Lempikirjailijan ominaisuudet
Mistä on lempikirjailijat tehty?
Tällä kirjapinokokemuksella on vaikea nimetä yhtä lempikirjaa. Yhden lempikirjailijankin ilmoittaminen tuottaa hankaluuksia, mutta lempikirjailijan ominaisuudet osaan määritellä. Kirjoittajasuosikkini ovat ironisenkin huumorin taitavia realisteja, jotka näkevät ihmisen ja maailman samaan aikaan tarkasti ja lempeästi. He kirjoittavat usein omaelämäkerrallisesti tai ainakin aiheista, jotka tuntevat hyvin. He ovat viisaita mutteivät paasaa. Heidän kielensä on harkittua, samalla kaunista ja hauskaakin. Siksi pidän mm. Tove Janssonista, Märta Tikkasesta ja Minna Canthista. Ihailen suuresti myös niitä kirjoittajia, joiden tarinat ovat ikuisia ja kaikenikäisille sopivia – Janssonin ohella esimerkiksi Astrid Lindgrenin ovat. Ylipäätään arvostan kirjailijoita, jotka käyttävät kieltä taidokkaasti ja luovat todentuntuisia maailmoja, mistä kirjoittavatkin.
Yllä mainitut kirjailijat ovat siitä helppoja valintoja, että olen lukenut heitä kauan ja jokaista melkein koko tuotannon verran. Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt, voiko lempikirjailijan tittelin saada lyhyenkin tuttavuuden jälkeen, vai pitääkö kirjasuhteen olla pidempi ja syvempi. Ainakin tällä hetkellä olen valmis julistamaan lempikirjailijoikseni myös Ingmar Bergmanin kahden kirjan perusteella, Yasunari Kawabatan samoin kahdella teoksella, Haruki Murakamin kolmella. Doris Lessingin laajasta tuotannosta olen lukenut vain osan, se osa on ollut vaikuttava. Entä voiko vain yksi hyvä kirja oikeuttaa lempikirjailijan titteliin, vaikkei muu tuotanto olisi niin sykähdyttänyt? Jos voi, myös Jeffrey ”Middlex” Eugenides pääsee listalleni.
Paras tai ainakin kätevin lempikirjailija on kuollut kirjailija. Silloin ei nimittäin tarvitse miettiä, pitääkö lempikirjailijalle olla uskollinen, vaikkei innostu uudesta tuotannosta. Tuotannon määräkään ei paisu yli äyräiden. Luin joskus mm. jokaisen Anna-Leena Härkösen teoksen, samoin Juha Itkosen. Oikeasti ajattelin, että jos omistan jonkun kirjailijan kaikki teokset, minun on ostettava ja luettava kaikki uutuudetkin, vaikken enää itse niin välittäisi niistä kirjoista, syystä tai toisesta. Sitten jätin Härkösen kirjan ostamatta, tyydyin lainaamaan Itkosen uutuudenkin vain kirjastosta, eikä mitään tapahtunut. Tällä kirjapinokokemuksella osaan sanoa senkin, että hyvänkään kirjailijan kaikkia teoksia ole pakko omistaa eikä edes lukea, ei ainakaan heti kun ne ilmestyvät. On hienoa, että jotkut julkaisevat vuosittain, mutta se voi myös aiheuttaa lukijalle kirjaähkyä ja lukupaniikkia.
Tiedän, että heti kun julkaisen tämän kirjoituksen, mieleeni tulee ainakin kaksikymmentä kirjailijaa, jotka olisi ollut pakko mainita lempikirjailijakirjoituksessa. Mutta ei se mitään. Vaikka suosikkeja on monia, monia, kaikilla rakastamillani ja/tai arvostamillani kirjailijoilla on yksi tai useampia lempikirjailijan ominaisuuksista.