Tässä kuussa kirjoitan asioista joita nautitaan villaviltin kätköistä

Puhumme yhä hyggeilystä, vaikka termi taisi mennä jo muodista. Mutta on ihana tiivistää pimenevät illat, glögin lämmitys ja tulitikkujen tuoksu yhteen sanaan. Se aika vuodesta kun huomaamattaan alkaa kääriä itsensä burritoksi nyppyyntyneen villaviltin sisään ja selata Netflixiin ilmestyneet uutuussarjat ja päätyä kuitenkin johonkin vanhaan.

Kuten Jane Austenin esikoiseen, Järki ja tunteet, elokuvaan. Vaikka elokuvan näyttelijät sattuvat mielessä olemaan hyvin vahvoissa mielikuvissa aivan toisenlaiseen rooliin. Bridget Jonesin äiti, aina yhtä hailakat ja punoittavat silmät, Alan Rickman ilman Nottinghamin seriffin tai Severus Kalkaroksen ylenkatsetta tai ylipäätänsä Alan Rickman, Emma Thompson ja Hugh Grant keskenään kummallisissa suhteissa nähtyään Love Actuallyn monta, monta, kertaa.

(Näytän suuntavani katseen jo jouluun, nytkin olen ajatellut glögiä, konvehteja, Love Actuallya ja pientä keinuvaa enkelikoristetta joka unohtui kerätä laatikkoon tammikuussa.)

Hyggeilyyn liittyvät myös kirjat, yksi lempiajanvietteeni. Ajattelin pitkään, että lukeminen harrastuksena kuulostaa joko vähäiseltä tai sitten se kuulostaa siltä, että pitäisi lukea aivan valtavasti. Ajan myötä oletuksista luopuu, koska ei tarvitse enää täytellä ystäväkirjoja. Eräs epävarmasti itseään mainostava äänikirjapalvelu kertoi, että ”lukeminen voi tehdä sinut iloisemmaksi ja entistä fiksummaksi ja lisäksi se voi vähentää stressiä.”

Turhaa vähättelyä. Tässä kuussa kirjoitan viime aikoina luettujen kirjojen aiheuttamista pohdinnoista, aloittamistani kirjallisuusterapiaopinnoista, työpaikan riisipuurosta jota ei voi syödä keskellä kesää mutta jota nyt alkaa fiilistelemään, koristekurpitsoista, dekkareista ja ehkä jostakin mikä vähentää stressiä. Ehkä luen Eeva Kolun esikoisen nyt kun kirjahype sen ympäriltä on hieman laantunut. Sillä puituani viime kuun lapsettomuuteen liittyviä asioita, tuntuu että mielelle pitäisi antaa sen parista hieman rauhaa ja päästä johonkin tilaan missä ei miettisi asiaa koko ajan niin kovasti.

Nautitaan kauniista syksystä!

Kulttuuri Hyvä olo Kirjat Ajattelin tänään

Puolisolle

Kun olet jo nukahtanut, luullen että luen vielä, olenkin jäänyt tuijottamaan haikaranpuremaasi. Punaista länttiä, syntymämerkin kaltaista aluetta hiusrajassa niskassa. Niska on yksi kauneimmista kohdista ihmisessä.

Niskan voi murtaa helposti. Niska voi olla eroottinen. Niska voi kutsua tai paljastaa jännittymisen. Niskasta kissaemot kantavat pentujaan. Haikaranpurema, merkki joka ei kutise, ei tunnu sormen alla. Miltähän pureman alla näyttää, ihon sisällä. Kuinka solut muodostuvat, mikä aiheuttaa poikkeavan värin.

Olen sinulle kiitollinen. Yhtälailla kuin lapsiarki, myös lapseton arki, koettelee parisuhdetta. On tuntoja joita ei voi toisen puolesta ymmärtää, on tuntoja joista kuvittelee ettei toinen ymmäreä. On ajatuksia joissa kieriskelee itsekkäästi omien, ajatuksia joista ei ole jaettavaksi. On syylllisyyttä itseään kohtaan.

Mutta sinun kanssasi on olo, että me riitämme myös kaksin. Tai on muita keinoja. Jos rakkautta on enemmän kuin osaamme sitä käyttää, ehkä jaamme sitä toisin. Sana onnellisuus on noussut mieleeni toistuvasti. Kummallista, että voi olla samaan aikaan onnellinen toisesta asiasta ja onneton toisesta.

Ja kiitos siitä, että sanot ”kaikki järjestyy”, kun pyydän. Muuten et täytä ilmaa lupauksilla joista et voi olla varma. Mutta tämän asian kerrot sillä äänellä josta ei kuulu pyyntöön vastaaminen vaan usko.

Kukahan keksi, että haikaroilla on jotain tekemistä lasten kanssa.

Suhteet Parisuhde Lapset Ajattelin tänään