Pentti Saarikoski: Ovat muistojemme lehdet kuolleet
Tänään tuli 75 vuotta Pentti Saarikosken syntymästä. Sen kunniaksi tutustuin teokseen Ovat muistojemme lehdet kuolleet, vuonna 1964 alkuaan ilmestyneeseen romaaniin, josta Otava on juuri julkaissut juhlavuosipainoksen.
Hmmm. Olen harvoin näin pihalla siitä, miten kirjaa voisi kuvailla… Jos lainaan kirjan takakantta, voin kertoa, että Ovat muistojemme lehdet kuolleet on särmikäs kollaasiromaani ja kokeellisen proosamme onnistuneimpia teoksia.
Luulen, etten ole kokeellisen proosan onnistuneimpia lukijoita. Havaitsin kirjassa paljon muutakin hienoa kuin retrokannen. Havaitsin monta tarinaa ja kohtausta, mutten oikein saa liitettyä niitä yhteen mielessäni. Joka tapauksessa on ajankuvaa ja ihmiskuvaa, on rakkautta, on politiikkaa, sotaa, dialogia, kuvailua ja monenlaisia listoja. Vedetään viinaa – ja välillä rahaa välistä. Pummitaan tupakkaa. Liikutaan Helsingissä, jossa paikat ovat yhä tuttuja, mutta maailma on eri. Ravintolassa pitää tilata juoman lisäksi ruokaa, poltetaan Texasia. Toisaalta ajetaan raitiovaunulla, juodaan Coca-Colaa ja käydään Seurasaaressa, joskin hieman rituaalimaisemmin kuin nyt:
Sunnuntaisin täyttävät Seurasaaren huvimatkailevat työläisperheet riippumattoineen, voileipineen ja munankuorineen. Silloin kohtaa idyllejä kuusten varjossa: levysepät tempaavat syliinsä sähkömonttöörin morsiamet, ja samassa riippumatossa saattaa nähdä kaksi yksilöö yhtyneinä näköjään elottomaksi taakaksi. Paimenidyllejä suomalaiseen tyyliin, ei aina siroja eikä ilmavia, mutta sitä vakuuttavampia ja ponnekkaampia.
Myönnän kysyneeni Googlelta, mikä tämä kollaasiromaani on. Törmäsin artikkeliin vuodelta 1995. Siinä esitellään Saarikosken tuotantoa laajemminkin ja arvioidaan, että Ovat muistojemme lehdet kuolleet on kapinaa isää vastaan: isä Simo Saarikoski oli oikeistolainen ja isä-poikasuhde vaikea, mikä saattoi omalta osaltaan kannustaa Pentti Saarikoskea vasemmistolaiseksi. Artikkelissa pohditaan, että kollaasiromaanissa on luultavasti mukana Simo Saarikosken sota-ajan päiväkirjoja.
Taustatietoja etsiessäni löysin myös Pentti Saarikosken muistokirjoituksen Helsingin Sanomista; Saarikosken kuolemankin muistopäivä oli juuri. Muistokirjoituksessa sanotaan: ”Usein hän, Homeroksen eepoksen ja James Joycen suurromaanin suomentaja, piti itseään Odysseuksena, harharetkien seikkailijana.” Niin ikään kerrotaan, että Saarikoski arvosti itse teoksistaan eniten viimeisiä runojaan.
Niin arvostan minäkin. Alkuvuodesta lukemani Tiarnia-sarja on yhä voimakkaasti mielessäni ja taidan lukea sitä ilalla Saarikoski-sunnuntain kunniaksi. Ja joka tapauksessa iloitsen, että Otava julkaisee niin paljon Saarikoskea ja häneen liittyviä teoksia tänä juhlavuonna. Kiitos kulttuuriteosta!
Pentti Saarikoski: Ovat muistojemme lehdet kuolleet (1964). Otava, 2012. 2. painos.
Tietoa Saarikoski-juhlavuodesta