Pirun kätyrit lähestyvät

Lehtokotilo_Kasvihormoni 002.jpgKaksisataa metriä. Se on etäisyys, joka erottaa pihani lehtokotiloiden eturintamasta. Uutteran kapinallisen sitkeydellä tarkkailen rintamalinjan ylittäviä sissejä ja kerään ne parhaani mukaan talteen. Silloin tällöin, ahkerina päivinä otan kipon mukaan ja napsin siihen nokkosissa roikkuvia ja elämästään nauttivia yksilöitä talteen. Kips, kops ne kopahtelevat kupin pohjalle ja aloittavat tiensä ylös, kohti muovikulhon reunaa.

Nyt olen pohtinut, auttaisiko naapuruston herättely mukaan lehtokotiloiden metsästykseen. Jos tekisi lappuja ja jakaisi niitä postilaatikoihin, saisikohan sitä itselleen kavereita hillitsemään lehtokotiloarmeijan levittäytymistä? Nyt niitä on reilusti vasta yhdessä kohtaa asutusaluettamme, siinä kaupungin ylläpitoon kuuluvassa rytökasassa, siinä samassa, joka toimii viereisen rivitalon yleisenä mutta epävirallisena kompostiläjänä. Onnistuisikohan heistä herättämään jonkun mielenkiinnon, mikäli kotiloista kertoisi asiallisesti ja informatiivisesti? Vai toimisiko parhaiten tuomiopäivään vetoaminen: Lehtokotilo tulee – oletko valmis?

Lehtokotiloiden_hävittäminen_Kasvihormoni.jpg

Kotona olen päästänyt kerätyt lehtokotilot kylpyyn. Vähän sellaiseen hirmu-Hitlerin natsityyliin:

Tervetuloa tänne suihkuun, nyt peremmälle, asettukaa siihen. Kohta tulee suihkusta vettä. Splosh! Unohdinko muuten kertoa, että se on kiehuvaa? Hei-hei, tervemenoa kaatopaikan joukkohautaan.

Koti Sisustus

Basilikasato talteen

Basilika_Kasvihormoni 004.jpgKeväällä kasvamaan laitetut basilikat, ne partaäijät, ovat tuottaneet muhkean sadon. Ensimmäiset lehdet pääsin keräämään heti kesäkuun alussa ja nyt olen päättänyt vihdoin kerätä sadon pakastimen kitaan. Suurin osa basilikoista on jo kukassa, joten olen siinä mielessä keräämisen kanssa myöhässä: kukinnan myötä lehdet muuttuvat sitkeämmiksi ja varret puiseviksi, jolloin yrttiä ei ole yhtä mukava käyttää kuin alkukesän pehmeiden versojen aikaan.

Basilikan säilöminen talven varalle tapahtuu vaivatta seuraavien kikkojen avulla:

 

Ensin napsitaan varret poikki ja pinoon. Puutuneet varret katkeavat helposti käsin napsauttamalla. Samalla kannattaa poistaa varsista kukinnot, mikäli niitä on ehtinyt ilmaantua joukkoon.
Basilika_Kasvihormoni 009.jpgSitten sujautetaan basilikat varsineen muovipussin ja pakastimeen. Kasvit jäätyvät nopeasti, jo parin tunnin päästä ne ovat aivan jäässä.

Lopuksi basilikapussi otetaan pois pakastimesta, lehdet muskataan pussin sisällä ja kaadetaan säilytysastiaan ja takaisin pakastimeen. Toki basilikaa voi säilyttää myös pussissa, mutta siinä on sen verran kova aromi, että herkemmät pakkaskaverit saattavat imeä itseensä makua. 

basilikasato_talteen.jpg

Talvella on helppo ottaa irtonaista, lähes tuoreen veroista lehtisilppua rasiasta ruokien sekaan. Kuivatun ja mauttoman basilikan voi siis unohtaa!Basilika_Kasvihormoni 005.jpg

Yllä olevassa kuvassa on punalehtinen basilika, jota en yleensä pakasta vaan käytän tuoreena. Sen väri menee mielestäni hukkaan ruoan sekaan laitettuna: se on paljon mukavampi ruokien koristeena ja salaatin seassa. Tuo toinen basilika on keväisen pistokaslisäyksen jälkeläinen, kanelibasilika. Siinä on kauniit, violetit varret ja ihanan aromaattinen tuoksu – ja maku. Suosikkibasilikani!

Basilika_Kasvihormoni 007.jpg

Koti Ruoka ja juoma Sisustus