Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla

fagerholm.jpg

 

 

Olen niin iloinen: pystyin lukemaan Monika Fagerholmin kirjan ja vieläpä pidin siitä hyvin, hyvin paljon! Olen voittanut Fagerholm-pelkoni ja odotan nyt entistä innokkaammin Fagerholmin ja Martin Johsonin tämänkeväistä esseekirjaa Meri.

Kuten yllä olevasta voi päätellä, minulla on ollut vaikeuksia ja suorastaan pelkotiloja Fagerholmin tuotannon kanssa. Aloitin joskus Diivan, mutta jouduin keskeyttämään, kun en yksinkertaisesti kyennyt lukemaan kirjaa. Tiedättehän sen tunteen, kun ymmärtää lukemastaan joka sanan, muttei silti tajua kokonaisuudesta mitään. Tai kun tarttuu teokseen, jota kaikki ovat kehuneet, eikä itse saa siitä ollenkaan otetta. Vähemmästäkin järkyttyy.

Ihanat naiset rannalla ei pelästyttänyt minua lainkaan, mutta ihastutti sitäkin enemmän. Olen nähnyt kirjan pohjalta tehdyn elokuvan moneen kertaan, mutta – kuten melkein aina – kirja oli vielä parempi.

Kiitos elokuvan, kirjan tarina lienee tuttu. Eletään 1960-lukua, ollaan suomenruotsalaisessa kesäparatiisissa eli kesähuvilayhteisössä, toisinaan tarina poikkeaa myös talvielämässä Helsingissä. Kirja kuvaa Thomas-pojan kasvua lapsesta teini-ikään, ja ihanat naiset ovat Thomaksen kaunis äiti Bella ja kesänaapurirouva Rosa.

En voinut olla ihailematta Fagerholmin hienovireistä kerrontaa ja sen hallittuja tyylikeinoja, kuten avainlauseiden toistoa. Fagerholm kuvaa kesäparatiisin asukkaita ytimekkäästi mutta samalla hyvin kepeästi, oikein kesäisesti. Heti alusta asti lukija kuitenkin aistii, että auringonpaisteisessa huvilaelämässä on tummempiakin sävyjä. Vaikka hahmot käyttäytyvät elegantisti, tarinaan alkaa vähä vähältä tulla jännitteitä, etenkin aikuisten välille. Erityisesti Bella sekoittaa pakkaa sekä tietoisesti että tiedostamattaan.

 

Ja vielä myöhemmin Rosa riisuu yläosan ja paiskaa sen puutarhamajaan. Bella tekee samoin; mitä muuta hän tekisi? Sehän on vain leikkiä, sanoilla leikittelyä.
Sitten he istuvat ja tarkastelevat toistensa paljaita rintoja puutarhamajan hämärässä.
Rosa ottaa Bellasta kuvan insmaticillaan. Bella kertoo jotain, ehkä Cajuksesta ja ponnahduslaudasta.
”Tätäkö tarkoitat?”
Rosa avaa kameran riemukkain liikkein, vaikka on tekevinään jotain tyrmistyttävää.
Sitten hän nauraa.
”Äsh. En ole pannut filmiä kameraan. Tämä jää kokonaan meidän kahden väliseksi.” (s. 86)

 

Koska elokuva oli minulle niin tuttu, koin varsinaisia yllätyksiä vasta aivan romaanin lopussa. Paljastan lopusta kuitenkin tässä vain sen, että se oli julma – ja samalla ehdottoman hieno ja vaikuttava. Ihanat naiset rannalla on paljon enemmän kuin mukava kesä- ja huvilaelämähaavekirja.

Jossain vaiheessa teosta lukukokemus alkoi tuntua minusta hyvin tutulta. Ensin ajattelin, että Fagerholmin teoksessa on jotain samaa hienostunutta vinksahtaneisuutta, joka leimaa ranskalaista kirjallisuutta: ihmisten pimeät puolet ja rumatkin asiat kuvataan mässäilemättä, nopeasti ja kepeästi. Mutta ei – yhtäkkiä ymmärsin, että kyse onkin suomenruotsalaisuudesta. Ihanat naiset rannalla muistutti esim. Kjell Westön Leijat Helsingin yllä -lukukokemusta. Kumpikaan teos ei ole tippaakaan pikkusievä tai kaunisteleva, mutta ei myöskään inhorealistinen tai ankea, vaan jotenkin vanhanaikaisen hienostunut ja tyylikäs, silti elämänmakuinen. Kirjoissa on yhtäläistä sekin, että molemmissa on tarkkaa ajankuvaa ja ne kertovat tarinan paljon syvemmin kuin nimikkoelokuvansa.

Toivon, että tämä lukukokemus kantaa ja uskaltaudun toistekin Monika Fagerholmin kaunokirjallisuuden ääreen. Mitä teosta suosittelisitte?

Mahdollisesti muitakin vaivaavaan Fagerholm-pelkotilaan minä voin suositella Ihania naisia rannalla paitsi omani myös Sallan lukukokemuksen perusteella: sekä Fagerholm-taustamme että Ihanat naiset rannalla -havaintomme ovat hyvin yhteneväisiä. Reeta Karoliinalta Kertomus jatkuu -blogista löytyy kannustimeksi Fagerholmin lukemisen ABC!

Suomenruotsalaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneiden kannattaa tutustua myös Karoliinan Kirjavan kammarin suomenruotsalaisuushaasteeseen Underbara finlandssvenskor vid papper. Se tuli minulle kuin tilauksesta juuri kun luin tätä kirjaa ja pohdin suomenruotsalaista kirjallisuutta muutenkin. Aion seurata Karoliinan haasteen etenemistä jatkossakin.

Lopuksi vielä ote Fagerholmin teoksesta, s. 283:

Ihminen ilman kesäparatiisia. Ei se niin vaarallista ole. Sillä kesäparatiisin ulkopuolelta alkaa maailma. Ulkopuolella on kaikkea muuta, kaikkea mahdollista.

 

Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla. (Underbara kvinnor vid vatten, 1994). Otava/Seven-pokkarit, 2005. Käsikirjoituksesta suomentanut Arja Tuomari.

Kommentit (23)
  1. Karoliina, hyvä, laitetaan! 🙂

  2. Fagerholm-kimppaluku voisi tosiaan olla paikallaan. 🙂 Laitetaanpa korvan taakse vaikkapa syksyä silmällä pitäen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *