Tilausrunot saapuivat – testissä Postcard Poets

postcarspoets.jpg

 

Nyt-liitteen nettisivuilla on usein hauskoja kirjaherkkupaloja. Jo alkukesästä bongasin sieltä tiedon amerikkalaisesta tilausrunopalvelusta. Postcard Poets kuulosti niin houkuttelevalta, että piti heti laittaa kolmen yllätysrunon tilaus vetämään. Runot olisi voinut tilata lahjaksikin, mutta halusin ne itselleni. Valitsin runojen kategoriaksi The Existentialist ja mainitsin lempikirjailijakseni Claudie Gallayn. Kirjailijakysymys tuli vähän puun takaa, enkä keksinyt äkkiä muutakaan ulkomaalaista kirjailijaa; lisäksi ajattelin, että runojen valitsijat ovat näemmä valmiita näkemään hieman vaivaa, kun noin kyselevät. Siispä ranskalainen, ei välttämättä kaikkien tuntema kirjailija.

Palvelusta voi siis tilata eri kriteerein englanninkielisiä runoja. Ne saapuvat kotiin läpikuultaville, hieman voipaperisille postikorteille tulostettuina. En ehkä tilaisi näitä lahjaksi ainakaan kovin tiukalla aikataululla, sillä luvatun kuukauden sijasta sain odottaa puolitoista kuukautta ensimmäistäkin runoa.

Se oli ote Claire Basarichin ”The Undrink Teasta”:

Don’t be bitter

 

I feel you 

Are lukewarm

Like the Mediterranean

At night fall

Less sweet than I recall

 

Add sugar

Regrets are fruitless

This too

Was once mint.

 

Meni pari viikkoa ja luulin, että saisikaan muita runoja. Sitten saapui kuin kissanhampaiden rei’ittämä kortti hieman rypistyneenä ja muovipussiin käärittynä. Siinä oli enemmän tekstiä kuin ensimmäisessä runokortissa, ote Sana Raon runosta Erratic Winds (tai runo teoksesta, luulen, en ole aivan varma). Tässä:

 

These things happen, or so I hear,

 

between the moments of wishing and

getting, many a winds whirl by.

 

Not the ones that break your back, or

the ones that howl .

 

Winds that pick you up and drop you in

a different wish.

 

These things will happen, you say,

 

I hear you. I agree.

 

Kului taas viikko, pari. Saapui kertaalleen taitettu, mutta muuten kunnossa oleva runopostikortti – joka oli siihen isketyn leiman mukaan lähetetty ensin eksoottisesti Jakartaan! Tuossa kortissa oli nimetön runo Shilpa Dasilta:

 

When I am gone from here and now

When you’ll also go away somehow

Where will scatter these golden rays

The ashes of our sunflower days?

 

Vaikken saanut kortteja yllätyksenä, olin silti iloisesti yllättynyt niistä. Ja vaikkei toimitus mennyt ihan nappiin, runopalvelun idea on mielestäni erinomainen. Aion ehdottomasti säästää runot ja kenties hakea tietoa niistä ja niiden kirjoittajista. Voisin myös tilata runoja uudestaankin.

 

Onko kukaan muu kokeillut Postcard Poetsia? Ja kuka toisi tällaisen palvelun Suomeen?

 

 

Suhteet Ystävät ja perhe Kirjat Raha

Fifty Shades of Shame eli kertomus erään kirjan ostamisesta

Elämä voi muuttua. Eilen luin Hesarin uutisen, josta ilmeni, että eräs eroottinen romaani on myynyt jopa enemmän kuin Da Vinci -koodi. ”Mikä suositus”, tuhahdin. Ihan kiinnostava ja vähän kummallinen ilmiö, mutta ei muuta. Ja oikeastiko tuo kohukirja on suomennetaankin?

Sitten menin kirjakauppaan A ja havaitsin: kohukirja on jo suomennettu ja se onkin pokkari. Vilkaisin äkkiä ympärilleni. Hyvä, ei todistajia. Selasin kirjaa nopeasti. Hmmm… tai ehkä mmmm, tämähän on se kuuluisa eroottinen hömppäpömppäbestselleri.

Jätin erotiikan taakseni ja menin muille ostoksille.

Äkkiä huomasin olevani kirjakaupassa B ja miettiväni, saisiko kohupokkarin sieltäkin. Löysin vain englanninkielisen trilogian, enkä kehdannut kysyä, olisiko uunituore suomennoskin jo myynnissä. 

Erääseen tapaamiseen oli enää muutama minuutti, kun totesin yllätyksekseni kiiruhtavani takaisin kauppaan A. Harmittelin, ettei minulla ole Olen lukenut Alastalon salissa -paitaa, vaikka olisin sen itseoikeutettu käyttäjä. Toivoin, että edes uudet silmälasini (puhumattakaan siitä, etten ole teinityttö, joiden ko. kirjaa arveltiin samassa Hesarin artikkelin kommentissa himoitsevan) antaisivat älykkövaikutelman, jotta kirjakaupan myyjä ymmärtäisi, että luen paljon muutakin, mutta tutustun tähän kirjaan nyt vain kirjallisen ilmiön takia. Ajattelin, että ehkä myyjä pitää minua kirjallisuudentutkijana tai vaikka sosiologina.

Koska en voinut olla varma myyjän tulkintakyvyistä, pidin kohukirjan ensin visusti kainalossani ja sitten livautin sen myyntipöydälle takakansi ylöspäin, viivakoodi tyrkyllä nopeaa kassatyöskentelyä varten. Valitettavasti en voinut peittää kädelläni takakannnen ilmoitusta, että tämä on kirja, josta kaikki puhuvat. No siksi minä sen luenkin, mutta luen minä muutakin, muinaisia nobelistajakin! Rakastan Minna Canthia! Kukaan ei tietenkään kuullut ajatuksiani ja myyjäkin käänsi kohukirjan muitta mutkitta oikein päin. Hillitsin haluni pyytää kirjan lahjapaperiin.

Myöhemmin kotimatkalla naureskelin itselleni. En tohtinut kaivaa sitä kirjaa esille bussissa, joten keskityin itseanalyysiin. Muistin kirjoittaneeni joskus siitä, ovatko lukutoukat elitistisiä ja tunsin olevani sekä elitistinen että hölmö. Muistelin myös, että taannoin noloimmista kirjakokemuksistani kirjoittaessani häpeää aiheutti mm. se, etten ole saanut luettua Umberto Ecoa. Iik miten noloa, suorastaan skandalöösiä!

Niin että päätin lukea ihan ylpeästi ja avoimesti eroottisen bestsellerinkin. Kuka arvaa, mistä kirjasta on tulossa juttua lähiaikoina? Tuo lähiaika ei ole kuitenkaan aivan heti, sillä minulla on nyt kesken eräs chick lit. Vietän laatulukemistoteemaviikkoa.

Oletko joskus salaillut kirjaostoksia tai lukemisiasi? Tarkkailetko, mitä muut ostavat tai lukevat ja teetkö johtopäätöksiä kirjojen perusteella? Ja: tuntuuko sinusta koskaan, että otat lukemisen välillä hieman liian vakavasti?

Oikeasti minua ei huolestuta, vaikka kohukirjasta tulisi syksyn paras lukukokemus. Huolestuttavampaa olisi, jos lukisin aina vain samanlaisia fiksuja kirjoja ja pitäisin itseänikin tasaisen fiksuna. Onneksi tuli taas todistettua, ettei siihen ole syytä.

Kulttuuri Kirjat Höpsöä