Kuulumiset PITKÄSTÄ aikaa

On kulunut taas aivan älyttömän pitkä aika siitä, kun päivitin blogiin kuulumisia viimeksi! Paljon on tapahtunut tässä välillä, mutta ei niinkään painonpudotusprojektin puolella.

Mitä tulee Healthy Wage -haasteeseen, se tavoite ei tule toteutumaan ja olen tämän tiennyt jo jonkin aikaa, hyväksynyt asian ja tehnyt rauhani sen kanssa.

Aikaa on jäljellä vain reilu kuukausi, ja on tässä vaiheessa käytännössä mahdotonta saavuttaa tavoitepaino 75,5 kg ajallaan alkuperäisen tavoitteen aikataulun mukaisesti helmikuun puoliväliin mennessä: se on jotain, mihin en ole tosissani enää hyvään toviin yrittänytkään tähdätä.

Mun joulumehikasvi

Syksy 2020

…oli monin tavoin itselle yllättäviä ja suuria käänteitä täynnä.

Ensimmäinen muutos koski työsuhdettani.

Olin tosiaan jo kolmatta vuotta työskennellyt vain osa-aikaisesti tehden tuota samaa iltavuoroa ma-to klo 16-22, sovittanut ja rytmittänyt elämäni sen mukaisesti ja siihen rytmiin tottunut.

Nyt sitten viime syksynä avautui yllättäin mahdollisuus äitiyslomasijaisuuteen samassa henkilökohtaisen avustajan pestissä ja tartuin tähän oitis ilomielin: täysi työviikko – enemmän rahaa.

Tätä ei tarvinnut oikeasti edes miettiä, sillä kuukausituloni aiemmassa vuorossa olivat varsin vaatimattomat. Ehdottomasti hyvä muutos ja sitä paitsi oma valinta!

Vaan ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin…

Aiemmassa työvuorossa vapaa-aikaa oli jäänyt runsaasti. Ei ollut  kiirettä, ei juurikaan stressiä tai rasitusta. Aikataulunsa pystyi pitää mukavan väljänä. Kaikelle pystyi ottaa aikaa. Ja kun kaikelle pystyy ottaa aikaa ja asiat saa tehdä rauhassa omassa luontaisessa tahdissaan, silloin myös mielialoja on helpompi hallita, ja enimmikseen tunsinkin oloni hyväntuuliseksi ja jaksavaiseksi. Se oli sellaista leppoisaa elämää ja sitä leppoisaa elämäntilannetta silmälläpitäen olinkin asetettanut tuon painonpudotustavoitteen jokseenkin kunnianhimoisine aikatauluineen.

Uuden työvuoron myötä tähän kaikkeen tuli kuitenkin jonkin verran muutosta.

Aiempi, totuttu työvuoro oli myös  istunut yhteen luontaisen rytmini kanssa: en ole aamuihminen. En siis todellakaan. Sen sijaan olen aamu-uninen. Aikaiset herätykset ovat minulle aivan tappoa varsinkin keskellä talven kylmää ja pimeää. Yleensä pääsen oikeastaan kunnolla käyntiin vasta puolilta päivin ja iltapäivät ja illat ovat luontaisesti minulle sitä tuottoisinta aikaa.

Tämä mahdollisuus täyteen työviikkoon kuitenkin tarjoutui ja tartuin siihen: ensimmäinen yllätyskäänne, jota en koskaan ollut huomioinut alkuperäisissä painonpudotussuunnitelmissani ja tavoitteissani.

Ihan alkuun

…aamuherätyksiin siirtyminen kävi jopa kivuttomammin, kun uskalsin odottaa. Ehdin jo ajatella, että eihän tämä niin paha olekaan – sitten tuli talvi, ja nyt tuntuu kidutukselta herätä herätyskelloon aamuaikaiselta ja joutua repimään armotta itsensä ylös sängystä ja ulos kylmään ja pimeään. Hyi!

Alkuun kuitenkin se sujui yllättävän hyvin, vaikka elimistöni oli muutoksesta hetken ihan shokissa ja osoitti mieltään: ensimmäiset kaksi viikkoa uudessa vuorossa kärsin aamuisin äkillisestä, yllättävästä pahoinvoinnista. Se iski jostain ihan tyhjästä ja saattoi nopeasti yltyä ärhäkäksikin.

Ensimmäinen aamu oli kuitenkin ainoa, kun ihan päädyin oksentamaan. Tulin töissä ovesta sisään. Ehdin juuri sanoa Hannalle moikat ja sitten lisään ”tuli hassu olo – taidan voida pahoin” ja seuraavaksi syöksyinkin jo halaamaan pönttöä. Kohta ihmettelin itsekin, että mitä ihmettä juuri oikein tapahtui. Seuraavassa hetkessä kaikki oli taas ok ja mutustin jo hyvällä halulla aamupalaa.

Googletin aamupahoinvoinnit ilman raskautta – ja kyllä, se on juttu!

Moni nainen kertoi keskustelupalstoilla kokeneensa vastaavaa. Toisilla vain huonosti nukutun yön jälkeen, toisilla vain, jos juo kahvia aamulla, joku taas osasi liittää sen mielessään muuttuneeseen unirytmiin, mutta moni kyllä kertoo kokevansa aamusta/aamupäivästä pahoinvointia säännöllisesti – siis vaikka ei ole raskaana.

Jos nyt unohdetaan se, että ensimmäiset pari viikkoa uudessa työvuorossa koin aamupäivät fyysistä pahoinvointia, alku oli lupaava painonpudotusaikeiden kannalta.

Vaikuttikin siltä

…etteivät lisääntyneet ja pidentyneet työvuoroni koituisi kunnianhimoisten laihtumistavoitteiden turmioksi. Uudella työvuorolla oli positiivisiakin vaikutuksia verraten aiempaan vuoroon.

Aktiivisuustasoni kohosi, sillä muutoksena aiempaan olin aamuaikaisesta lähtien liikkeellä. Puolilta päivin iski väsymyksen tunne ja aina ajattelin ottavani päiväunet jahka pääsisin kotiin, mutta kotiin päästessäni huomasin, ettei enää nukuttanutkaan. Silti en mennyt paljonkaan aikaisemmin illalla nukkumaan. Näin ollen päivieni hereilläoloaika piteni, mikä teki myös ateriarytmille hyvää: aloin vihdoin oikeasti syömään sen 4-5 kertaa päivässä, kun aiemmin söin käytännössä vain 3 (tai 2).

Useampia pienempiä aterioita, säännöllinen syöminen ja kohonnut aktiivisuustaso – tämäpä positiivinen muutos ja varmasti nannaa aineenvaihdunnalle!

Sitten pimenevä syksy

…alkoi tehdä tehtävänsä. Olo muuttui tympeän väsyneeksi, ilottomaksi ja jaksamattomaksi. Motivaatio oli täysin kateissa. En kyennyt enää säätelemään mielialaani entiseen tapaan ja mieli yksinkertaisesti laahaili maata.

Talvet ovat minulle aina raskasta aikaa. Aina jossain kohtaa syksyä tai viimeistään talvea huomaan muuttuvani vedottomaksi, väsyneeksi ja innottomaksi. Ero on vain siinä, että aikaisemmassa elämäntilanteessani, kun havahduin siihen, ettei fiilikset olleet kovin hyvät, pystyin yleensä tekemään korjausliikkeitä ja kohottamaan mielialaani päättämällä niin: nyt en ole enää pystynyt.

Nyt, kun väsyttää ja masentaa eikä mikään huvita ja tai kiinnosta, tunnen oloni melko neuvottomaksi, koska ihan oikeasti en tiedä, mitä tehdä asialle. En osaa piristyä siitä. En osaa keksiä, mikä nostaisi mielialaa silloin kuin mikään ei tunnu tuottavan enää iloa.

Kauhukseni huomasin tuntevani taas totaalista välinpitämättömyyttä, mitä tuli terveellisempiin elämäntapoihin ja painonpudotukseen. Tiesinkö, ettei se ole hyvä juttu ollenkaan? Joo, tiesin, mutta kun ei jaksanut välittää.

Osa tästä oli varmasti myös seurausta turhautumisesta: olin pitkään suorittanut syömisiäni niin tunnollisesti, kurinalaisesti ja mielestäni suorastaan esimerkillisesti – ja yhtäkkiä se ei enää antanutkaan tuloksia!

Tuntui, ettei tekemiseni näkynyt yhtään missään. Paino sen kuin jumitti aina vain paikoillaan ja kaiken aikaa väsytti. Jos hyvistä valinnoista ei seuraa minkäänlaista palkkiota, miksi vaivautua? Mikäli lopputulos on toiminnastani riippumatta sama +-0 kg, samahan se on syödä vaikka sitten pizzaa, jos siltä tuntuu!

Siinä kohtaa heitin muutaman viikon pokkana ihan läskiksi ja tartuin surutta kaikkiin mielitekoihin. Vaikutusta painoon ei ollut onneksi tälläkään.

Tässä kohtaa syksyä kuitenkin haaskasin haasteen viikkoja ilman edistystä. Paino vain pysyi samoissa lukemissa, vaikka sen olisi haasteen onnistumista ajatellen pitänyt karista kaiken aikaa tasaiseen tahtiin. Pidin taukoa projektista, vaikka sellaiselle ei oikeasti olisi ollut aikaa.

En olisi kerta kaikkiaan jaksanut ajatellakaan koko haastetta, mutta samaan aikaan tiesin, että joutuisin pian esittämään itselleni kysymyksen: aionko vielä tosissani tavoitella tuota itselleni asettamaani tavoitetta ja onnistua suunnitellusti helmikuun puoliväliin mennessä vai luovunko suosiolla leikistä?

Päätin, etten halua luovuttaa

Olin aikani taistellut totaalisen motivaation puutteen kanssa, mutta vaikutti siltä, että kipuiluista huolimatta lopulta päihitin nuo vaikeudet ja taas oltiin hyvällä polulla. Parhaimmillaan paino kävi tuolloin lukemassa 89 kg.

Alkoi olla kuitenkin ihan kiikunkaakun, voisiko tavoiteaikatauluni pitää. Aika oli käymässä vähiin ja kaikki joustavuus aikataulusta oli käytetty. Pelivaraa ei ollut enää yhtään. Halusin silti vielä yrittää onnistua, vaikka joulukin oli tulossa.

Meneillään oli muitakin mullistuksia

Olimme asuneet avopuolisoni omistamassa kerrostalokaksiossa, jonka päätimme nyt lopulta laittaa myyntiin. Tämäkin käänne oli jotain, mikä ei ollut suunnitelmissa vielä alkuvuodesta. Itse asiassa se ei ollut suunnitelmissa ja tiedossa vielä kesälläkään. Nyt vain jotenkin tuli sen aika.

Siinähän sitä olikin hommaa ja projektia kerrassaan laittaa kämppä sellaiseen kuntoon, että hyvät myyntikuvat saatiin otettua. Kodista saatiin kuin saatiinkin kelvollinen ”esittelykoti”. Sellaisena sitä sitten ylläpidettiinkin viikkokausia esittelyjen varalta ja samalla elämä vähän kuin seisahtui tähän, tämä katkaisi sen ns normaaliarjen.

Samaan aikaan etsimme uutta kotia. Ravasimme esittelyissä ja neuvottelimme pankin kanssa.

Lopulta kaikki meni niin kuin uskon, että oli tarkoitettukin. Saimme vanhan asunnon myytyä ja tilalle kivan rivarikolmion samoilta kulmilta. Meikäläisestäkin tuli asuntovelallinen.

Uuteen kotiin muutimme joulukuussa ja käytin muuttolomana ne lomapäivät, joita olin säästellyt talven get away-loman toivossa.

Lomapäivät tulivat tarpeeseen

En tiedä, miten olisin selvinnyt tästä kaikesta työn ohessa ilman vapaata. Tämäkin otti jo koville!

Elettiin sellaisia viikkoja, että Healthy Wage -haaste oli todellakin vihonviimeisenä mielessä! Kaiken ajan, energian ja huomion vei muuttoon liittyvät askareet kokonaan. Ahersimme päivätolkulla aamusta iltaan pitäen vain hätäiset ruokatauot. Siinä ei pariin viikkoon mitään kokkailtu tai suunniteltu syömisiä. Kun  nälkä ja nääntymys iski, oli pakko pitää taukoa ja keksiä äkkiä haukattavaksi jotakin helppoa ja nopeaa. Näin se meni hyvän aikaa. Tuli syötyä ihan miten sattuu.

Sen tästä olen oppinut

…että säännöllisyys, suunnitelmallisuus ja hyvät rutiinit ovat kaiken a ja o ja pohja onnistumiselle tällaisissa tavoitteissa.

Tuo muuttoaika suisti minut pois raitelta ja tasapainosta täysin. Jouduin irtautumaan tutuista rutiineista ja rytmistä. Ne särkyivät täysin ja ilman niitä jäin neuvottomaksi, hermostuneeksi, hämmentyneeksi ja ahdistuneeksi. Ei ollut mitään valmista suunnitelmaa eikä mitään tuttua ja turvallista, mihin turvata ja mitä vain toistaa.

Itse muutto tapahtui viikon sisällä osissa. Sen jälkeen minulla oli vapaata vielä kaksi viikkoa, jotka olivat tässä tilanteessa ehkä enemmän minulle turmioksi kuin hyväksi. Muuttolaatikot ja huonekalut oltiin nyt saatu kannettua uuteen asuntoon, mutta ei meillä vielä mitään valmista kotia ollut. Kaikki oli sekaisin ja ihmettelin purkamattomat muuttolaatikkoröykkiöt ympärilläni lamaantuneena, että mistä helvetistä sitä edes osaa aloittaa tämän kaaoksen keskellä.

Muutto ja tuo kolmen viikon vapaa nosti minussa esiin paljon ahdistuksen tunteita, joiden kanssa kamppailin ja joita koitin kieltää ja sivuuttaa. En tietenkään voinut sanoa olevani mitään muuta kuin onneni kukkuloilla ja ihan fiiliksissä, koska sitähän minun kaiken järjen mukaan olisi pelkästään pitänyt olla: tätähän minä olin halunnut ja halusin edelleen!

Ehkä huoleni oli, että jos olisin kertonut, miltä minusta tuntui, se oltaisiin käsitetty väärin ja minua oltaisiin pidetty kiittämättömänä tai ehkä tulkittu, että olen tullut katumapäälle, mikä siis ei ole totta eikä siitä ollut kyse tosiaankaan.

Kaiken kaikkiaan olen melko tottunut muuttaja ja aiemmin olen ollut myös rento muuttaja. En ole oikeastaan asunut montakaan vuotta aina yhdessä paikassa. Sen vuoksi minut yllätti täysin tämä ahdistava tunnemyrsky, jota muuttaminen sai minut käymään läpi! Mistä se oikein tuli ja miksi nyt? Kunpa osaisin selittää, mutten aivan ymmärrä sitä itsekään varsinkaan, kun kyseessä oli näin toivottu muutos!

Laittelin siis uutta kotia muuton jälkeen yhtäaikaisesti ollen tosi onnellinen ja innoissani ja samalla kuitenkin jotenkin levoton, stressaantunut ja ahdistunut.

Päätin, että oli parempi unohtaa painonpudotushaasteet ja tavoitteet kokonaan siltä erää, sillä en vaikuttanut voivan ihan hyvin: yhtäkkiä koin taas tarvetta herkutella – ja tässä herkuttelulla tarkoitan nyt enemmänkin pakonomaista herkkujen ahmimista, joka oikeastaan ei edes tuota mielihyvää.

Joulukin alkoi painaa päälle, mikä omalta osaltaan häiritsi ja lykkäsi entisestään arkeen kiinnipääsyä. Siinä vaiheessa oli jo hyvin selvää, että hyvästit Healthy Wage-haasteelle. Sen suhteen peli on yksinkertaisesti menetetty.

Joulupyhien ja sitä edeltäneen muuton jäljiltä

…on ollut jotenkin hyvin vaikeaa saada mistään kiinni tai saada selkoa ajatuksiinsa ja pystyä niitä jäsentelemään puhumattakaan siitä, että laatisi jotain tosi selkeää ja konkreettista pelisuunnitelmaa, jota sitten alkaisi täydellä tarmolla ja tohinalla toteuttaa. Ensimmäinen tavoitteeni on nyt alkuun ihan päästä uudestaan kunnolla kiinni normiarkeen ja sen rutiineihin.

Viime viikolla tuli tosiaan paluu töihin, joita minäkin teen nykyään siis kokoaikaisesti. Uusien kuvioiden ja yllätysmullistusten valossa tulevaisuudensuunnitelmat ovat nyt vielä vähän hämärän peitossa. Joitakin asioita täytyy miettiä kokonaan uusiksi ja myönnettäköön, että bloginkin tulevaisuus on tässä vaiheessa iso kysymysmerkki.

Toiveet, tavoitteet ja suunnitelmat terveistä elämäntavoista ja hyvinvoinnista 

eivät ole toki muuttuneet mihinkään. Se tavoitepainolle 8 kk sitten asetettu aikataulu vain ei missään nimessä tule pitämään, mutta edelleen aion päästä ylipainosuudesta ja tulen asiaa työstämään.

Suunnitelmat tarkentuvat varmasti tässä tulevina päivinä ja jahka niin käy, kerron lisää.

-Tanja

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *