Kysymys on pyörinyt mielessäni viime vuodet. Olen mennyt elämässäni eteenpäin ja saavuttanut useita itselleni asettamiani tavoitteita, silti elämä tuntuu välillä tyhjältä ja merkityksettömältä. Elänkö itse valitsemaani elämää vai olenko muiden odotusten viitoittamalla tiellä vailla omaa suuntaa? 

Viisi vuotta sitten asetin itselleni aikarajan: 30-vuotiaana tiedän mitä haluan. Se päivä on koittanut enkä edelleenkään tiedä. huh! 

Tätä ajatusta olen paljon viime kuukausina pyöritellyt. Mutta olen minä onneksi muutakin kuin päämärätiedoton vaeltelija. Minulla on hyvä ura ja kaikki mahdollisuudet edetä tällä tiellä myös tulevaisuudessa. Palkalla maksaa laskut ja jää vähän ylikin. Olen hyvin onnellinen parisuhteessani, edelleen kymmenen vuoden jälkeen. Itse asiassa paljon onnellisempi kuin mitä olisin itselleni aikuistuessa uskaltanut toivoa. Minulla on ihania ystäviä, no ehkä vaan muutama. Loput taitaa olla enemänkin tuttuja. Lapsuuden perheeni ei ehkä ole täydellinen, mutta ovat mukana menossa täydellä sydämellään mutta myös omine haasteineen. 

Pitkäaikainen onnellisuus muodostuu tasapainoisesta, hyvästä arjesta. Ilo sen sijaan on läsnä pienissä ja isoissa asioissa ja sillä on suuri merkitys mielialaan. Edellä mainittujen asioiden lisäksi iloa elämääni tuovat koti keskustan kainalossa, liikunta, terveellinen ruokavalio. Matkat lähelle ja kauas ovat niitä huippukokemuksia jotka jäävät elämässä mieleen, joista haaveilen, mutta jotka lopulta eivät onnellisuuden yhtälössä ole yhtä tärkeitä kuin hyvä arki. 

Itsetuntemus ja itsensä kehittäminen ovat lähellä sydäntäni. Syvemmälle tasolle pääsee ainoastaan olemalla rehellinen itseään kohtaan. Lisää kaskuja ylläolevista tulossa myöhemmin!