Lukemattomat lukijatyypit

lukeminen.jpg

Tänään ilmestyneessä NYT-liitteessä kirjabloggari esitetään kutakuinkin sellaiseksi lukijaksi, jonka silmät kiiluvat sekä kustantamon tarjoamasta skumpasta että arvostelukappaleiden himosta (ks. artikkeli). Miten sattuikaan, kirjoitin itsekin juuri eilen siitä, kuinka kustantamosta yllärinä saamani kirja oli aivan ihana ja juuri minulle sopiva. Olen edelleen samaa mieltä, vaikken muuten oikein itseäni NYTin jutusta tunnistakaan.

Juttu innosti minut kuitenkin listaamaan erilaisia lukijatyyppejä, tai siis käsityksiä lukijatyypeistä. Kenen joukoissa seisot?

Runotyttö tai -poika. Hänen silmiensä kiiltoa ei voi arvioida, koska ne ovat huuruisien lasien takana piilossa. Tällä raukalla ei ole oikeaa elämää ollenkaan, ystävistä puhumattakaan. Oikeassa elämässä hahmoa ei tosin useinkaan tavata, mutta enemmän tai vähemmän salaisesti moni dynaamiselta vaikuttava aikuinenkin haluaisi oikeasti olla opusten pariin käpertyvä kirjaerakko.

Kirjaviisas(telija). Ajattelee, että lukeminen tekee automaattisesti hyvin sivistyneeksi ja ylpeilee kirjatietämyksellään. Kirjoissa painottuu laatu määrän sijasta. Saattaa kommentoida kirja-ahmatille, ettei voisi lukea noin paljon, koska keskittyy niin vaativiin kirjoihin. Tunnustan kohdanneeni tällaisen hahmon, eivätkä kirjamössöaivoni pystyneet tuottamaan kirjaviisastelijalle vastaukseksi kuin epämääräisen ynähdyksen.

Kirja-ahmatti. Lukee aina ja kaikkea. Tietää omat mieltymyksensä, mutta poukkoilee kirjasta ja genrestä toiseen joko uteliaisuudesta tai pakosta. Tämä hahmo nimittäin lukee mitä vain, jos muita vaihtoehtoja ei ole. Tunnustan ahneuteni.

Uralukija. On urautunut yhteen kirjallisuudenlajiin, kuten dekkareihin tai scifiin. Saattaa jopa halveksua muita lajeja ja niiden lukijoita, mutta voi myös toisaalta olla todella aito lukutoukka, intohimoisen kiinnostunut juuri tietynlaisista kirjoista.

Fakki-idiootti. Suosii tietokirjallisuutta kaunokirjallisuuden kustannuksella. Saattaa jopa julistaa, ettei romaaneista opi mitään. (Siksi kategorianimen loppuosa on ”idiootti”.)

Kirjat ovat televisioni -lukija. Lukee vain mahdollisimman viihteellistä ja helppoa kirjallisuutta ajanvietteeksi. Tämä kaikki on aivan ymmärrettävää ja sallittavaa, mutta olen sen verran elitistinen, että hymähdyttää, kun tällainen lukija sanoo harrastavansa kirjallisuutta. En vastusta televisiota enkä kioskikirjallisuutta (tunnustan sen siis kirjallisuudeksi), mutta kirjallisuuden harrastaja lukee mielestäni monista syistä ja monenlaista.

Kirjallisuuden harrastaja. Ks. kaikki muut kohdat paitsi Kirjat ovat televisioni -lukija sekä fakki-idiootti.

Luen, koska haluan kirjailijaksi -lukija. Lukee idoliensa kirjoja muistiinpanoja tehden ja toivoo itse olevansa joskus jonkun lukijan idoli.

En lue, koska haluan kirjailijaksi -lukija. Ei uskalla lukea muiden kirjoja, koska pelkää saavansa niistä vaikutteita. Vaihtoehtoisesti tietää itse kirjoittavansa niin paljon paremmin, ettei kannata tutustua muiden teksteihin. Muka.

Kirjabloggari. Lukee, koska haluaa höyrytä kirjoista ja kirjakekkereistä. Haluaa myös kriitikko-kustannustoimittaja-kirjailijaksi.

Tavallinen lukija. Lukee välillä enemmän, välillä vähemmän, laidasta laitaan. Rakastaa kirjoja niin paljon, että saattaa jopa perustaa kirjablogin ihan vain lukuharrastamisen ilosta. Useimmat tavalliset lukijat kuitenkin vain lukevat kirjoja, eivät ole kirjablogeista kuulleetkaan, saati siitä, että lukeminen olisi coolia.

 

Kuva edustaa eri lukijatyyppejä yhdistävää asiaa: villasukat jalassa lojuen on hyvä lukea.

Kulttuuri Kirjat

Enni Mustonen: Paimentyttö

paimentytto.jpg

 

Joskus kohtalo (tai kustantamon tiedottaja) on hyvin ymmärtäväinen. Sanotaan nyt vaikka niin, ettei tämä viikko ole ollut viikoista parhain. Työelämässä on ollut huolia ja poskessa kuumottaa ampiaisen pistämä paukama, noin esimerkiksi. En mitenkään olisi jaksanut viime päivinä puuhata mitään, mutten myöskään katsoa hälisevää televisiota tai edes yrittää paeta oikeaa maailmaa sellaiseen kirjamaailmaan, joka kertoo tästä ajasta. Sen sijaan pyytämättä saamani Enni Mustosen uutuusromaani Paimentyttö osoittautui aivan täydellisen ihanaksi kirjaksi juuri nyt. Se on tasainen ja lempeä, kirja, jota lukiessa on yhtä rauhallinen ja turvallinen olo kuin tyttökirjaklassikkojen parissa. Tämä kirja surettaa ja liikuttaa, mutta jotenkin hyvin luottamusta herättävällä tavalla. 

Paimentyttö on Syrjästäkatsojan tarinoita -kirjasarjan aloitusosa. Sen tarina sijoittuu 1800-luvun loppuvuosiin ja kertoo orvosta Ida Eriksonista, suomenkielisestä tytöstä, joka pääsee auttamaan ruotsia puhuvaa kulttuuriväkeä. Ida päätyy piikomaan Sakari Topeliuksen huvilalle Koivuniemeen: kuvitteelliseen tarinaan tuo oman lisänsä se, että Idan kautta kurkistetaan Topeliuksen perheen elämään ja työskentelyyn. Kirjailija Topelius ahkeroi, vaikka ikä ja sairaudet painavat. Myös Topeliuksen tyttäret kirjoittavat. Mutta Toinista tulee kirjan aloituslehdellä Tea, sillä hienojen neitien ei sovi kirjoittaa romaaneja omalla nimellään.

Perusselkeään tyyliin kirjoitettu kirja on mukava, sopivasti vanhan ajan maatalous- ja kotitöitä sekä kulttuuria ja kielikysymyksiä yhdistelevä, aikamatka. Ida muistuttaa perinteisiä tyttökirjahahmoja siinä, että tuosta pienestä orpotytöstä on helppo välittää. Ida on kiltti, oppivainen ja sympaattinen, ja vähitellen hän löytää oman paikkansa maailmassa. Idan äiti on ollut lypsäjä, mutta Idalla on lukupäätä.

Idalla on myös kirjarakkautta. Vaikka kyseessä on uusi aikuisten romaani, Ajattelin Idasta lukiessani Anni Swannin ja L. M. Montgomeryn sankarittaria ja heidän intohimoaan kirjoihin ja kirjoittamiseen. Jotain samaa on Idassakin:

 

Muutaman päivän toiset piiat pilkkasivat minun kirjanlukuani, mutta antoivat sitten olla, kun omat kirjat luettuani hain väentuvan kirjakaapista lainaksi yhden jännittävän kertomuskirjan, jossa oli kummitus viheriässä kamarissa, ja kuin sitä toisille ääneen. (s. 133)

 

Tarina alkaa lehmien paimentamisesta ja etenee kulturellimpiin teemoihin. Kuten sanottu, ihana ja mukava kirja, jota voi suositella erityisesti rauhoittavaksi lohtulukemiseksi sekä perinteen ja nostalgian nälkään. Luen varmasti kirjasarjan seuraavankin osan.

Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjalla on Facebook-sivu. Kannattaa kurkata: sivulta löytyy tietoa Topeliuksesta ja muutenkin kuvia ja tarinoita menneiltä ajoilta.

Muista kirjabloggareista Paimentytön on lukenut ainakin Susa, joka myös ihastui kirjan arkiseen kauneuteen.Täytyy tunnustaa kuten Margit Susan bloggauksen keskustelussa, etten minäkään ollut lukenut aiemmin Enni Mustosta enkä ollut ajatellutkaan lukea. Pidän kuitenkin nostalgisista kirjoista etenkin kesällä, joten tämän myönteisen ensikokemuksen jälkeen voisin lukea Mustosen romaaneja ainakin kesätunnelmissa.

 

Enni Mustonen: Paimentyttö. Otava, 2013. Kustantamon kirjaesittely

Kulttuuri Kirjat