Miksi lukea vanhoja kirjoja?

 

vanhatkirjat3.jpg

 

Näin julkilukijana joutuu aika ajoin selittelemään paitsi lukemiensa kirjojen määrää myös laatua. Yhtäältä ihmisiä kiinnostaa, miksi kirjablogeissa luetaan vain uusia kirjoja, kun taas toisaalta jotkut ovat hämmästelleet, että miten luet vanhojakin kirjoja, en minä vaan jaksaisi. Lukijasta siis riippuu, mihin huomio kiinnittyy ja mitä tulee ihmetelleeksi. 

 

Minusta kirjablogit edustavat pääosin hyvin tavallista lukemista, tai sellaista, miksi itse miellän normaalin lukemisen: melko suunnittelemattomaksi poukkoiluksi kaikenikäisen ja kaikenlaisen kirjallisuuden keskellä. Haluan seurata kirjakenttää ja uutuustarjontaa, mutta en mitenkään voisi luopua vanhoista kirjoista (”vanhalla kirjalla” tarkoitan nyt kaikkea ei aivan viime vuonna ilmestynyttä). 

 

Vanhoja kirjoja kannattaa nimittäin harrastaa monesta syystä:

 

Klassikot ovat ainakin yleissivistäviä, jos eivät kirjallisesti kiehtovia. Ja monet ovat sitäkin. Suomalainen realismi on vanhuudestaan huolimatta ajatonta ja monet ulkomaiset klassikot tiiliskivikoostaan huolimatta mukaansa vieviä ja monesti yllättävän romanttisia ja jännittäviäkin, kuten tämän kevään ”leffakirjat” Anna Karenina ja Kurjat.

Kun kirja tai ainakin sen kirjoittaja tai genre on jo ennestään tuttu, kirjan ääreen voi asettua levollisin mielin: tutun kirjan ääressä on hyvä rauhoittua. Usein ennestään tuntematonkin vanha kirja luo nostalgisen ja hassulla tavalla romanttisenkin olon. Tämä pätee muihinkin kuin esim. vanhoihin tyttökirjoihin tai omiin lapsuuden suosikkeihin.

Lapsuuden suosikeissa on usein se mukava puoli, että niitä lukiessa on lohdutettu olo – vaikkei olisi edes ajatellut tarvitsevansa lohtua.

Vanhan, tunnetun kirjan lukeminen on kiinnostavaa. Usein teoksesta on lukemaan ryhtyessään muodostanut jo jonkinlainen kuvan ja omaa käsitystään voi sitten peilata kritiikkeihin tai mielipiteisiin. 

Hyvä tarina ei koskaan vanhene.

Lukeminen ei ole suorittamista. Kirjapoukkoilu on sallittavaa ja suotavaa.

Kirja ei ole kertakäyttötuote, vaan ansaitsee tulla luetuksi moneen kertaan joko yhden ja saman tai monen eri lukijan toimesta.

Kun lukee jo tutun kirjan uudelleen, tunne on samanlainen kuin jos ystävä kertoisi yllättävän jutun: lukukokemus on aina sekä tutun turvallinen että jotain uutta tarjoava.

Kirjat ovat parhaimmillaan aitoa ajankuvaa ja auttavat hahmottamaan mennyttä. Tiedättehän sen sanonnan menneisyyden ja tulevaisuuden ymmärtämisestä.

Maailmassa on niin paljon kaikenlaisia kirjoja, että olisi hullua keskittyä vain uusiin teoksiin.

Vanhat kirjat ovat salaperäisiä. Kuka mahtaa olla omistanut tai lukenut tämän ennen minua? Joskus kirjasta löytyy vihjeitäkin siitä: 
 

– ja minä kuolen onnellisena tietäessäni, että jätän sen jälkeeni jollekin toiselle joka rakastaa sitä. Sirottelen siihen himmeällä lyijykynällä tehtyjä merkintöjä ja näytän siten parhaat kohdat vielä syntymättömälle kirjanystävälle.

 

Oikein vanhat kirjat ovat kauniita ja korvaamattomia, niiden esinearvo on suuri:

 

Kirjat tulivat turvallisesti perille, ja Stevenson on niin hieno teos, että se saattaa minun appelsiinilaatikoista kyhätyn kirjahyllyni häpeään. Minua melkein pelottaa käsitellä niin pehmeitä pukinnahkakansia ja paksuja kermanvalkoisia sivuja. Amerikkalaisten kirjojen kalmanvalkoiseen paperiin ja pahvisiin kansiin tottunut kun olen, en koskaan tiennyt, että kirjaa olisi tällainen ilo koskettaa.

 

Sitaatit ovat kirjanystäväystäväni antamasta viehättävästä vanhasta (!) teoksesta,  Helene Hanffin kirjeromaanista Rakas vanha kirja (ilm. 1970, suomeksi Karisto, 1982). Kuvissa taas on sukumökkimme kirjahylly. Siinä ei ole juuri yhtään sellaista kirjaa, jonka oikeasti haluaisin lukea, mutta kyseessä on silti eräs elämäni kirjahyllyistä. Onhan sen hyllyillä vanhoja, kauniita, nostalgisia, suvustamme ja sen aatteista kertovia, ajankuvaa avaavia ja jokakesäisestä tuijottelusta tutuksi tulleita teoksia. En voi kuvitellakaan uutuuksia tällaiseen kirjahyllyyn. 

 

vanhatkirjat1.jpg

Kommentit (15)
  1. Tuomenkukka
    10.6.2013, 07:11

    Hyvin tiivistit vanhojen kirjojen merkityksen! Kirjahyllyjen ’pölyttyneet’ osastot voivat tarjota useinkin tajunnanräjäyttäviä lukukokemuksia.
    Paluu vanhojen tuttujen kirjojen maailmaan on kuin tuttu koti polku menneisiin vuosiin.

    1. Tuomenkukka, erinomainen kiteytys tutuista kirjoista. Ja tuntemattomia kirjoja kannattaa käydä tutkailemassa kirjastoissa ja antikoissa jo siksi, että niiden nimet ja kansikuvat ovat usein kiehtovia.

  2. Minä olen aina vähän ihmetellyt niitä, jotka lukevat vain uusia kirjoja eivätkä koskaan lue samaa kirjaa kahteen kertaan! 🙂 Toki aika on rajallista, joten pitää tehdä valintoja.

    Vanhoja kirjoja lukiessa saa aina muistutuksen, että ihminen on kuitenkin aika samanlainen ajasta riippumatta. Olen tykännyt erityisesti esim. Canthista, Linnasta ja Ahosta, mutta toki luen näitä uutuuksien tai uudempien kirjojen välillä. Ja sekin alkaa tympiä, jos lukee aina vain suomalaisia kirjailijoita (joillakin tämäkin on joko tai: ei suomalaisia tai ainoastaan suomalaisia!). Waltaria en ole lukenut vielä yhtään, joten se voisi olla seuraava projektini. Dostojevskiin minulla oli kamala kynnys, mutta se olikin ihan luettavaa tekstiä.

    Toki minulla lukemisvalintoihin vaikuttaa sekin, että luen lähinnä kirjaston kirjoja ja uutuuksia on pakkokin odottaa! 🙂

    1. Pakko vastata tähän, kun jotenkin kuulosaa niin tutulta. Mä saatan lukea joitain lempparikirjoja monta kertaa. Ja vähemmän lemppareitakin. Joskus tulee aikoja, et mikään uusista kirjoista ei heti houkuttele. Jokainen kirja tuo mieleen niin paljon muistoja. Jos ei jotain hetkeä elämässä muuten muista ni sit ainakin lukemalla kirjoja, joita sillon on lukenut. 🙂 Kirjotin jossain vaiheessa kaikki kirjat mitä luin paperille. 🙂 Ja tosiaan ei oo mulle ainakaan väliä kuka on kirjoittanut vaan sillä et kuinka kiinnostava kirja on. Pitäisi vaan saada jostain ”uusia” kirjoja ja kirjailijoita, kun on lukenut niin monet kirjat jo.

      1. Alena, totean sinullekin, että ihan sama juttu täällä: muistan kirjoista sen, missä olen niitä lukenut, mitä muuta elämääni silloin kuuluu, millainen fiilis oli jne. Pidin vuosia Excelissä ja Library Thingissä lukupäiväkirjaa, ja vaikka kyse oli vain kirjalistoista, oli niiden lukeminen kuin päiväkirjan lukemista (päiväkirjaa en pidä).

        Harmi, ettei Lilun haku vielä ole käytössä, eikä blogin avainsanojakaan vielä näy. Blogini arkistoista löytyy nimittäin aika monta lukuvinkkijuttua, esim. tämä.

        1. Minäpä käyn katsomassa! Lukuvinkit tulee tarpeeseen, kun on jotenkin semmonen olo, ettei meinaa keksiä uutta luettavaa 🙂

    2. Heidi_, mulla on samat kotimaiset suosikit ja samoista syistä! Erityisesti kesällä pitää jostain syystä aina palata kotimaisen realismin pariin ja melkein pakahtua ilosta ja ihmetyksestä, miten ajattomia ne ovat, miten ihminen on kuitenkin niin samanlainen ajasta toiseeen.

      Minä olen lukenut Waltaria enemmän joskus parikymppisenä, mutta aion kyllä vielä joskus palata W:n pariin, etenkin kun omistan aika monta W:n kirjaakin (vaarini omisti kaikki Waltarin teokset!). Dostojevski-kynnys oli minullakin, enkä edelleenkään ole lukenut kuin Rikos ja rangaistuksen, mutta sitäpä luin oikein ahmien. Olen ennekin kertonut, että luin ensin Camus’n Sivullisen ja sitten Rikos ja rangaistuksen, ja kokemus oli hieno: kaksi jo pituudeltaan aivan erilaista teosta, mutta silti aivan samanlaistakin. Kyllä tuli pohdittua ihmismieltä ja moraalikäsityksiä jne. Toivon, että voin joskus lukea molemmat kirjat uudestaan, mielellään juuri ”parina”.

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *