Runohaaste: Caj Westerberg
En ole pitkään aikaan huomioinut runohaastettani*, mutta nyt sen teen. Otin saaristomatkalle mukaan Caj Westerbergin pienen, merellisen runoteoksen Yönmusta, sileä. Westerberg on kirjoittanut sen ainutlaatuisella Kökarin saarella Ahvenanmaalla, ja kirja koostuu ensi sijassa lyhyistä havainto- tai tuokiokuvista.
En tiedä, tuntuvatko nämä pienet, yksinkertaiset saaristoväläykset erityisen merkittäviltä tai edes runollisilta muista kuin saariston ystävistä, mutta koska itse kuulun heihin yhä enenevässä määrin, minusta Yönmusta, sileä on ihastuttava teos. Ostin sen syksyllä, luin heti pari kertaa, nyt taas kertaalleen.
Luontorunoille ominaisesti teos on jaettu vuodenaikojen mukaan. Juuri nyt ainakin Turun saaristossa on tällaista, samanlaista kuin Westerbergin runossa:
Isoina hiutaleina leijuu lunta.
Etäältä kantautuvissa aalloissa jäämurska rahisee,
yltyen hivelee rannan hiekkaa,
heltyen
Suurimmassa osassa Westerbergin runoissa on kyse luontohavainnoista, mutta joissakin on mukana kertoja itse ja toinenkin ihminen. Esimerkiksi:
Syreeni kukkii, ja omena.
Mielessäni risteilee
kymmenentuhatta ajatusta.
Jospa niistä yksikin
saavuttaisi sinut.
Jotkut runot eivät kerro saariston luonnosta vaan ilmeisesti tapahtumista, joita Westerberg on kokenut Kökarilla ollessaan. Esimerkiksi runo Perunkirjoitus: Kaiken jälkeen / tyhjänä / tyhjässä. / Auto etenee tietä pitkin./ Pidän ratista kiinni.
Teoksessa on pari pidempääkin runoa. Niiden kanssa olen yleensäkin vähän huono, enkä oikein jaksa keskittyä. Myöskään proosaruno Oodi pensaskertulle ei suoraan sanottuna auennut minulle kuin melko epämääräisen tunteen tai perusidean verran (tämän tekstin runollisuutta minunkin on vaikea tavoittaa), mutta julkaisen sen silti, kun kerran olen sattumalta jo oodeillut tällä viikolla sekä vanhoille kirjoille että lehdille.
Mieluummin lentelisin kyllä pensaasta toiseen, välillä puunlatvaan ja joskus vain räpyttelisin ylös alas ilmassa, ja lavertelisin, kuin että joka välissä kuuntelisin tätä sietämätöntä odotusmeteliä ennen kuin minut yhdistetään seuraavaan asiantuntijaan, joka lopulta osaa neuvoa, mikä kirjainnumerosarja on sillä virtadatakaapelilla, jota minä tarvitsen.
Vielä: Caj Westerberg tunnetaan paitsi kirjoittajana myös kääntäjänä. Onko kukaan lukenut nobelistia Tomas Tranströmeriä? Westerberg on kääntänyt häntä, ja sen mitä olen sattumalta Tranströmeriä lukenut – lähinnä sitaatteja siellä täällä – miesten lyriikassa tuntuu olevan jotain samaa. Näennäisen yksinkertainen mutta silti paljon puhuva runous onkin minusta kyllä runoudesta parasta (ja hyvää käyttörunoutta); ehkä Tranströmeriäkin uskaltaisi joskus kokeilla. Guardian Books -sivuilla julkaistiin hiljattain englanniksi viikon runona Tranströmerin Six Winters.
Saaren liepeet karehtivat
Caj Westerberg: Yönmusta, sileä. Otava, 2011. Kannen kuva Marjatta Nuorteva, runosarjan Runoja tunteville sarja-asun suunnittelu Päivi Puustinen
Kustantajan kirjaesittely
* Runohaaste = Julkaise blogissasi tai muilla nettisivuillasi mielestäsi tavalla tai toisella julkaisemisen arvoinen runo. Pelkkä runo riittää, mutta toki tekijästä tai runoaiheesta saa kirjoittaa laajemminkin.
Jukka s, kiitos runosta! Ainakaan tänne päin ei tarvitse kumartaa, en tunnista runoilijaa. 🙂
Arleena, ahaa, en tunne Westerbergin tuotantoa juurikaan, joten tuosta Kirkas nimetön yö -teoksesta en ollut kuullutkaan. Miten hieno nimi silläkin kirjalla! Jos kirja on yhtään samanlainen kuin tämä uusi runoteos, voin uskoa, että sen voi lukea monen monta kertaa.
Ja oi, tuon Tranströmerin teoksen minäkin haluaisin! Luulen, että runoja onkin parasta lukea juuri vähän kerrassaan.
Minulla on K Westerbergin runokirja, Kirkas nimetön yö. Sen olen lukenut ties kuinka monta kertaa. Pidän.
Joululahjaksi sain Tom Tranströmerin Kootut teokset 1954-2004. Olen lukenut vähän kerrassaan ja nauttinut.
Runot sopivat hyvin omaan mielenmaisemaani samoin Westerbergin runot.