Anteeksi, Lionel Shiver

Englanniksi lukemisen projektini alkoi hyvin. Doris Lessingin The Fifth Child ja sen jatko-osa Ben, in the World olivat kiinnostavaa ja monella tavalla vaikuttavaa lukemista. Haruki Murakamin The Wind-Up Birdistä jäi englanniksi hieno mutta utuinen ja kummallinen mielikuva – vaan niin olisi jäänyt suomenkielisestäkin Murakamin teoksesta.

Mutta sitten. Tiedän, että minua on varoitettu, ettei Lionel Shriveriä kannata lukea englanniksi, jos kokee vieraalla kielellä lukemisen ylipäätään hankalaksi. Mutta minäpä ostin The New Republicin, mm. journalismista ja terrorismista kertovan kirjan.

Enkä pääse alkua pidemmälle. Ymmärrän kyllä tekstin, mutta en nauti siitä. Shriverin kirjojen parhaita puolia ovat mielestäni olleet sujuvuus ja tarkka osuvuus ja viiltävyys, suorastaan ilkeys. Nyt lukukokemus jää tylpäksi, kun en tavoita kaikkia viestejä. Vieraskielisessä tekstissä se, että tekstin alkaa heti vetää puoleensa, on minusta erityisen tärkeää, sillä muuten ote herpaantuu. Nyt minulle on käynyt juuri niin. Enkä voi sanoa, että ainakaan terrorismi olisi aihe, josta lukisin mielelläni, ellei teksti tunnu hyvältä ja ole erityisen kiinnostavasti kirjoitettu.

Joten valitan, Lionel Shriver, jään odottamaan suomennosta. Ja vaikka muukin Shriverin suomentamaton tuotanto kiinnostaisi, jätän sen rauhaan.

Sen sijaan käyn Lionel Shriverin Facebook-sivulla. Löysin sen juuri ja sieltä linkin The Guardianin haastatteluun, jossa Shriver kertoo, miten hän kirjoittaa. Suosittelen. Artikkeli on hauska ja antaa konkreettisia vinkkejä aina kirjoittajan päiväohjelmasta siihen, miten kommunikoida puolison kanssa.

Onko kukaan lukenut The New Republicia tai muita Shriverin suomentamattomia teoksia? Vaikutelmia, fiiliksiä? 

Ja P.S. Juttu jäi nyt vieläkin lyhyemmäksi ja raapaisumaisemmaksi kuin ajattelin, sillä en saanut teknisten syiden takia kuvia mukaan. Lisään myöhemmin, jos saan tekniikan tottelemaan.