Luontokirjojen puolesta
Niitä ostetaan jouluna ja isänpäivänä. Niitä sijoitetaan sohvapöydille, tai yöpöydälle odottamaan, että ne tulisivat luetuiksi, ei vain katsotuiksi.
Jotkut sanovat niitä huijauksiksi, lavastuksiksi. Ne maksavat liikaa. Ja että nykymaailmassa hienoja kuvia ja tarinoita löytää muutenkin, vaikka täältä internetistä. Ne ovat tylsä ja menneen ajan juttu.
Mitä ne ovat? Luontokirjoja. Ja minusta ne eivät ole ollenkaan tylsä tai vanhanaikainen juttu.
Tällaisia olen pohdiskellut viime päivinä. Olimme kesäreissullamme pari päivää Rukan-mökillä, jossa oli useita Lappiin ja etenkin Kuusamon seudulle sijoittuvia kirjoja. Lisäksi kävin Kuusamossa Suomen kenties tunnetuimman luontokuvaajan Hannu Hautalan luontokuvakeskuksessa; hyvin kiinnostava paikka.
Mökkikirjoista jäi mieleeni erityisesti Helsingin Sanomien julkaisema Juha-karhun kaksi kesää. Kirja on aivan huikea niin kuviensa kuin sisältönsä suhteen! Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja Jouni K. Kemppainen on tehnyt moniosaisen juttusarjan, jossa hän lähtee pitkän linjan luontoihmisten ja -kuvaajien kanssa luontoon, milloin minnekin päin Suomea ja minkäkin eläimen jäljille. Tuo juttusarja löytyy Juha-karhun kaksi kesää -teoksesta kokonaisuudessaan. Tunsin suurta mielenkiintoa, riemua ja vähän nk. myönteistä kateuttakin lukiessani: ajatella, että tuollaista maisemaa on ja että joku viettää aikaansa luonnossa kulkien, havaintoja tehden, valokuvia ottaen. Ja joku toimittaja on saanut noin hienon juttusarjan kirjoittaakseen. Ei uskoisi, että esimerkiksi artikkeli kyykäärmeistä ja niiden kuvaamisesta voi olla tavattoman monipuolinen ja mieleenjäävä, mutta niin vain oli.
Juha-karhun kaksi kesää oli siis suuri elämys. Jos omistaisin tuon kirjan, palaisin siihen uudelleen ja uudelleen. Niin teen tärkeiden luontokirjojen kanssa. Suosikkejani eivät ole niinkään pelkät tietoteokset, vaikkakin esimerkiksi mainio Linnut äänessä -ääni-kuva-tietokirja on meillä aina hollilla. Rakastan kirjoja, joiden parissa voi paitsi oppia asioita myös kokea esteettisiä nautintoja ja rauhoittua kauniiden kuvien ääreen. Viime vuosien suosikkejani ovat mm. Heikki Willamon Hirven klaani, Kaj Fagerströmin, Risto Rasan ja Heikki Willamon yhteisteos Viimeiset vieraat – elämää autiotaloissa Viimeiset vieraat – elämää autiotaloissa sekä Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon Tree people, puiden kansa.
Tuo esteettinen nautinto ei liity vain luontoestetiikkaan vaan siihen, että luontokirjoilla on minusta tärkeä tehtävä myös kirjojen esinearvon puolustajina.
Esimerkiksi Maahenki-kustantamon julkaisut, niin luonto- kuin muutkin teokset, ovat poikkeuksetta kauniita niin visuaalisesti kuin ihan esineinäkin; kustantamon teoksia onkin valittu vuoden kauneimmiksi kirjoiksi. Maailmassa, jossa bulkkipokkareita tulee vastaan joka kioskilla – eikä tämä ole niitä vastaan, niilläkin on paikkansa kirjojen kentässä – ja osa kirjasisällöstä on jo siirtynyt tai siirtymässä voimakkaasti sähköiseen muotoon, näillä visuaaliset kirjat voivat olla kirjojen esinearvon säilyttäjiä ja ehkä keskustelun herättäjiäkin. Vaikka e-kirja on monessa suhteessa hyvä asia ja tuo näihin ”elämystietokirjoihinkin” aivan uusia mahdollisuuksia, perinteisellä kirjallakin on toivon mukaan yhä paikkansa. Toki nuo kirjat voivat olla muitakin kuin juuri luontokirjoja. Mutta luontokirjoilla on sekin hyvä puoli, että yksi ja sama kirja miellyttää usein hyvinkin eri-ikäisiä ja erilaisia lukijoita.
Seuraava luontokirjahankintani on jo selvillä. Se on Heikki Willamon niin ikään jossain luonto- ja taidekirjan välimaastossa liikkuva Vuosi metsässä. Kirjan kuvista on myös tulossa syksyllä näyttely Helsinkiin. Parhaillaan näyttely on Kristiinankaupungissa.
Luetko tai katseletko luontokirjoja? Mitkä tai millaisia ovat suosikkiteoksesi?
Tietoa kirjoituksessa mainituista teoksista:
Jouni K. Kemppainen: Juha-karhun kaksi kesää
Jan Pedersen (toim.): Linnut äänessä
Kaj Fagerström, Risto Rasa, Heikki Willamo: Viimeiset vieraat – elämää autiotaloissa
Ritva Kovalainen, Sanni Seppo: Tree People, Puiden kansa
Heikki Willamo: Vuosi metsässä
