Janica Brander julkaisi tänä syksynä novellikokoelman Lihakuu. Kysyin esikoiskirjailijalta hänen työtavoistaan ja siitä, miten ensimmäiset kuukaudet kirjailijana ovat menneet. Mikä on ollut yllättävintä, mihin on pitänyt totutella? Entä mitä Brander ajattelee kritiikistä tai kirjailijoista ”tuotteina”?

Miten kuvailisit Lihakuuta?

Tarinoideni perusajatus on se, että aina on toivoa. Ihmiset joutuvat kokemaan raskaita ja absurdejakin asioita, mutta meillä on mitä erilaisempia tapoja selviytyä ja tasata tilit elämän kanssa. Vaikeista kokemuksista voi selviytyä mielikuvituksen ja pienten, arkisten asioiden avulla.

En kuitenkaan ole kirjoittanut Lihakuuta niin, että olisin ensin valinnut yhden teeman ja alkanut orjallisesti kirjoittaa tarinoita sen ympärille. Novellikokoelman kirjoittaminen on aika samanlaista kuin levyn tekeminen. Kappaleiden on oltava tyyliltään tarpeeksi yhtenäisiä, mutta ei liian samanlaisia. Päätarinan lisäksi kokonaisuudessa on oltava itsenäisesti toimivia sivujuonteita. Selviytymisen lisäksi teksteistäni voi löytää yhteisöllisyyden ja yksinäisyyden problematiikkaa sekä seksuaalisuuteen liittyviä teemoja.

Kerro työtavoistasi. Mistä saat ideoita ja miten työstät ne tekstiksi?

Saan ideoita seuraamalla elämää ja kaikenlaista kulttuuria. Luen, kuuntelen musiikkia ja katselen tv:tä tosi paljon. Pyörin jatkuvasti netissä. En halveksi roskaksi leimattuja reality-sarjoja ja nettielämää – vaikka liian monta jaksoa Tanssi peppu pienemmäksi -sarjaa putkeen koetteleekin kieltämättä hermoja. Kaikki, mitä ihmiset tekevät, sanovat ja tuottavat, on mielestäni kiinnostavaa.

Nyt kun kirjoitan toista teostani, valikoin kirjallisuutta, tv-sarjoja, dokumentteja ja blogeja vähän tietoisemmin, koska tarvitsen tietoa tietyistä aiheista. Työskentely sujuu pääpiirteissään siten, että välillä kirjoitan, ja kun se alkaa tökkiä, lopetan kirjoittamisen muutamaksi päiväksi tai viikoksikin. Taukojen aikana stimuloin itseäni lukemalla ja etsimällä aiheeseen liittyvää tietoa.

Mitä esikoiskirjailijan syksy on pitänyt sisällään? Haastatteluja, esiintymisiä, juhlia, työtarjouksia?

Kaikkea tätä juuri sopivassa suhteessa. Minua on pyydetty esiintymään kirjallisuuskursseille, vanhaan lukiooni ja ammattikorkeakoulun yrittäjälinjalle. Olen antanut muutaman lehti- ja blogihaastattelun ja ollut ihmisten ihmeteltävänä Helsingin kirjamessuilla. Olen kertonut itsestäni ja kirjastani parissa Otavan tilaisuudessa ja hämmästellyt kustantajani kiinteistön valtavia kirjahyllyjä Otavan Takkatuli-illassa.

Olen kirjoittanut marraskuun alusta lähtien vaaliblogia MTV3:lle. Se on ollut todella mielenkiintoinen työ. Kirjoitan vaaleista ja niihin liittyvistä ilmiöistä parodioivalla ja humoristisella otteella. Tämä on mukavaa, koska väitän olevani aika rento plikka, vaikka novellikokoelmani perusteella minusta saa varmaan vakavan kuvan.

Oletko seurannut kirjasi arvioita? Mikä on ollut yllättävin kommentti tai palaute?

Olen seurannut, ja kaverini ovat lähettäneet minulle linkkejä bongattuaan uusia arvosteluja. Kritiikkien lukeminen on mielenkiintoista, koska olen kirjoitellut itsekin levyarvosteluja, ja jo pelkkä kritiikki tekstityyppinä kiinnostaa minua – etenkin kun on itse kritiikin kohteena.

Yllättävintä on ollut se, että olen saanut aika positiivista palautetta. Kun kirjani ilmestyi, näin siinä vain virheitä, puutteita ja latteutta. Olen yllättynyt myös siitä, miten erilaisiin asioihin lukijat ovat kiinnittäneet huomiota. Tämä on ollut terveellä tavalla valaisevaa. Olen tajunnut, että kritiikeissä ei kannata piehtaroida liikaa, koska ne ovat enemmän tai vähemmän subjektiivisia tulkintoja. Jos joku ei pidä kirjastani, niin mitä sitten? En minäkään pidä Sigur Rosista, vaikka kriitikot ja taidehipsterit ylistävät bändiä. Toisaalta itseään ei saa arvottaa pelkän ylistävän kritiikin kautta. Vain kirjoittamalla voi kehittyä taiteilijana, ei piehtaroimalla kehuissa.

Mikä on ollut parasta tai pahinta/yllättävintä kirjailjaelämässä?

Mitään pahaa ei onneksi ole tapahtunut. Siihen on ollut totuttelemista, että yhtäkkiä minuun suhtaudutaan aikuisena ja ajattelevana ihmisenä, jolla on jotain painavaa sanottavaa, ei vain opiskelijanplanttuna. Tämä on vähän huvittavaakin. Ihan kuin älykkyysosamääräni ja kypsyyteni olisi mystisesti kasvanut kirjan julkaisemisen jälkeen, vaikka olen kirjoittanut määrätietoisesti 6-vuotiaasta lähtien.

Nykyisin puhutaan paljon siitä, että kirjailijat ovat tuotteita lähes siinä missä kirjatkin ja heidän pitää olla valmiita ryhtymään julkkiksiksi. Oletko kokenut tällaista tai mitä ajattelet asiasta?

Suomalaisella esikoisnovellistilla ei onneksi ole pahemmin julkisuudesta rasitetta. Suhtaudun julkisuuteen melko positiivisesti, koska olen toimittajana tottunut siihen. Nyt vain olen ikään kuin kentän toisella laidalla. Julkisuutta voi jossain määrin hallita siten, että harkitsee, millaisiin haastatteluihin suostuu ja miettii, mitä sanoo. Tuskin ketään on väkisin pakotettu Seiskan bikinikuviin Mauritiukselle. Haastateltavalla on myös oikeus tarkistaa siteeraukset ennen kuin juttu julkaistaan.

En koe loukkaavana sitä, että ihmiset haluavat tietää myös kirjailijan yksityiselämästä. Toimittajana pidän parhaina niitä henkilökuvia, joissa ei vain luetella haastateltavan ansioluetteloa, vaan kerrotaan hänestä jotain arkista ja intiimiä. Ja intiimeistä asioista kertominen ei tarkoita sitä, että toimittajille pitäisi vuodattaa kaikki lapsuustraumansa.

En usko, että liian tuotteistettu kirjailija menestyisi Suomessa, jos hänellä ei ole sisällöllisesti mitään annettavaa. Suomalaiset vierastavat liiallista tyrkyttämistä ja haistavat aika hyvin yli menneen brändäyksen, jossa korean paketin sisällä kumisee tyhjyys.

Millaisia terveisiä lähettäisit tuleville esikoiskirjailijoille?

Kirjoita paljon ja ole sitkeä. Kustantajat eivät etsi vain lahjakasta kirjoittajaa, vaan ihmistä, jonka kanssa voi tehdä yhteistyötä, ja jolla on vahva pää ja hyvät istumalihakset. Vaali kirjoittamisen lisäksi tärkeitä ihmissuhteita, koska ystävyys, yhteisöllisyys ja rakkaus tukevat luovuutta. En usko myyttiin eristäytyneestä, maailmaa ja ihmisiä vihaavasta väärin ymmärretystä taiteilijasta.

Mitä kirjoitat nyt tai julkaiset seuraavaksi?

En halua paljastaa liikaa, koska olen vähän taikauskoinen. Sanotaan nyt näin, että työn alla on pidempi teksti, jolle kustannustoimittaja on näyttänyt vihreää valoa. Mutta haluan kirjoittaa sen valmiiksi rauhassa ilman aikataulupaineita.

Janica Brander: Lihakuu. Otava, 2011

Kustantajan kirjaesittely
 
 
 

Vaaditaanko kirjailijoilta nykyisin liikaa julkisuudessa oloa? Luetko kirjat kirjoina vai seuraatko myös ihmisiä kirjojen takana?