Heidi Kuusisto: Uusi päivä. Matka kokonaisvaltaiseen muutokseen luonnollisen ravinnon avulla

heidikuusistouusipaiva.jpg

Rrrrrrrr. Uusi vuosi, uusi ruokavalio. Tänä vuonna keittiöstämme on kuulunut aamuisin kovaa surinaa, kun monitoimikone on jauhanut salaatinlehdistä, hedelmistä, marjoista sekä muinaisessa superfood-intoilupuuskassani hankkimista chian siemenistä ja macajauheesta vihersmoothien aamupalaksi. Hyvin vapaasti koostettujen smoothieiden maku on vaihdellut siedettävästä hyvään. Olo on sen sijaan ollut smoothiepäivinä tasaisesti hyvä.

 

Muutos ruokavaliossa, muutos kaikessa?

 

Kiitos tästä viherherätyksestä kuuluu Quinoaa-blogin pitäjälle Heidi Kuusistolle, jonka kirja Uusi päivä sai minutkin kokeilemaan terveystrendiaamupalaa. Kuusiston kirjassa oli minua ärsyttäviäkin seikkoja, mutta kokonaisuutena kirja oli hyvä, kiinnostava ja, kuten näette, vaikuttava ihan konkreettisella tasollakin.

Niistä ärsyttävistä seikoista taisin jo mainita viime vuonna jossain postauksessa. Olin hermostua ensin, kun Kuusisto kertoo, miten havahtuminen terveellisempiin elämäntapoihin muutti lopulta hänen elämänsä ihmissuhteita myöten. Entäs jos kaipaan vain tietoa ruoasta ja sen terveysvaikutuksista, en kokonaan uutta elämää! Napisin mielessäni myös siitä, että kirjan olisi voinut oikolukea vielä kertaalleen. Lauseenvastikkeita ei kannata käyttää, ellei hallitse pilkkusääntöjä, ja vaikka asiayhteydestä selvisi, mistä on kyse, on valtioissa ja valtimoissa kuitenkin aikamoinen merkitysero. Ja onko superfoodin pakko olla jotain kaukaa tulevaa, vaikka noita chian siemeniä? Kirjan esimerkit painottuvat ulkomaisiin tuotteisiin, mutta ovat nokkonen ja pakurikääpäkin päässeet mukaan.

No. Kieli ei ole tietokirjoissa yhtä oleellinen seikka kuin kaunokirjallisuudessa. Ja onhan Kuusisto oikeassa: on aina riski ja mahdollisuus, että yksi muutos johtaa toiseen. Kieltämättä hän vaikuttaa itse todella onnelliselta, hyvinvoivalta ja sympaattiselta. Pidin myös hänen asenteestaan. Kuusisto kertoo, mikä sopii hänelle, mutta ei väitä, että kaikkien pitäisi toimia samoin. Hyvä olo tulee myös siitä, että antaa itselleen aikaa ja tekee asiat itselleen mieluisalla tavalla. Aion edelleenkin nauttia pelkkää mustaa kahvia ennen sitä smoothieta, enkä usko ryhtyväni absolutistiksikaan – edes tavallisen hanaveden suhteen, joka sekin kannattaisi kuulemma puhdistaa ennen juomista. Kuusisto myös varoittaa, ettei kaikkia muutoksia kannata tehdä kerralla, vaan esimerkiksi raakaravintoa on hyvä lisätä ruokavalioon vähitellen.

Kuusiston kirjassa on kymmenen viikon aloituskuuri terveellisempään, puhtaampaan ruokavalioon. ”Kuuri” sisältää niin ruokavinkkejä kuin henkisiä ja fyysisiä harjoituksiakin. Oikeastaan kaikessa tähdätään samaan: Miltä minusta tuntuu ja miksi? Mistä olen onnellinen ja miten lisään onnen ja tasapainon tunnetta? Millainen stressi on hyvää, millainen pahaa?

Kysymykset ovat oleellisia, ja vaikka ne on helppo sivuuttaa ajattelemalla, ettei onni synny vihersmoothiesta, kannattaa omaa kehoa ja oloa kuitenkin kuunnella kokonaisvaltaisesti. ”Minulla on huonot nivelet / alhainen hemoglobiini / herkkä vatsa” eivät ole luonnollisia eivätkä ainakaan aina parantumattomia tiloja, ei myöskään ”rauhallinen” luonteenlaatu, jos rauhallisuus on oikeasti väsymystä, tai ”ahdistunut” luonteenlaatu, jos ahdistus onkin kehon tulehdustilasta johtuvaa epätasapainoa.

Puhun omakohtaisesti. Minulla todettiin vasta lähes 30-vuotiaana ensin monia ruoka-aineallergioita ja sitten ”aina” epätyypillisesti oireillut keliakia. Kuulostaa hihhulimaiselta, mutta etenkin gluteenittoman ruokavalion myötä olo virkistyi ja tasapainottui niin merkittävästi, että oikeastaan tunsin vasta silloin olevani oma itseni (tai huomasin: ahaa, olenkin tällainen!). Niin että ehkä yksi muutos voi tosiaan muuttaa kaiken muunkin. Sittemmin olen huomannut, että täysin viljaton ruokavalio sopisi minulle parhaiten, mutta en jaksa aina skarpata. Kuusiston kirjasta sain kuitenkin lisäkannustetta muokata ruokavaliota taas itselleni sopivampaan suuntaan. Olen vuosien varrella lukenut ravitsemusasioista sen verran, ettei kirjassa ollut minulle enää juurikaan uutta tietoa, mutta vertaistukihan on tärkeää – ja kirjassa on houkuttelevia ruokaohjeita aamupalasmoothiesta pääruokiin. Mainittakoon, että osassa ruokaohjeita on mukana myös eläinkunnan tuotteita, eli kyseessä ei ole kasvisruokakirja tai -oppi.

 

Kohti puhtaampaa kehoa

 

Ja niille, jotka eivät vielä tutustuneet ravitsemus- ja muuhun hyvinvointitietoon omatoimisesti tai olosuhteiden pakosta, on hyvä, että Kuusisto kertaa monet jutut alusta alkaen. Hyvää rasvaa ei tarvitse pelätä, luomua ja mahdollisimman käsittelemätöntä ruokaa kannattaa suosia, keinotekoisille makeutusaineille on vaihtoehtoja, luonnonkosmetiikka on luonnollinen valinta. Mielenkiintoinen oli myös Kuusiston laskelma, jos nyt alkaisi tehdä kaiken ”oikein”, kauanko kuluisi, että keho olisi ”uusiutunut”.

Kuusisto opastaa myös unenlaadun tärkeydestä ja siitä, ettei juuri ennen nukahtamista pitäisi tehdä mitään mieltä kiihdyttävää, kuten lukea tietokirjaa. Myönnän tehneeni juuri tämän virheen. Niinpä uneni olivat välillä yhtä suolatestiä ja mineraalitankkausta, ja toisaalta osa kirjan tiedoista saattoi mennä ohi pöpperöisten aivojeni… Mutta pääasia, että minulla on nyt tämä kirja, jonka tietoja voin kertailla ja josta voin katsoa ruokavinkkejä. Tässä Spicy Smoothien aineet (jotain vihreää voi olla esim. salaattia):

1/2-1 nipullinen jotain vihreää
1 rkl seesaminsiemeniä (liotettuna yön yli)
2 omenaa
1 päärynä
1 dl tyrniä
banaani
ripaus kanelia
muutama kardemumman siemen

Ja sitten: rrrrrrrrr.

Pahoittelen, että tästä kirjaesittelystä tuli näin omakohtainen kirjoitus, mutta eiköhän tällaisiin kirjoihin tartuta juuri omakohtaisesta kiinnostuksesta ja tarpeesta, jos tartutaan.

Uskotko superfoodeihin? Oletko huomannut, että tietynlainen ruoka auttaa tai haittaa kehoasi?

 

Heidi Kuusisto: Uusi päivä. Matka kokonaisvaltaiseen muutokseen luonnollisen ravinnon avulla. Basam Books, 2012.

heidikuusisto.com

Kommentit (13)
  1. Heidi, kiitos kommentista ja kiva, että olet huomannut tämän jutun! Ei siellä tosiaan sellaisia virheitä ollut, että olisivat haitanneet lukemista tai ymmärtämistä, eli ei mitään vakavaa, vain harmillista. Virheitä syntyy, kun kirjoittaa kiireessä ja niitä jää ammattitaitoisilta editoijiltakin tekstiin, jos sitä ei ehdi oikolukea kunnolla. Sen mitä olen kuullut kirjojen tekemisestä, en yhtään ihmettele… Toki toivoisin kirja-alan ihmisten ja lukijoiden puolesta, että aikaa ja resursseja olisi enemmän kirjojen viimeistelyynkin.

    Kirjasi on joka tapauksessa kiinnostava ja monipuolinen! Smoothie-surina kuuluu edelleen usein aamuisin keittiöstä. 🙂

  2. Heidi Kuusisto
    23.1.2013, 18:42

    Heip! Suurkiitos arviosta! Piti jo aiemmin tulla kommentoimaan, kun huomasin tämän. Kirjan oikoluvusta tosiaan sen verran, että kiireessähän se tehtiin – valitettavasti! Ja kovasti on itsellä aikomusta mennä jonnekkin kielioppikurssille jossain vaiheessa seuraavaa kirjaa varten niin ei tarvitsisi joka lausetta syynätä.

    Onneksi pieniä virheitä ei juurikaan huomaa muut kuin ammattilaiset tai en ainakaan ole saanut aiheesta mitään palautetta. Palaute on ollut todella hyvää kaikin puolin.

    Ja Mia-Elinalle tätäkin kautta kiitokset ensimmäisten versioiden oikoluvusta!

    Mukavaa vuoden jatkoa!

    -Heidi

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *