Loistaa kuin Naantalin aurinko
Voikukan jälkeen aurinkoisin kasvi ikinä. Ihana. Iiihhana, heleä, pirteä, kirkas ja raikas. Se on päivänlilja.
Päivänliljat kukkivat liljamaisin kukin, jotka kestävät yhden päivän ajan. Joskus nämä kukkien nimet ovat sitten kuvaavia, vai mitä? Yhden kukkavarren päähän voi puhjeta perä jälkeen (minun laskujeni mukaan) kymmenenkin kukkaa ja yhdessä pehkossa voi olla kymmeniä varsia. Loisteliasta väri-ilotulitusta jatkuu usean viikon ajan, ja varsinkin, jos istuttaa muutaman eri lajikkeen edustajia penkkiinsä. Hehkun varmistaa istuttamalla kasvin aurinkoiseen paikkaan ja tyhjentämällä takan tuhkat (tai ainakin osan niistä) kasvin juurelle.
Päivänliljoja löytyy keltaisen ja punaisen eri sävyissä ja monissa eri korkeuksissa. Omani ovat olleet pääosin jotain maaseudulla talosta toiseen siirtyviä jakopaloja, joiden lajiketta en ole tiennyt. Olen hankkinut taimistoilta muutaman eri värisen versionkin – vaaleanpunaista, lohenpunaista, oranssia, tummaa punaista ja kermanvalkoista – mutta vain tämä keltainen on ehtinyt leviämään kiitettäväksi hehkuksi. Jonkun näistä päivänliljoista otin mukaani myös tähän uuteen kotiin, mutta koska viime kesänä siihen ei tullut kukkia, en muista, mikä oli kyseisen kasvin väri tahi lajikenimi. Luultavasti se oli kuitenkin joku, johon olin niiiin kovin ihastunut pari vuotta sitten.
Latinaksi päivänlilja on hemerocallis, minulle se on muuten vain arvokas.
Suosikkikasvisarjassani aiemmin ilmestynyt
Maailskuu on ensimmäinen virallinen kevätkuukausi. Mittarina lienee yksinomaan auringon valon määrä, sillä minun kevääni alkaa vasta, kun ulkona on alkavan kasvukauden merkkejä. Nyt on kevättalvi, katsotaan sitä kevättä sitten uudelleen ensi kuussa.
