Luen edelleen Berliniä. En ahdistu siitä, että hänen jälkeensä sentään on jäänyt painettuja sanoja joita tuhannet lukevat nyökytellen ja ihastuneena. Merkki siitä, että jotakin tuli tehtyä. Olen lakannut seuraamasta useita upeita instagram -tilejä ja blogeja, koska ne tuntuvat vievän huomaamatta aikaa ja jättävän jälkeen olon, etten saa mitään aikaiseksi. Jäljelle olen jättänyt niitä jotka inspiroivat, kannustavat ja tuovat puhdasta iloa ilman painetta.

Vanheneminen on enimmäkseen ookoo. Jotkin asiat vihlaisevat, esimerkiksi rullaluistelijat.

Naurahdan.

Ja itsepalvelupesulat. Ne olivat tosin ongelma jo silloin kun olin nuori. Kuluu liikaa aikaa, vaikka olisi Speed Queen -pesukoneita. Koko mennyt elämä ehtii virrata silmien editse kun siellä istuu ja vajoaa tuoliinsa. Jos minulla olisi auto, voisin tietysti käydä välillä vaikka rautakaupassa tai postissa ja palata sitten panemaan pyykit kuivuriin.

Tunnistan tuon ahdistuksen elämän virtaamisesta ohi. Sekuntien, minuuttien ja kokonaisten viikkojen ohimarssista kun ensin odottaa olisipa työpäivät ohi ja tulisipa viikonloppu ja sitten kuukautta vaihtaessa onkin kauhuissaan minne se kesäkuu katosi tai oliko toukokuussa yhtä monta viikonloppua kuin muilla.

Listaan äkkiä kesäkuuta.

• Nautin auringosta. Suihkussa käydessä vitivalkoisten rintojen ja päivettyneen kämmenen eroista ei voi erehtyä. En kuitenkaan ole polttanut rintakehääni kuten yleensä.
• Ajoin sähköpotkulaudalla Arabiaan palatakseni Sörnäisiin palauttamaan vekottimen sallitulle pysäköintialueelle. Koko matkan seurassani fillaroi ihanassa valkolintuisessa vihreässä mekossaan ihminen jonka olen tuntenut vasta muutaman kuukauden, mutta kaikki ryhmäläisemme luulevat, että olemme tunteneet jo entuudestaan.
• Liimasin pikaliimalla sormeni kiinni kenkiin joilla tanssin swingiä Oopperan takana ja salsaa Halkolaiturilla. Linnanmäellä pääsin kokeilemaan fuskua Ikkunanprinsesan soidessa ja tervan sekä sokerin tuoksuessa.
• Kävin Kolilla ja saarihyppelyllä Vallisaaressa, Lonnassa sekä Suomenlinnassa. Ja muistin taas kuinka paljon  nähtävää kotimaassa on ja kuinka ulkomailla moni asia on avartavaa ja uutta, täällä luonnon läsnäolo keskustelee ja liikuttelee jotakin sisällä aivan eri tavalla.
• Sain pitkään kaivattuja yövieraita ja haaveilin omasta kodista jossa olisi enemmän huoneita ja jonka ovet olisivat aina auki yöpyjille ja pöydässä levitysvaraa.
• Vietin viikonlopun Priden hengessä ala-asteelta tuttujen ihmisten kanssa joiden kanssa voi puhua vaikka kuinka tai olla hiljaa ilman, että väkisin täytyy täyttää vaivautuneisuutta. Puolet jutuista päättyi ”niin silloin päälle kymmenen vuotta sitten” mutta toinen puoli sai ajattelemaan sitä kuinka ne välissä olevat vuodet ovat avanneet aivan uusia keskustelu-uria. Ylipäätänsä tulin miettineeksi keskustelujemme lomassa kuinka kolmas pyörä kuulostaa aina negatiiviselta ja ylimääräiseltä, mutta joissakin yhdistelmissä se kolmas saattaa juuri olla kokonaisuuden toimivuuden kannalta hyvä voima.
• Ehdin ihastella kukkia, joita näkee seuraavan kerran taas ensi kesänä. Muistelin kuumaa kesää jolloin pääsin ripille ja lupiinit elivät viimeisiä hetkiään. Kotimatkalla maltoin pysäyttää pyörän kerätäkseni kieloja ja joitakin keltaisia kukkia, joiden nimeä en muista. Tuoksuttelin syreeniä, tuomea ja mesiangervoa. Liimasin kuivattuja kukkia kasvoille vaseliinilla ja ajattelin, että kirjan välissähän voisi prässätä lisäerän kesän tapahtumia varten. Päätin opetella seppeleen tekoa ja löysin uusia kukkakorvakoruihastuksia.
• Leivoin raparperipiirakkaa, naan -leipää ja kardemummapannukakkuja jotka paloivat toiselta puolelta. Karsinogeenit peitin lautasen puolelle ja piilotin kerkkäsiirapin alle. Leivon myös sämpylöitä ja kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni kesäkeittoa ja whisky sourien ylijääneistä keltuaisista leivon wilhelmiinakeksejä.
• Olen lakannut kynnet jopa kolmesti muulla kuin värittömällä lakalla. Saanut nilkkakorun vietyä kahden vuoden jälkeen vihdoin korjattavaksi. Ja löytänyt ihana kesämekon jossa ei uskalla pyllistää, mutta joka tuntuu ihanalta iholla ja jonka maksamiseen liittyy se ilon tunne, että summa menee suoraan tekijälle.

Ihmekös olen niin energinen ja hyvällä, onnellisella tuulella. Mutta lisää carpediemiä! Kokonaisuudessaan alkuperäinen lause englanniksi kuulostaa ihanalta. ”Seize the day, trusting as little as possible in the future.” Nyt naurattaa, mutta tiedän, että tulee päivä, kun olenkin siirtynyt novellin päähenkilöksi. Kiertokulku on yhtä varmaa kuin pyykkien pyöriminen pesukoneessa.

Vielä pahempia ovat pesulat, joissa ei ole henkilökuntaa. Tuntuu että minä olen ainut joka ylimalkaan on paikalla. Silti kaikki pesukoneet ja kuivurit pyörivät … muut ovat rautakaupassa.