M. J. McGrath: Jään muisti

 

jaanmuisti.jpg

 

 

Hän veti kalan vedestä, tappoi sen ja asetti sen suun veden ääreen, jotta sen sielu voisi palata kotiin. (s. 209)

 

Maija, joka elää Kirjojen keskellä, kuvaili tätä ekotrilleriä juuri osuvasti: ”Vaikka kirja kokonaisuutena ei jättänyt kovin mieliinpainuvaa jälkimakua, niin tykkäsin arktisen luonnon kuvauksista. Ja kyllä minä jotain opinkin, kuten sen, ettei jääkarhun maksaa saa syödä.”

Samanlaiset fiilikset jäivät minullekin. Halusin lukea lontoolaisen M. J. McGrathin teoksen Jään muisti siksi, että se tapahtuu Kanadan tundralla ja osin Grönlannissa, kuvaa inuittien elämää ja karua, kaunista luontoa. Vaikka kertomus sijoittui nykyaikaan, se kuulosti paikoin kovin muinaiselta – tai no, ainakin hyvin arktiselta. 

Tästä kaikesta pidin kovasti. Olin myös toiveikas, että trillerin ekoteema, luonnonvarojen väärinkäyttö eli amerikkalaisten ja venäläisten öljy-yhtiöiden taistelu napa-alueista, nostaisi trillerin yli keskitason. Minusta trillereitä on mukava lukea, jos niissä on ”suurempi viitekehys”, esim. juuri ekologinen kannanotto (Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa) tai ne liittyvät tiettyyn aihepiiriin tiukasti (Karo Hämäläisen Erottaja).

Jään muisti oli kyllä kiinnostava, mutta siinä oli ehkä vähän liikaakin aineksia. Kirjaa luonnehdittiin takakannessa jännittäväksi, mutta minusta jännitys löytyi vasta aivan loppumetreillä. Sitä ennen seurasin kiinnostuneena mutta paikoin teemojen moninaisuudesta ja aihepiireistä tuskastuneena päähenkilön, kolmikymppisen inuittinaisen Edie Kiglatukin, ihmissuhdeasioita, inuittikansan alkoholiongelmia, toisaalta elämää ikään kuin yhteydessä luontoon. Edien omatoimiset murhatutkimukset tai öljy-yhtiöiden toiminta jäivät mielessäni lähes sivuun, kun inuittien tavallinen elämä vei päähuomioni. Paikoin tulivat mieleen kotimaiset arktisen hysterian kuvaukset: osataan sitä muuallakin sopeutua karuihin oloihin ja pieneen ihmismäärään viinaa vetämällä ja kotikylän väen kesken sekoilemalla.

Lievistä moitteista huolimatta olen tyytyväinen, että luin kirjan. Kuten Maija, minäkin opin hurjasti uutta tundran asukeista ja heidän elinympäristöstään. Ja eläimistä – ennen karhut ja koirat saattoivat leikkiä yhdessä, kun kaikilla oli tarpeeksi ruokaa ja elintilaa! Olin myös ilahtunut, että kirjan lopussa oli parin sivun faktaosio inuktutin kielestä ja kirjan tapahtumapaikoista arktisessa Pohjois-Kanadassa. Harmittelin, etten voinut tutustua tähän tarinaan inuktutin kielisenä elokuvana. Nimittäin:

Puhuttu inuktitut kuulostaa pehmeältä, se solisee kuin pienten kivien yli virtaava puro. Inuitit korottavat ääntään vain harvoin, ja suorien kysymysten esittämistä pidetään epäkohteliaana. Edie Kiglatuk tekee tähän poikkeuksen, ja se saattaa osin selittää, miksi hän on jäänyt ulkopuoliseksi omassa yhteissössään. (s. 397)

 

M. J. McGrath: Jään muisti (White Heat, 2011). Like, 2012. Suom. Anu Nyyssönen

Kustantajan kirjaesittely

M. J. McGrath ja Risto Isomäki kertovat 15.2. Liken kirjakaupassa Helsingissä, miten ekotrillereitä tehdään. Lisätietoa tapahtumasta täältä.

 

Kulttuuri Kirjat Ajattelin tänään

Lehdistökatsaus: ulkomaiset kirjallisuuslehdet

kirjalehdet1.jpg

 

Hemmottelin itseäni jo jokunen viikko sitten. Marssin Helsingin keskustan Akateemiseen kirjakauppaan ja ostin muutaman englanninkielisen kirjallisuus- ja kirjoittamislehden. Tässä kevytesittelyt julkaisuista. Tekisi mieli tilata joku lehti kotiinkin. Se mahtaa olla kallista ja on kyseenalaista, tulisiko lehteä edes luettua kovin tarkkaan, mutta… No, muut lukutoukat ymmärtänevät.

 

Muut lukutoukat saavat myös vapaasti kertoa kokemuksistaan näistä ja muista kirjallisuuslehdistä. Luetko ulkomaisia kirjallisuusjulkaisuja ja mitä luet? Tai mikset lue?

 

London Review of Books houkutteli kauniilla, rauhallisella kannellaan (yläkuvassa). Vaikka tämä on tabloid-sanomalehden kokoa ja mallia, kannessa ei ole mitään sanomalehtimaista. Pidin siitä, että luotetaan yksittäisten sanojen ja nimien voimaan, ei kokonaisiin otsikkonostoihin. Feminism, Murakami, Steve Jobs… Koukutuin.

Olin hämmästynyt lehden sisäsivujen kovin mustavalkoisesta asusta ja runsaasta tekstimäärästä. Mainoksia on vähän, ne ovat tiukasti omilla paikoillaan, artikkelit ovat kaikki samalla lailla taitettuja: otsikko ja paljon tekstiä. Tässä lehdessä riittää lukemista – niin paljon, etten ole suinkaan lukenut kaikkia artikkeleja.

Luin kuitenkin heti artikkelin Steve Jobsin elämäkerrasta, koska aikeissa on lukea kirjakin. Kiinnitin heti huomioita osuvaan otsikkoon Amazing or Shit, ja artikkeli olisi ollut erinomainen, jos Jobs-elämäkerrasta järjestettäisiin tentti. Kaksisivuisessa (milloin näemme Suomessa näin pitkiä yhden kirjan arvioita!) tekstissään Mattathias Schwartz keskittyy referoimaan kirjaa ja kertomaan Jobsin elämästä eikä juuri kommentoi Walter Isaacsonin teosta. Miinusta tästä, vaikka muuten artikkeli olikin kiinnostava.

 

kirjalehdet2.jpg

Thames & Hudsonin mainos. Alexandra Harrisin Virginia Woolf -elämäkerta, tietokirjat Reneissance People, The Great Builders, The New Atlas of World History… ja vaikka mitä muuta.

 

Plussaa annan pitkistä jutuista ja asiassa pysymisestä. Toden totta, kaikki tässä julkaisussa keskittyy kirjoihin. Ja melkein parasta olivat mainokset! Huomasin heti, että kaikkien näiden lehtien kirjamainoksista saisi huimasti lukuvinkkejä. Niistä myös löytää kiinnostavia ulkomaisia nettisaitteja, ja tässä lehdessä oli myös työpaikkaosio. Siinä oli vain yksi ilmoitus, mutta sitäkin kiinnostavampi: Verso, joka kuvailee itseään ominaisuuksilla the largest independent, radical publishing house in the English-speaking world, hakee kustannustoimittajaa. Hakijolla on oltava kahden vuoden työkokemus ja they will need to show that they take a hands-on editorial approach to manuscripts once they’ve been submitted. Hmmm… London Rewiev of Books löytyy myös verkosta.

 

kirjalehdet3.jpg

 

Atlantin tuolla puolen ilmestyy The New York Review of Books. Tiedän joidenkin tuttavieni jopa tilaavan sitä, mutta en ollut itse edes lukenut julkaisua aiemmin,

London-lehden tapaan tämäkin on tabloid-kokoinen sanomalehti, hieman lontoolaisjulkaisua pulskempi. Se tuntuu johtuvan siitä, että lehdessä on paljon mainoksia, niin kirjoista kuin esim. elokuvista.

Yksittäisten kirja-arvioiden sijaan huomioni kiinnittyi teemajuttuihin. Esimerkiksi Charles Simik oli käsitellyt peräti kolmen sivun verran puolalaista runoutta artikkelissaan Late-Night Whispers from Poland. Tarkastelun kohteena olivat erityisesti eräs monen tekijän runokokoelma sekä Wislawa Szymborskan ja Adam Zagajewskin teokset. Artikkelissa on tietoa em. runoilijoista, runsaasti runoesimerkkejä, vähän analyysiäkin. Pidin! Ja vielä enemmän olisin pitänyt, ellei lehden taitto olisi ollut hieman sekava. En ollut ensin aivan varma, miten pitkä artikkeli on kyseessä.

 

kirjalehdet4.jpg

Chicaco Press mainostaa mm. Francoise Sagalin romaania A Certain Smile, Deceptive Beauties -orkideakirjaa sekä kirjallisesti merkittäviä maantieteellisiä paikkoja esittelevää teosta Freud’s Couch, Scott’s Buttocks, Brontës Grave.

 

Koska en lue kovin mielelläni englanniksi etenkään itselleni tuntemattomista kirjoista, huomioni kiinnittyi tässäkin lehdessä itse artikkelien ohella tai jopa kustannuksellakin mainoksiin. Miten paljon niitä olikaan ja miten kiinnostavia ne olivat! Hei suomalaiset kirjanmainostajat: älkää mainostako vain sitä yhtä bestselleriä ja kirjailijan pärställä. Ne hotakaisetremeksethärköset ostetaan kuitenkin. The New York Rewiev of Booksissa melkein kaikkien mainoksien formaatti on sama: samassa mainoksessa on useita kirjoja, niistä näytetään kansikuvat, kerrotaan perustiedot (nimi, kirjailija, ehkä hinta), lisäksi saattaa olla muutaman sanan sitaatti kiittävästä arviosta. Ja mukana on myös tietokirjoja ja tiedekustantamoja! Tässä päästään siis siihen kirjablogeissa aina toisinaan nousevaan päätelmään: hyvä kirja riittää. Riittää varmasti.

Pienenä bonuksena mainittakoon, että kumpikin em. lehti mainosti myös vuoden 2012 kirjallista seinäkalenteria. En ole seinäkalenterien ystävä, mutta toisaalta, kukaan ei ole vielä koskaan kaupannut minulle (kotimaista) kirjallisuuskalenteria. Hmmm siihenkin. Ainakaan minun ei tullut täysin keskityttyä näihin lehtiin, mutta ne ovat monella tapaa kiinnostavia ja innostavia. The New York Review of Books löytyy myös netistä.

 

kirjalehdet5.jpg

 

Hieman yllättäen suosikikseni nousi kuitenkin amerikkalainen kirjoittajille suunnattu lehti The Writer. Jo 125-vuotiaaksi tämä julkaisu on varsin ketterä!

Ensinnäkin The Writer on aikakauslehtikokoa, mikä helpottaa sen lukemista. Toisekseen siinäkin oli valtavan kiinnostavia mainoksia! Kun Suomessa tunnutaan todella vasta heräävän siihen, että kirjoittajatkin tarvitsevat koulutusta (meillähän ei ole juurikaan ”virallista kirjoittajakoulutusta”, vaikka muualla on jopa kirjoittamiseen keskittyviä taideyliopistoja), niin tässä lehdessä on sekä mainoksia kirjoituskursseista ja -stipendeistä että artikkeli kirjoittamisen opinnoista. Olisi kiinnostavaa kuulla kirjailijamielipide artikkelista Findind the Right Fit, jossa The Writerin toimittaja tutustuu neljän oppilaitoksen kirjoittajakoulutukseen. (Tämän lehden hmmm on se, että harmi, ettei tässä ollut työpaikkailmoituksia: voisin hakea tuonne toimittajaksi!)

Lehti tuntuu lähestyvän teemojaan melko kepeästi, mutta ainakaan minua se ei haitannut, koska aiheita oli niin paljon. Yhden lehden perusteella pidän julkaisua hyvin käytännönläheisenä ja kirjoittajille luullakseni innostavana. Otsikkoesimerkkejä: The Key to Complex Characters, 7 Ways to Use Your Website to Sell Books, How to Make Your Memoir Stand Out. Lehdessä on kirjailijahaastatteluja ja parikin juttua tietokirjojen kirjoittamisesta, samoin historiallisista romaaneista (Historical Novels and the ’Truth’). Pääkirjoituksessa pohditaan, voiko huonoistakin arvioista olla hyötyä kirjan myynnissä (voi!), ja ihan suosikikseni nousi juttusarja, jossa kartoitetaan kirjailijoiden mielipiteitä milloin mistäkin kirjoihin liittyvästä asiasta. Tekisi mieli kopioida idea Suomeenkin. Sarjan ensimmäisessä osassa nimittäin kysellään neljältä kirjailijalta, mitkä ovat heidän kirjallisia suosikkihahmoja. Kirjailijat eivät olleet minulle tuttuja, mutta vastaukset (osittain) kyllä: Jane Eyre, Odysseus, Bilbo Baggins, Hannibal Lecter.

The Writerin mukana tuli niin ikään hieman pintapuoliselta mutta käytännönläheiseltä vaikuttava opas Start Writing. Ja niin ikään The Writer -lehdelläkin on nettisivut.

 

Huh! Vähän innostuin. Olin ajatellut esitellä myös kiinnostavia ulkomaisia kirjanettisaitteja ja tapoja seurata niitä – I love Twitter! – mutta jääköön toiseen kertaan.

 
Nyt kiinnostaisi kuulla:
 
 

Luetko koti- tai ulkomaisia kirjallisia tai kirjoituslehtiä? Miksi luet tai miksi et lue? Millaista sisältöä arvostat tai haluaisit kirja-alan julkaisuihin?

 

Kulttuuri Kirjat Opiskelu Työ