Novelleja. Miksi? Miksei?

Ne on sekavia.
Ne loppuu liian pian.
Ne on hankalia.
Niistä ei saa otetta.
En tiedä, mitä ne ovat.
Luen niitä periaatteessa, mutta…
Kuka kirjoittaa hyviä novelleja?

 

Tällaisia vastauksia sain, kun tein pienimuotoisen gallupin novellien lukemisesta. Idean siihen sain paitsi tänä keväänä lukemistani hyvistä novellikokoelmista – viimeisimpänä Hunajaa ja tomua, josta kirjoitin eilen – myös Nuoren Voiman Liiton tulevasta novellihankkeesta. Kuulin hankkeesta viime viikolla NVL:n järjestämässä bloggari-illassa. Illasta ja myös novelleista on juttua Nooran Tea With Anna Karenina -blogissa.

Mutta takaisin novelleihin. ”Tavallisiin lukijoihin” kohdistunut gallup ei siis imarrellut niitä. Olen usein myös kuullut, etteivät novellit myy ja usein kustantamotkin ovat kiinnostuneita vain sellaisista novellisteista, joiden ajatellaan haluavan kirjoittajan myöhemmin myös romaaneja. (En ole kustannusalalla, joten en osaa arvioida väitteen totuudenmukaisuutta.)

Harmi.

Ymmärrän novellimoitteet ja -epäluulot, mutta haluan tuomita ne. Olen itsekin löytänyt novellit vasta viime vuosina: itse asiassa ei ole kuin pari vuotta, kun kirjoitin hämmästyneenä vanhaan blogiini Hämmästyttävä havainto: novellejakin voi lukea.

Luulen lukeneeni aina jonkin verran novelleja, mutta varsinainen käännekohta tapahtui Carol Shieldsin Tavallisia ihmeitä -kirjan äärellä muutama kesä sitten. Pidin kovasti Shieldsin kertomuksista, mutta en olisi halunnut niiden olevan yhtään pidempiä. Päinvastoin, oli kätevää, kun yhden tarinan sai luettua kohtuuajassa, ja sitten vain jatkoin toisen tarinan parissa. Innostuin niin, että kirjoitin itsekin pari novellia.

Sittemmin olen hakeutunut novellien ääreen tietoisemmin, toisinaan suorastaan haluan lukea juuri novelleja. Olen havainnut erinomaisiksi ainakin seuraavat novellistit: Helmi Kekkonen (Kotiin), Tove Jansson (esim. useita kokoelmia), Raymond Carver (Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta),  Yasunari Kawabata (Kämmenenkokoisia tarinoita), Peter Bichsel (Lastentarinoita). Melkein kaikista löytyy juttua tältäkin palstalta: katso sivupalkista tai kirjoita kirjailijan nimi Lilyn hakuun.

Voisin listata myös Maria Jotunin, Dan Rhodesin, Miina Supisen, Pasi Ilmari Jääskeläisen, Johanna Sinisalon ja Petri Tammisen – ja tiedän jo nyt unohtaneeni listalta monia. Joka tapauksessa: maailmassa on monenlaisia novellisteja ja monet novellistit ovat erinomaisia.

Myös novellien muoto on erinomainen. Minulla on edelleen kesken tammikuussa aloittamani tiiliskiviromaani, mutta novellin lukee hetkessä. Sopii minulle: arvostan ylipäätään tiivistä kaunokirjallista ilmaisua ja viime aikoina olen alkanut arvostaa myös tiiviitä sivumääriä. Kumottakoon kuitenkin heti harhaluulo: se, että kirja on ohut tai kertomus lyhyt, ei tarkoita, että kyseessä olisi helppo, nopeasti luettava ja unohdettava teksti. Päinvastoin! Lyhyt novelli voi olla tehokkaampikin kuin pitkä romaani, jossa kirjoittajalla on enemmän mahdollisuuksia selittää asiat auki. Hyvä novelli on mielestäni selkeä mutta sellainen, että se jää silti mieleen kutkuttelemaan. Mitä sitten tapahtui? Mitä kaikkea ei kerrottukaan? Niin, ainoa huono puoli novelleissa on se, että ne tuntuvat joskus loppuvan kesken, mutta niinhän romaanikin voi tehdä. 

Noora ehdotti omassa novellibloggauksessaan, että me kirjoista kirjoittavat voisimme kertoa joskus yksittäisistä novelleista kokoelmien sijaan. Erinomainen idea, johon lupaan palata, kun sopiva novelli tupsahtaa vastaan!

 

Luetko novelleja. Miksi? Mikset? Jos luet, kenen novelleja suosittelet?

 

Kommentit (13)
  1. Mä olen niitä ihmisiä, jotka haluaisivat lukea enempi novelleja, mutta eivät kunnolla löydä sopivia. Varsinaista ”allergiaa” niitä kohtaan ei kuitenkaan ole koskaan ollut. Näytelmät ja runot on mun mielestä vielä hankalampia luettavia.

    Mä olen alkanut vanhemmiten vältellä paksuja kirjoja, jos ohuempiakin on tarjolla, nuorempana se oli ihan sama. Novellit sopisi just hyvin mun pätkittäiseen lukutyyliin: niitä voisi ottaa mukaan työmatkalle bussiin ja töissä ruokatunnilla luettavaksi, sitten kotona voisin lukea jotain tavallista kirjaa.

    Mun suosikkikirjailija lyhytproosasta on Sinikka Nopola (en tiedä onko ne enempi novelleja vai pakinoita vai mitä). Wladimir Kaminerin omaelämänkerralliset novellit on myös olleet hyviä. Pitäis vähän selvitellä kommenteissa annettuja vinkkejä, jos löytyisi joku muu yhtä hyvä. Tove Janssonin novellit olen todennut tylsiksi ja romaanit paremmiksi.

  2. Kiitos taas kommenteista kaikille! Ihan mahtavan paljon on tullut novellivinkkejä ja vielä aika laidasta laitaan, osa minulle aivan tuntemattomiltakin kirjailijoilta. Suurkiitokset! Huomasin tänään jo tuossa kotimatkalla haaveilevani novellinhakureissusta kirjastoon tai jopa tietyn mittaisesta kokeilusta, jolloin lukisin vain novelleja. Sitten kun kokeilun aika on, tiedän ainakin, mistä hakea lukuvinkkejä – täältä!

    Aion seurata myös aktiivisesti Nuoren Voiman Liiton novellihanketta, josta tulee varmaan syksyllä tai ainakin loppuvuodesta enemmän tietoa. Olen kuullut muidenkin ihmettelevän asiaa, mutta on jotenkin ristiriitaista, että aikana, jolloin kaikilla on olevinaan koko ajan kiire ja kaikesta halutaan suoritua nopeasti, kirjoista on tullut keskimäärin entistä pidempiä, tai ainakaan mitään novellibuumia ei ole nähty. Toisaalta hyvä, jos halutaan lukea entistä paksumpia kirjoja kaiken hässäkän vastapainoksi, mutta soisin kyllä novelleillekin näkyvyyttä ja arvostusta. 

    Kirjoittelin joskus aiemminkin novelleista tälle palstalle. Listailen jossain vaiheessa kaikki omani ja muiden novellistisuositukset, jos se vaikka innostaisi jotakuta kokeilemaan novellien lukemista. 

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *