Eksyin Harjukaupungin salakäytäviin… Eli: kesken jäi

harjukaupunginsalakaytavat.jpg

 

Pitkästä aikaa kävi niin, että vetäväksi ja hyväksi kirjaksi olettamani, monien hyvin innokkaastikin kehuma teos jäi kesken. Sieppasin Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät mukaani kirjakaupan alesta, ja aika pian olin tyytyväinen, etten ollut maksanut täyttä hintaa. En vanno, etten joskus jatkaisi, mutta toistaiseksi lukeminen on tyssännyt sivun 80 paikkeille.

Ymmärrän ja en ymmärrä itseäni.

Kokemukseni Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanista sekä novellikokoelmasta Taivaasta pudonnut eläintarha ovat erinomaisia. Olen tuntenut lukevani jotain erityistä ensiriveiltä asti: sujuvaa, harkittua, omalaatuista.  Lumikko odottaa kotihyllyssäni uusintalukua, ja novellikokoelmastakin lukisin ainakin tietyt novellit mielellään uusiksi. Oletin siis, että myös Harjukaupungin salakäytävät imaisisivat minut heti mukaansa. Aikoinaan jätin vastailmestyneen teoksen väliin vain siksi, että juuri silloin oli niin paljon muutakin lukemista, ja lisäksi teosta jo luettiin joka blogissa. (Teoksen samanaikainen näkyvyys ”kaikkialla” on minusta luonnollista ja kivaakin, mutta jos lukee kymmeniä arvioita samasta kirjasta, tulee olo että on jo lukenut kirjankin, silloin on hyvä odottaa hetki oikean lukemisen kanssa, ellei kirja ei ole pakkolukeaheti-tätäolenodottanut-genreä.)

Harjukaupungin salakäytävätkin on kirjoitettu selkeästi ja nopealukuisesti, hyvin. Keski-ikäisestä, kulturellista ja kulturellin ahdistuneesta kustantajamiehestä Olli Suomisesta, hänen  maanläheisestä opettajavaimostaan sekä menestyneestä kirjailijasta Kerttu Karasta, Ollin lapsuudenystävästä, luodaan selkeät hahmot. Vähemmän selkeää, maagisuutta enteilevää tunnelmaa saadaan aikaan mm. katoilevilla sateenvarjoilla, elokuvakerholla, niillä salakäytävillä…

Mutta. Oletin, että olisin maagisen merkillisessä tarinassa heti alusta asti. Nyt en ole päässyt ollenkaan tunnelmaan mukaan ja kirja tuntuu minusta moitteettomalta – ja moitteettoman tylsältä. En jaksa. Huomaan taas ajattelevani, että on minulla muutakin lukemista.

Harmi. Olin vähän säästellyt tätä luottokirjaksi lujujumia varten, mutta nyt pitää asennoitua toisin. Olisi kuitenkin kiva kuulla muiden kokemuksia tästä kirjasta! Mielikuvieni mukaan kaikki kehuivat kirjaa pari vuotta sitten, eli olen poikkeuksellisen tympeä lukija. Hesarikin sanoo, että tässä kirja on ”taitavasti kirjoitettua proosaa, jonka loihtimat mielikuvat tunkevat kutemaan syvälle alitajuntaan.”

Päätän tympeysraporttini kysymykseen: Minkä kirjan jätit viimeksi kesken ja miksi? Tiedän, että aiheesta on keskusteltu niin täällä kuin muuallakin usein, mutta aihe on mielestäni aina kiinnostava. Lisäksi toisten hylkäämistä kirjoista voi saada itselle kirjavinkkejä – eiväthän lukijat onneksi oikeasti ole aina samaa mieltä kirjoista.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät. Atena, 2010

Kustantajan kirjaesittely

 

kulttuuri kirjat raha
Kommentit (21)
  1. No kun Carpelanista puhutaan, niin voin tunnustaa, että minullakin on jäänyt pari Carpelania kesken. Ja pari on mennyt aikamoisen ohi, vaikka olen lukenut ne… Lehtiä syksyn arkistoista aloitin viime syksynä ja ihastuin alkuun (jo siksi, että sain kerrankin otteen Carpelanin tekstistä!), mutta ajattelin, että luen kirjaa hiljaa pienissä paloissa nautiskellen. Kirja on nyt ollut vuoden odottamassa, että jatkaisin nautiskelua.

  2. Ei aina voi kaikkea jaksaa. Sonja Lukuhetkistä kertoo joutuneensa luovuttamaan Bo Carpelanin kohdalla. Carpelan on minultakin jäänyt kesken. Tosin vahvana ajatuksena kuitenkin on, että vielä minä… kyllä minä!

    Aloin lukea Carpelanin Berg-romaania ruotsiksi, ja vaikka ruotsi onkin vahvin vieras kieleni, tuntui että en saa otetta tarinasta enkä tunnelmasta. Lainasin sitten äänikirjana ko. romaanin suomenkielisen käännöksen. Sekin jäi kesken: kirja ei kerta kaikkiaan sopinut automatkojen kuunneltavaksi – teosta olisi tullut kuunnella aivan herpaantumatta, keskittyen ainoastaan siihen. Mutta ajaessa ajatukset kulkeutuvat sinne sun tänne, ja huomasin että taas oli mennyt kymmenen tai viisitoista minuuttia ihan muita ajatellen ja olin ihan pudonnut kärryiltä.

    Tuon kokemuksen jälkeen olenkin keskittynyt vain radion tai musiikin kuunteluun päivittäisillä työmatkoillani.

    Kyllä minä vielä Carpelaniakin luen ihan lalusta loppuun.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *