Tätä on odotettu

Blogipäivityksen ihanan keväiset kuvat ovat toissa viikon lauantailta. Lämpöä oli ainakin täällä Kirkkonummella ruhtinaalliset lähes 20 °C. Valitettavasti sen jälkeen lämpö on vain laskenut ja laskenut, kunnes toissapäivänä todistettiin täälläkin ällöttävä takatalvi sankan lumimyräkän muodossa. Onneksi kaikki suli kuitenkin pois saman tien ja pidän todellakin sormet ristissä, ettei enempää nähdä ennen seuraavaa talvea!

Mutta palatakseni vielä tuohon vappua edeltäneeseen upeaan lauantaihin. Tiedän tyypin, joka on odotellut tulevaa kesää aivan sillä samalla kiihkeällä kaipuulla kuin minäkin. Se paras mahdollinen seuralainen fiilistelemään kanssani näin upeaa kevätpäivää löytyi kotipuolesta. Siispä kaappasin kissani Indianan kainaloon, hypättiin autoon ja ajaa hurautettiin Matsin kanssa mummolaan Kirkkonummen Pilvijärvelle.

Mikä upea päivä se olikaan! Lämpöä oli jo kuin keskellä kesää, aurinko paistoi suloisesti metsän ympäröimälle pihalle, linnut visersivät mielipuolisesti ja kukat kukkivat. Tällaisia hetkiä varten sitä elää!

Indi nautti auringosta, ihmetteli tuoksuja, vahti pihapiirin lintuja ja mehiläisiä ja välillä tuli luokseni hyrisemään tyytyväisyyttään. Jos olisin kissa, olisin hyrissyt itsekin.

Kun kaipaamme luonnon rauhaa, suuntaamme mummolaan

On aivan huippua, että lyhkäisen ajomatkan takaa löytyy mummola, jossa nauttia tällaista luonnon rauhaa ja tunnelmaa. Ennen ajattelin, että on luksusta elää ja asua kaikki palvelut välittömässä läheisyydessään ja huippujen julkisten kulkuyhteyksien päässä – ja onhan se sitä kyllä mielestäni kieltämättä vieläkin.

Kuitenkin silmäni ovat todellakin avautuneet näkemään, että oma rauhaisa tontti, jossa on pala metsää mukana, on kyllä vähintäänkin yhtä luksusta. Oma pala luontoa, jota tarkailla, kuunnella ja fiilistellä, suoraan pihan yhteydessä ja ympärillä. Moni lähteekin varmaan mökille kokeakseen tämän, me sen sijaan ajamme kymmenen minuuttia mummolaan.

Pihapiirissä pyörii käsittämättömän laaja lintukirjo ja lintulaudalla vierailee alituiseen sellaisiakin tirppoja, joita en kaupunkilaistyttönä ole koskaan aikaisemmin nähnytkään – tai välttämättä edes tiennyt Suomen luonnosta löytyvän!

Ei ole myöskään ollenkaan tavatonta, että pihalla vierailee peuroja. Tämä tuntuu minusta jotenkin aina vain niin kovin eksoottiselta! Sittenkin, vaikka noita näkee mummon luona Pilvijärvellä harva se päivä. Ylipäätänsä peuroja tapaa kyllä Kirkkonummella. Olenpa erään tavannut kesäisenä yönä jopa meidän rapun edessä! Silti niitä jaksaa vielä ihmetellä ja ihastella! En tiedä, tottuuko sitä noihin täysin koskaan ja lakkaako huokailemasta. Stadissa varttuneena sitä on tottunut hieman toisenlaiseen.

Stadi vs lande

Pitkään olin vakuuttunut, että elämää ei ole Helsingin ulkopuolella – ei minulle ainakaan. Sittenkin sen asunnon oli parempi sijaita kantakaupunkialueella. Seuraavaksi suostuin hyväksymään yhtä hyvinä vaihtoehtoina myös Espoon ja Vantaan, kunhan kyseessä vain olisi sijainti, jossa kaikki palvelut olivat siinä aivan käden ulottuvilla. Sanotaan vaikka, että ihan näin vaatimattomasti minulle olisi kelvannut asunto jopa Myyrmannin tai Iso-Omenan kupeessa!* Päätin ja hyväksyin, että kattavat palvelut lähellä riittävät – ei tarvitse olla Helsinki. Ja lopulta sitten rakkaus vei ja päädyin asumaan tänne Kirkkonummelle – jotain, mitä en olisi koskaan voinut kuvitella. Ja täällä sitä vaan ollaan nyt.

*Tästä poikkeuksena kuitenkin tuo aikaisempi elämäntilanteeni, josta olen blogissa kirjoittanutkin: silloin en ollut kyllä ollenkaan nirso, vaan olisin ollut valmis ottamaan asunnoksi mitä vain pääkaupunkiseudulta, vaikka pelkän huoneen kommuunista ja sijainti mikä hyvänsä. Olin todellakin epätoivoinen. Työpaikaksikin olisi kelvannut aivan mikä tahansa, jonka tuloilla olisi itsensä elättänyt. Eli tuo vaikea tilanne ei kyllä suinkaan mistään nirsoilusta johtunut

Minusta olisi ihana asua metsän keskellä sivussa kaikesta ja sillä tavoin ikään kuin kokea olevansa osa luontoa. Ja minusta olisi ihana asua palveluiden välittömässä läheisyydessä. Molemmat vaihtoehdot ovat jotakin, mistä nauttisin suuresti, osaisin arvostaa ja molempiin sopeudun saumattomasti. Nämä ovat kaksi eräänlaista ideaalitilannetta minulle, mutta ne ovat melkein eri ääripäistä. Näitä on vaikea lähteä toisiinsa vertaamaankaan ja koittaa päättää, kumpi olisi parempi. Onneksi ei tarvitsekaan. Ne ovat molemmat upeita vaihtoehtoja, ja jos tulevaisuus pitää sisällään minulle toisen niistä, olen vallan autuas.

Ajokortin hankinta edessä

Auto muuttaa paljon. Ilman autoa täällä olisi melko ilkeä asua. Ehkä vielä jotenkin kestettävää aivan Kirkkonummen keskustassa isojen kauppojen läheisyydessä ja bussi- ja junayhteyksillä Espooseen ja Helsinkiin. Emme kuitenkaan asu keskustassa. Siispä auto antaa täällä meille sitä tarvittavaa liikkumavaraa ja mahdollistaa paljon. Näin ollen jossain kohtaa minullakin on väistämättä se ajokortin hankinta edessä. Tämäkin on jotain, mitä en olisi koskaan osannut kuvitella. En vieläkään osaa ajatella itseäni ratin taakse. Siis ihan hurja ajatus!

Toisaalta Matsin äiti siihen pystyy, Matsin mummokin siihen pystyy – tokihan siis minäkin varmasti pystyn? Ehkä se ajaminen täällä Kirkkonummella ei vielä niin pelottavaa olisi.

Ajokortti kuuluu siis aivan varmasti tulevaisuuteen, mutta ei ehkä vielä tämän kesän suunnitelmiin. Ehdin tässä siis vielä ihmetellä ja sulatella tätä minulle perin outoa ja vierasta ajatusta.

Nyt on kuitenkin aika nauttia täysin siemauksin kevään auringosta, kukkaan puhkeavasta luonnosta ja hurjana elämöivistä lintusista. Kesä kun saapuu, me tullaan Indin kanssa elämään Lidlin mainoslauseen mukaisesti jokainen päivä kuin viimeistä kesäpäivää! Suomen sää on arvaamaton, siispä jokaisesta upeasta päivästä on otettava kaikki irti!

kuvat: Tanja Burtsoff ja Ethel Düne