensa, kipunsa ja vaivansa tulkitaan mielenterveyteen liittyvän diagnoosin alle. Siinä ollaankin sitten toisessa ääripäässä. Kokevat ettei hoideta oikeastaan ollenkaan, paitsi mieltä.
Asia on kyllä tiedostettu ja siitä puhtaankin paljon, hoidon ja sen järjestämisen pirstaloitumisesta pieniin osiin, joista on haastavaa muodosta kokonaisuutta. Asiaa pohditaan ja sille ollaan tekemässä jotain. Moniammatillista yhteistyötä on tiivistetty, sitä kehitetään. Sotessakin, mutta se ankka näyttää taas hukkuvalta, ei ehkä koskaan valmistu.
Oma eilinen iltavuoroni kaatuikin ensin huimaukseen, sitten jäätävään päänsärkyyn, joka vei toimintakyvyn. Kipulääke tuli oksennuksen mukana ulos. Hakeuduin hoitoon, sain kipulääkityksen ja pääni kuvattiin. Kipu lähti laskemaan, olotila parani, vaikka vielä nukkumaan mennessäkin olo oli pökkyräinen, silmät eivät jaksaneet seurata pään liikettä. Auto jäi parkkihalliin. Aamulla heräsin päänsärkyyn, eiliseen verrattuna lievään. Olin saanut mukaani reseptit, lääkkeitä, joilla hoitaa itseään. Viikonloppu muuttui sairasteluksi.
Varmasti terveydenhuollossamme on aukkoja ja epäonnistumisia, mutta on paljon onnistumisiakin. Sain eilen hyvän hoidon, nopeasti. Enkä ollut ainoa, kuulin sanottavan monta kiitosta hyvästä hoidosta ennen kuin tuli oma vuoroni kotiutua. Tämä terveydenhuoltomme on vuosi sitten pelastanut isäni hengen. Löytyy siis paljon omakohtaistakin hyvää.
Ensi viikon epilepsiakontrollin jälkeen saatamme jatkaa vanhoilla urillamme, tai totutella johonkin uuteen. Ei näistä koskaan tiedä. Sairaus ei ole enää mörkö, eikä se hallitse meitä tai arkeamme, mutta kyllä se aina pientä maustetta sekaan heittää. Ja aina saamme uuden kokemuksen terveydenhuollon asiakkuudesta. Hyvän tai huonon.
Epilepsiakontrollista aiemmin:
