Simon Sebag Montefiore: Jerusalem – kaupungin elämäkerta

jerusalem.jpg

 

Ennen kuin sairastuin pääsiäisenä flunssaan ja sorruin Naimapuuhiin, minulla oli kunnianhimoinen lukusuunnitelma. Tutustuisin pääsiäispyhien aikana Jerusalemin kaupungin ja sitä myöten uskontojen, kulttuurin, politiikan – ties kuinka monen asian historiaan. Simon Sebag Montefiore on kirjoittanut aiheesta niin ikään kunnianhimoisen ja etenkin hyvin kiinnostavan teoksen.

En saanut luettua kuin neljäsosan Jerusalemin tarinasta, joten en käy esittelemään tai arvioimaan kirjaa sen tarkemmin. Haluan kuitenkin nostaa kirjan esiin, sillä teos on hieno ja uskoakseni monenlaisia ihmisiä kiinnostava. Haluan ehdottomasti jatkaa lukemista. Ja jos joku muu on lukenut tämän kirjaa tai tätä kirjaa tai kuullut lukukokemuksista, olisi mukavaa kuulla mielipiteitä. Minusta kirja vaikutti selkeältä, luettavalta, asiantuntevalta ja tärkeältä.

Ensituntumani tähän kirjaan tapahtui Helsingin Sanomien artikkelin kautta. Kiinnostuin, kun toimittaja kuvasi kirjan alkua vavahduttavaksi ja kirjaa kokonaisuudessaan tasapainoiseksi, dramaattiseksi ja tarkaksi. Sittemmin huomasin, että kirja löytyy myös mm. Erkki Tuomiojan viikon kirjavinkeistä.

Toivon siis, että löydän itsestäni joskus flunssattoman, keskittymiskykyisen ja fiksun lukijan, sillä tämä kirja ansaitsisi sellaisen.

Ja P.S. Kansi on mielestäni todella onnistunut!

 

Simon Sebag Montefiore: Jerusalem – kaupungin elämäkerta (Jerusalem, the Biography, 2011. Wsoy 2012. Suom. Otto Lappalainen. Kansi: Interfoto / Alamy / AOP

Kustantajan kirjaesittely

www.simonsebagmontefiore.com

Kommentit (5)
  1. Mari Inka, kiitos kommentista! Minäkin ajattelin, että tämä olisi hyvä lahjakirja: fiksu ja visuaalisestikin onnistunut. Ja tosiaan luokseen kutsuva, vaikka nyt jäikin minulla kesken. 

  2. Sain lahjaksi tämän kirjan. Se odottaa yöpöydällä vuoroaan,  mutta ei ole tosiaan mikään väsyneen illan päätepiste. Kutsuu silti luokseen ja on taas niin monella tapaa ajankohtainen.

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *