Kunpa voisi vain lukea… Eli katsaus lukutoukan sapattivapaaseen

tumblr_ltclt16peg1qbrjfso1_400_large.jpg

 

Kyllä mäkin lukisin, jos olisi enemmän aikaa. Kun saisi joskus vain olla ja lukea. 

 

Kuulostaako tutulta? Ainakin moni minun tuntemani ihminen huokailee usein juuri noin. Itsekin kuuluin vielä reilu puoli vuotta sitten huokailijoihin. Jäin elokuussa kuudeksi kuukaudeksi vuorotteluvapaalle päätyöstäni ja järjestin silloin vanhassa blogissani jopa kyselyn, miten lukemista ja kirjoittamista voisi tuona aika parhaiten harrastaa. Sain ihania, hykerryttäviä vastauksia – käykää katsomassa. Minua hymyilyttää yhä, kun ajattelen ideaa, että olisin voinut ripustaa olohuoneeseen riippumaton, laittaa linnunäänilevyn soimaan ja loikoilla koko syksyn kirja kädessä. Oi onnea!

Mutta hyväkään elämä ei ole aina sellaista kuin etukäteen luulisi. Palasin hiljattain sapatilta työelämään ja olen jo aika moneen kertaan saanut kertoa, etten tehnyt vapaalla melkein mitään sellaista, josta olin jo vuosia haaveillut. Olin ja olen erittäin tyytyväinen vuorottelukokemukseen, mutta aikani kului hieman yllättävästi.

Ensinnäkin vapaallakin voi olla niin kiire, ettei ehdi vain lojua ja lukea. Suoritin syksyn ja alkuvuoden aikana luovan kirjoittamisen opintokokonaisuuden avoimessa yliopistossa. Kirjoitin runoja ja muutaman novellin, tekemistä piisasi. Toiseksi marraskuun alussa kirjablogini siirtyi tänne Lilyyn, ja huomasinkin olevani osa-aikatyöläinen. Lily-pesti on ollut todella mieluisa,  mutta kyllähän kirjabloginkin pitäminen on lukuajasta pois – vaikka bloggaaminen toisaalta minusta syventääkin lukukokemusta.

Kaikkein hämmästyttävintä vapaassani oli kuitenkin se, että kun olisin vain voinut lukea, en halunnutkaan. Luin vuorotteluvapaan aikana jopa hieman tavallista vähemmän.

Aluksi syytin tästä opintoja. En ollut koskaan ennen opiskellut luovaa kirjoittamista ja aluksi kirjoittaminen tuntui vieraalta. En voinut lukea muiden tekstejä, kun tuntui, että ne vaikuttavat liikaa ajatuksiini ja kirjoituksiini. Vaeltelin ulkona, usein metsässä, ja ajattelin, että kirjojen sijasta pitäisi rentoutua vaikkapa kuuntelemalla musiikkia: ehkä rytmistä saisi draaman tajua, musiikin nostattamat mielikuvat vetreyttäisivät mielikuvitusta. 

Kun pääsin tästä kriisistä yli, huomasin, ettei minua vain kiinnosta käyttää koko päivää lukemiseen. Koko vapaan aikana taisin viettää yhden pelkkään lukemiseen keskittyvän rokulipäivän, jonka aikana luinkin kolme kirjaa. Yhtenä syksyisenä maanantaina olin niin tuhma, että kaadoin jo iltapäivällä lasillisen viiniä, sytytin kynttilät ja oikein hekumoin ajatuksella, että muu maailma on töissä ja minä se vain täällä tissuttelen kirjaa lueskellen.

Enimmäkseen luin kuitenkin vain iltaisin sängyssä, kuten aina ennenkin. Koska en kulkenut enää joka päivä tuntia, paria julkisissa kulkuvälineissä, ”automaattinen” lukuaika väheni dramaattisesti. Aloin epäillä, että arki-iltoina lukeminen onkin usein johtunut siitä, etten ole jaksanut töiden jälkeen muutakaan. Tai halunnut ajatella muuta kuin kirjoja. Olin turruttanut itseni kirjoilla.

Nyt olen siis palannut vanhaan elämään ja luen kirjan, pari, kenties kolmekin viikossa. Luen muka telkkaria katsellessani, ennen nukkumaanmenoa sängyssä, työmatkalla, kuten aina ennenkin. Aiempaan verrattuna oloni on kuitenkin rentoutuneempi: en enää haaveile, että voisin lukea enemmän. Tiedän, että en kuitenkaan lukisi, vaan olen tällainen lukija, oli sitten lukuaikaa tai ei. Voi olla, että nyt kun olen tajunnut, ettei onni ole suoraan verrannollinen luettujen kirjojen määrään, tulee joskus kausia, jolloin luen nykyistä paljon vähemmänkin. Ehkä käytän silloin enemmän aikaa kirjoittamiseen. En haaveile omasta kirjasta enkä edes tunne suurta kirjoittamisen paloa, mutta etenkin runoja kirjoittelin koko vapaan ajan. Toivon, etten unohda niitä, vaikka palasin töihin.

Vaikka haaveet täyspäiväisestä lukutoukkailuista romahtivat viime kuukausien aikana, hyvä kirja on minusta yhtä mainio ja tärkeä asia kuin aina ennenkin. Nyt luen nykykiinalaista novellikokoelmaa Kultapoika, smaragdityttö. Kirja on erinomainen. Lukemista parempaa harrastusta ei kai olekaan.

 

 

Missä ja miten luet? Haaveiletko, että ehtisit lukea enemmän?

 

kuva: We Heart It

 

Kommentit (20)
  1. MariMaalla, kyllä minusta kirjatoukka voi hyvin olla, vaikkei lukisi tornillista viikossa. 🙂 Säännöllinen lukeminen ja lukemisen suunnittelu ovat jo selviä aidon kirjatoukan merkkejä. 😉 Minustakin on ihana listailla kirjoja ja suunnitella lomalukemisia, vaikkeivät suunnitelmat aina toteudukaan.

    Annie Mai, melkein kaksisataa kirjaa vuodessa on jo kyllä paljon! (t. nimim. noin 120 kirjaa vuodessa) Minulla ainakin alkoi löytyä enemmän lukuaikaa, kun opinnot olivat ohi ja työelämä vakiintunut (ja parisuhdekin, heh).

  2. Hmm. Itse kyllä haaveilen ehkä hiukkasen, että ehtisin lukea enemmän. Lukioaikana ja lukion ja yliopiston välisinä välivuosina luin melkein kahta sataa kirjaa vuodessa, yliopistossa määrä on pudonnut viidenkymmenen paikkeille (tosin en laske määriin koulun takia luettuja tietokirjoja).

    Mutta elättelen kovasti toivoa siitä, että kunhan joskus valmistun, aikaa lukemiseenkin löytyisi taas entiseen malliin.

    (Tosin tunnustettava on sekin, että katson nykyään huomattavasti enemmän televisiota kuin joskus aikaisemmin – miehen kylkeen on niin kiva käpertyä katselemaan dvd-bokseilta ihania sarjoja! Silloin aikoinaan ei ollut kumpiakaan, tuota miestä eikä niitä dvd-boksejakaan…)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *