Earth Hour -päivänä: ekonäkökulma kirjallisuudessa

ekokirjat1.jpg

 

Hyvää Earth Hour -päivää! Päivän tärkeän teeman, luonnonsuojelun ja turhan energiankulutuksen välttämisen, takia päätin kirjoittaa erityisesti kaunokirjallisista teoksista, jotka ovat jääneet mieleeni myös ekologisen kantaaottavuutensa takia. Pahoittelen kankeaa otsikkoa, mutta kaikki joustavammat muotoilut antoivat mielikuvan kirjoista, joissa on luontokuvauksia, muttei niinkään ekologista sanomaa. Tiedättehän: Juhani Aho kuvaa Papin rouvassa maisemaa niin että se kuvaa henkilöiden tunteita… 

 

ekokirjat3.jpg

Ekologinen kantaaottavuuskin on sikäli huono termi, että hermostun yleensä avoimesti paasaaviin kirjoihin. Ekotrillerit ovat kuitenkin tärkeä genre, vaikka paasattaisiinkin, sillä niissä tieto on usein helposti omaksuttavassa muodossa  (ja kenties vauhdikkuuden vuoksi hieman väritettyä?) ja kirjat tavoittavat niitäkin lukijoita, otaksun, jotka eivät hakeudu kauno- tai tietokirjallisuudenkaan pariin. Ehkä odotuksenmukaista, mutta vaikuttavin ekotrillerikokemukseni on Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa, joka jäi mieleen juuri ekologisen näkökulman, ei niinkään itse tarinan tai kirjallisen tasonsa takia.

Trillerien ohella selkeä luontonäkökulma löytyy dystopioista, joissa voi tosin olla muitakin teemoja kuin maailmanloppu ja luonnonvarojen vähyys.  Viime vuosina olen lukenut mm. Doris Lessingin Eloonjääneen muistelmat ja Margaret Atwoodilta esimerkiksi Oryx ja Craken. Ja kuten olen varmasti jo kyllästymiseen saakka jankuttanut, Emmi Itärannan Teemestarin kirja on vaikuttava myös veden merkityksen kuvaajana. 

 

ekokirjat4.jpg

Monesti sanoma tuntuu kuitenkin vaikuttavimmalta, kun se ei ole niin ilmeisesti esillä, vaan sen saa löytää itse. Timo K. Mukkaa, esim. Kyyhkyä ja unikkoa, voi lukea myös ekokriittisesti. Luonto on läsnä ja tärkeässä osassa myös Eeva Kilven teoksissa ja runoissa, joista osa on suoraan kantaaottavia, toiset taas vain muistuttavat luonnon merkityksestä. Risto Rasaa ei voine pitää  kantaaottavana, mutta mielestäni hänen jopa naiiveissa luontorunoissaan voi nähdä suurempiakin teemoja: oleellista on osata pysähtyä tähän hetkeen, nähdä isoja asioita pienessä. Veikko Huovisen Puukansan tarina on minulta lukematta, mutta Havukka-ahon ajattelijan olen lukenut moneen kertaan sen jälkeen, kun ensin kuuntelin kaksikymmentä vuotta isäni vakuuttelua, että ”ei se ole tylsä, tulet pitämään siitä”. 

Hieman yllättäen mieleeni tulivat myös pari suursuosikkiani: Tove Janssonin Kesäkirja ja etenkin Claudie Gallayn Tyrskyt. Meri on tärkeä  minulle, meri on tärkeäetenkin maailmalle – ja vaikka näissä kirjoissa ei ollenkaan puhuta meren suojelusta, meri ja koko ympäristö on niissä niin vahvasti mukana, että lukiessa tulee (ainakin toivottavasti muillekin!) olo, että juuri noin pitäisi elää, luonnon kanssa sopusoinnussa, pienimuotoisesti ja pikemminkin luonnon tarkkailijana kuin muuttajana, se on oleellista.

 

ekokirjat5.jpg

Pidin jo lapsena satumaisista ja jännittävistä eläintarinoista. Heti kun opin lukemaan, aloitin Colin Dannin Kaukametsän pakolaisten lukemisen, ja kyllä niitä lukukertoja on kertynytkin. Richard Adamsin Ruohometsän kansan olen löytänyt vasta aikuisena, samoin Yrjö Kokon Pessin ja Illusian. Joidenkin lastenkirjojen luontoteema taas on auennut vasta, kun olen lukenut niitä uudelleen aikuisena. Vaikka viihdyin lapsena parhaiten juuri pihapuumme oksalla L. M. Montgomeryn seurassa, olen nyt nähnyt suurempia merkityksiä siinä, miten tärkeitä mm. puut Annallekin ovat. Pari kevättä sitten luin F. H. Burnettin Salaisen puutarhan. Se ei kiinnostanut minua erityisemmin päähenkilöidensä tarinana vaan valloittavana kevät- ja puutarhakuvauksena. Salaisia puutarhoja on vaalittava!

 

ekokirjat2.jpg

Vaikka nyt hypätään pois kaunokirjallisuudesta, mielestäni myös luontokirjojen perinnettä olisi vaalittava. Kirjoitin viime kesänä muutamasta kiinnostavasta luontokirjasta; esimerkiksi Jouni K. Kemppaisen Juha-karhun kaksi kesää on sellainen, että se palaa ajatuksiini tuon tuosta.

Juha Laaksosen teosta Utö – syksy ja kevät ulkosaaristossa suosittelen kaikille, joita hyvin luonnonläheinen elämänmuoto kiinnostaa. Heikki Willamon Vuosi metsässä tarjoaa kauniita mustavalkoisia luontokuvia ja kiinnostavia kokemuksia. Viime vuoden lopulla ilmestyi  Hesarin juttusarjaan perustuva mutta sitä kiinnostavasti laajentava Hehtaari. Toimittaja-kirjailija Ilkka Malmberg kertoo hehtaarin palstastaan ja siinä samalla maailman muuttumisesta viime vuosina. Teoksessa on myös pohdintaa siitä, onko kitukasvuiseen posiolaissplänttiin hurahtaminen hölmöä – vai sittenkin todella viisasta. 

En nyt siis lähde tietokirjalinjalle (jos lähtisin, vinkkaisin helpoista mutta vaikuttavista teoksista Maailma ilman meitä ja Ekovuosi Manhattanilla sekä alkuvuodesta lukemastani Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut -teoksesta, vaikkei siinä olekaan niin yleistä ekologista teemaa kuin muissa mainitsemissani kirjoissa). Haluan kuitenkin muistuttaa kahdesta varsin luettavasta ja edelleen hämmästyttävän – pitäisikö sanoa pelottavan – ajankohtaisesta ympäristöfilosofian teoksesta. Henry Thoreaun Walden  – elämää metsässä oli minusta puuduttava ja kaikin puolin kauhea, kun yritin lukea sitä ensimmäistä kertaa joitakin vuosia sitten. Pari vuotta sitten ilmestynyt uusi suomennos taas muutti kaiken: luin kirjaa aivan haltioituneena, katso vaikka. Thoreaun Euroopassa vähemmän tunnetulta kollegalta John Muirilta taas suomennettin viime vuonna Pitkä kävely Meksikonlahdelle. Suosittelen kirjaa jo ”kävelyfilosofian” takia. Ainakin minä olisin paljon luovempi, jos voisin kävellä luonnossa päivät pitkät: silloin syntyvät parhaat ideat.

 

***

Luulen, että tämän lörpöttelyn jälkeen paras idea on lopettaa naputtelu ja siirtää pallo sille puolelle. Kerro, mikä teos on tehnyt sinuun vaikutukseen ekologisilla ajatuksillaan! Kaikki genret ovat sallittuja. Olisi myös kiinnostavaa kuulla ajatuksia siitä, voiko kirjalla muuttaa maailmaa.

 

Hyvää Earth Hour -päivää!

 

 

Kommentit (8)
  1. Annam_, kiitos! Minäkin luin Ekovuoden pikavauhtia. Ja kiva että vinkkaukset kiinnostivat. Minulle aihe on tärkeä, joten ilahduttavaa, että se kiinnostaa muitakin! Mulla on myös pari ekokriittis-kirjallisuustieteellistä tietokirjaa, kenties kirjoitan niistäkin joskus (jos saan joskus luettua ne ihan ajatuksella…)

  2. Kiitos näistä vinkkauksista, tulen varmasti palaamaan tähän postaukseen! Itselleni ensimmäisenä tuli mieleen tuo Ekovuosi Manhattanilla, sen kirjan luin muistaakseni päivässä, kun en malttanut laskea käsistä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *