Millainen on unelmiesi kirjasto? Tai yleisemmin: mitä toivot kirjastolta?

Minun toivekirjastoni olisi yhtä aikaa suuri ja pieni. Suuri siksi, että kirjoja olisi valtavasti ja kirjastossa voisi viettää aikaa tunti– eipäs kuin päiväkausia. Olisipa rakennus uusi tai vanha, siinä saisi mielellään olla monta kerrosta tai ainakin paljon  erillisiä käytäviä, huoneita ja nurkkauksia. Niistä tulisi kirjastoon pienuuden tuntua: Juuri tässä sopessa on runokirjoja ja voin nauttia vain niistä. Ne ihmiset, jotka näen tässä nurkkauksessa, ovat hekin kiinnostuneita juuri tällaisesta kirjallisuudesta. (Olen naimisissa enkä muutenkaan haaveile kirjastoromanssista, mutta kyllä ajatus sokkelomaisesta kirjastosta on silti tietyllä tavalla romanttinen; tosin miespuolinen ystäväni on kokemuksesta kertonut, etteivät kirjastot sovi iskupaikoiksi, vaikka muuta kirjanystävänä luulisi.)

Unelmieni kirjastossa pääosaa näyttelisivät tietenkin kirjat, mutta mielellään saisi olla myös kirjoihin liittyviä tapahtumia. Lukupiirejä, kirjailijavierailuja, teemanäyttelyjä esim. tietyn maan kirjallisuudesta tai vaikka kirjojen kuvitukseen liittyen. Kauniaisten kirjastossa on novelli-iltoja, joiden aikana kirjaston henkilökunta lukee ääneen ja asiakkaat saavat kuunnella ja samalla tehdä käsitöitä. Onneksi käsitöitä ei ole kuitenkaan pakko tehdä. En ole osallistunut kirjallisuus-käsityöiltaan, mutta haluaisin joskus osallistua, koska idea on sympaattinen. Unelmieni kirjastossa voisi olla myös isompi sali, jossa voisi kokoontua kirjoituspiiri. Mikä olisi kirjastoa inspiroivampi kirjoitusympäristö?

Tämä kaikki tuli mieleeni, kun luin vastikään saamani tiedotteen. Helsinkiinhän on tarkoitus saada uusi Keskustakirjasto vuonna 2017; vuoden päästä keväällä julkaistaan arkkitehtuurikilpailun voittaja. Kirjastohankkeen tiedotteessa luonnehditaan tulevaa Keskustakirjastoa näin: 

Keskustakirjastostahan suunnitellaan paitsi monipuolista ihmisten kohtaamispaikkaa, myös sanataiteen taloa. Keskustakirjastossa kirjallisuus elää niin perinteisen kuin digitaalisen median muodossa. Erilaisten kirjallisten yhteisöjen toiminta tiivistyy yksien seinien ja kansien sisään, yhdistävänä tekijänä on kiinnostus kirjaan, kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen. Monille kirjallisuus tarkoittaa rauhaa ja hiljaisuutta, mutta keskustakirjastossa se saa myös äänen. Siellä kritiikillä, monenlaisella fiktiolla, tutkimuksella ja kirjallisella taidolla on tilaa olla vuorovaikutuksessa keskenään.

Koreaa mutta innostavaa puhetta! En ole muodostanut aivan tarkkaa mielipidettä Keskustakirjastosta, mutta seuraan hanketta kiinnostuneena.

Kirjastohankkeen seuraaminen onnistuu esim. Keskustakirjaston Facebook-sivujen kautta. Siellä on käynnissä kilpailu lempilukunurkasta – palkintona on arvatenkin lukemista. Ihmiset voivat lähettää sivuille kuvia suosikkilukupaikastaan, perustella, miksi juuri sellainen lukemispaikka on hyvä ja samalla esittää toiveita ja ehdotuksia tulevaa kirjastoa varten.

Keskustakirjaston nettisivuilta taas saa tietoa mm. arkkitehtuurikirjastosta sekä kirjastohankkeen tiedotustilaisuuksista. Ei muuta kuin ideoimaan!

Minun – niin kuin monen muunkin – olemassa oleva suosikkikirjasto on muuten Helsingin Rikhardinkadun kirjasto, eikä vähiten täydellisen rakennuksen vuoksi. Kierreportaat! Ja luentosalin (?) ikkunoissakin rullaverhot, joihin on painettu kirjallisia sitaatteja. Aina välillä mietin, minkä sitaatin valitsisin, jos saisin kotiini kirjallisuusverhot.

Kuva Rikhardinkadun kirjastosta on napattu täältä. Postauksen ensimmäinen kuva taas on anastettu Miragebookmark-sivustolta, jossa on kiinnostavien kirjastojen lisäksi kirjakauppa- ja kirjanmerkkikuvia. Pitääpä joskus postailla unelmien kirjakaupastakin! 

Lue myös tällä palstalla aiemmin ilmestynyt artikkeli Kirjastonhoitaja kaunokirjallisuuden asiantuntijana: haastateltavana Pirjo Tuomi.