Matkalla – kirjallinen matkakertomus
Terveisiä Saamelandiasta! En ollut käynyt Rukaa pohjoisemmassa kuin viimeksi kolmevuotiaana, mutta tänä kesänä toteutui eräs unelma: huristimme miehen kanssa moottoripyörällä ensin Ouluun, sieltä Tornionjokivartta Suomen ja Ruotsin puolella seuraillen Enontekiölle, josta jatkettiin Norjan puolelta koukaten Inariin ja Ivaloon, sitten laskeudettiin Kuusamon tienoille. Kotimatkakin oli hieno. Kartoimme suurimpia moottoriteitä ja palasimme Kainuun ja Kuhmon kautta mm. Via Kareliaa pitkin, vielä ihan Etelä-Suomessakin maalaisteitä pöristellen.
Olen siis istunut viime aikoina huomattavasti enemmän mopon tarakalla kuin kirjan takana. Lukutoukka ei kuitenkaan olisi lukutoukka, jos hän ei vääntäisi matkakertomustakin kirjalliseen muotoon. Kas tässä makupaloja pohjoisesta!
Lapinkylä
Tämän kuvan uutisarvo on siinä, että ainoa matkakirjani oli Annica Wennströmin Lapinkylä. Se sijoittuu osin Norjaan Finnmarkin alueelle, käsittääkseni juuri tähän risteykseen Kaarasjoella.
Näin hetki sitten ketun
Näin myös karhuja, susia ja ihania kissamaisia ilveksiä, kun kävimme Kuusamon suurpetokeskuksessa. Hyvin mielenkiintoinen paikka. Moni keskuksen eläin on pelastettu orpona, hoidettu kotona ja saanut sitten kodin suurpetokeskuksesta. Eräs keskuksen karhuista on julkkis, Miesten vuoro -dokumenttielokuvassa esiintynyt Juuso!
Tietenkin näimme runsaasti myös poroja. Ajattelin, että pitäisi vihdoin lukea Pohjanakka, koska sen alussa puhutaan niin kiehtovasti porojen karheista korvista.
Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä
Olin Pellossa kovin harmistunut, kun emme löytäneet Timo K. Mukan reliefiä, joka taitaakin olla ainoa Mukka-nähtävyys hänen kotiseudullaan, koska käsittääkseni Mukan perikunta ei halua julkisuutta. Käsittääkseni myöskään toinen pohjoisen boheemi Andy McCoy ei halua julkisuutta ainakaan lappalaisjuurillaan, mutta niin vain Pelkosenniemen torilta löytyi hänen näköispatsaansa.
Lapin kesä
Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin – –
Tuon tuostakin ajatukseni harhautuivat Eino Leinon runoon Lapin kesä, vaikka se ei Lapin kesästä tai ainakaan elosta kovin houkuttelevaa kuvaa annakaan. Luin runon heti kotiin saavuttuani, mutta koska minun mieleni ei apeudu Lapin suvea aatellessa, siteraan runon alun lisäksi vain kohtaa runon loppupuolelta: On meidän rannoillamme rauhallista / ja turvaisa on rinne tunturin.
En pidä kylmästä enkä pimeästä ja olen aina ajatellut, etten voisi asua pohjoisessa tulematta hulluksi. Nyt aloin ajatella, että ehkä se ainutlaatuinen kesän valo korvaa pitkän talven… ja se tila ja avaruus, voiko sellaisessa ahdistua?
Kuin kansanlaulu
Kaikkineen reissu oli hyvin onnistunut ja oli sekä rentouttavaa että hyvin kiinnostavaa nähdä monenlaista luontoa ja elämänmenoa sekä upeita maisemia. Pitäisi harrastaa enemmänkin kotimaanmatkailua! Olimme hieman hämmentyneitä, kun satunnaisten polku- ja moottoripyöräilijöiden lisäksi vain pikkulapsiperheet ja eläkeläiset tuntuivat matkailevan pohjoisessa. Miksi? En ollut siis itsekään käynyt Lapissa ikuisuuksiin, mutta en ajatellut odottaa yli 30 vuotta seuraavaan reissuun.
***
Ja tämän matkakertomuksen myötä K-blogi palailee vähitellen kesälomaltaan. Kirjoittelen lähipäivinä tarkemmin Annica Wennströmin Lapinkylästä, josta pidin kovasti. Toivottavasti muillakin on ollut hyviä loma-, luonto- sekä kirjaelämyksiä!
Saila, sanopa muuta! Tunnen olevani oikeassa paikassa niin saaristossa kuin tunturissa ja paljon tuli pohdittua noita em. paikkojen eroja ja yhtäläisyyksiä. Vaikka rannikko ja pohjoinen ovat ihan omia maailmojaan, on se avaruus ja vapaus samaa – henkisesti ovat jotenkin hyvin samankaltaisia. Saaristossa on sellainen tunne, että meri antaa mahdollisuuden lähteä minne vain. Lapissa taas on jo niin kaukana kaikesta, ettei voi kuin rentoutua ja nauttia. Ainakin kesällä autio Lappi oli ihana – jo Kuusamo tuntui ihan ahdistavalta ruuhka-Suomelta, saati sitten tämä pk-seutu… Raippaluodossa ja muutenkin pohjoisemmassa rannikolla haluaisin ehdottomasti käydä, kiitos vinkistä!
Salla, ihanaa tosiaan olikin, aivan ainutlaatuista. Ehdin siinä tarakalla kököttäessäni moneen kertaan muistella myös lukemaani ulkomaalaisen, Suomessa työkomennuksella olevan ihmisen haastattelua. Hän sanoi jotenkin niin, ettei ymmärrä, miksi kukaan haluaisi koskaan poistua Suomesta, ja alan olla samaa mieltä. 🙂 Meillä oli kyllä alkuperäisenä aikomuksena poistua ja mennä ihan Jäämerelle asti, mutta tuntui hullulta kaahata vielä tiukempaa tahtia, kun jo tämä Suomi-kierros oli niin elämyksellinen.
Ihanalta kuulostaa! Ja kyllä, juuri sitä kaunista valoa on ikävä. Myös talvella valo on erilaista kuin ”täällä etelässä”.