Susan Cain: Hiljaiset – introverttien manifesti

 

hiljaiset_kansi-satu-kontinen_0.authoriso.jpg

 

Nautin yksinäisyydestä.

Haluan juhlia syntymäpäiviä pienimuotoisesti, vain yhden tai kahden läheisen ystävän kanssa tai perheenjäsenen kanssa.

Ilmaisen usein itseäni mieluummin kirjoittamalla.

Jos täytyisi valita, viettäisin mieluummin viikonlopun tekemättä mitään kuin viikonlopun, jolle olen aikatauluttanut liikaa asioita.

 

Kun kirjan alkupuolella on tuollaisia väittämiä, enkä voi vastata mielessäni kuin kyllä kyllä KYLLÄ! niitä lukiessani, on selvää, että olen löytänyt itsestäni kertovan teoksen. Tunnustan, että olen introvertti, mutta niin on luultavasti moni muukin, joka tämän tekstin lukee. Introvertit kun pitävät usein lukemisesta ja netissä roikkumisesta, tiedonhausta ja asioiden työstämisestä itsekseen.  Mutta – on meistä muuhunkin kuin nörtteilyyn!

 

Eläimissäkin on introvertteja

 

Susan Cain on amerikkalainen entinen yritysjuristi ja nykyinen introverttiuden puolestapuhuja. Cain teki uraa Wall Streetillä aina siihen asti, kunnes havahtui, ettei vaativa ja kova ala, joka oli jo opiskeluaikoina saanut hänet jopa oksentamaan jännityksestä ennen luentoja, ollut asia, jolle hän haluaisi uhrata aikansa ja energiansa. Hän tajusi ulkopuolisuuden tunteensa johtuvan siitä, että toisin kuin amerikkalainen yrityskulttuuri ja elämäntapa olettaa, hän ei ole riehakas, tiimihenkinen ja aina menestystä tavoitteleva ekstrovertti, vaan rauhaa ja syventymistä rakastava introvertti. Cain huomasi kadehtivansa psykologeja ja kirjailijoita enemmän kuin huippujuristeja ja teki elämänmuutoksen itsensä ja perheensä vuoksi.

Onneksi teki, sillä Hiljaiset – introverttien manifesti on kiinnostavaa ja ajatuksia nostattavaa luettavaa. Cain kertoo, että vauhdikas ekstroverttius on vallitseva persoonallisuustyyppi eläinmaailmasssakin, mutta parikymmentä prosenttia vaikkapa kotikissoistakin on pikemminkin hitaasti lämpeneviä introvertteja kuin  rohkeita – tai rohkeina pidettynä – ekstrovertteja. Vaikka luulisi, että evoluutio olisi nitistänyt hissukkamaisuuden, kummallekin luonteenlaadulle on paikkansa:

 

”Ujot” eläimet etsivät ruokaa harvemmin ja suppeammalta alueelta; ne säästävät energiaa, tarkkailevat asioita kauempaa ja selviävät hengissä saalistajilta. Rohkeammat eläimet taas lähtevät huolettomina retkilleen ja päätyvät säännöllisesti ravintoketjussa ylempänä olevien ruoaksi, mutta kausina jolloin ruokaa on vähän ja sen eteen on otettava suurempia riskejä, ne selviävät hengissä.”

 

Etenkin ihmisten keskinäisiä eroavuuksia Cain selittää aivojen fysiologialla. Vedän ehkä mutkia suoraksi, mutta näin se menee: Aivojen mantelitumake ottaa vastaan ärsykkeet ja aivolohko säätelee, miltä ne tuntuvat. Toisin kuin luulisi, pidättynyt tai jopa jähmeä ulkoinen reagointi viittaakin usein siihen, että aivotumake on hyvin aktiiivinen eikä aivolohko saa hillittyä sitä. Introvertti ihminen havaitsee ekstroverttia enemmän ärsykkeitä ja voi olla niin ärsykkeiden ristitulessa, ettei osaa toimia. Rento, avoin olemus taas voi kertoa siitä, että ihminen ei reagoi yhtä moniin asioihin kuin introvertti kanssakulkija: on helppo olla cool, kun tilanne ei ihan oikeasti tunnu yhtään kiihdyttävältä ja osa siitä menee ikään kuin ohi. Cain viittaa tutkimuksen, jonka mukaan jo 4-kuukautisissa vauvoissa on havaittavissa ”mantelitumake-eroja”, ja usein kiihkeästä (herkästi havaintoja tekevästä) vauvasta kasvaa rauhallinen introvertti, kun taas rauhallisesta vauvasta tulee huoleton, enemmän omaan itseensä kuin ympäristöön keskittyvä ekstrovertti. 

 

Ole uskollinen itsellesi, huijaa muita

 

Cain pohtii kiinnostavasti opiskelu- ja työelämää sekä eri kulttuureja. Hän haastattelee esimerkiksi hillittyjä aasialaistaustaisia opiskelijoita, jotka tuntevat syvää ristiriitaa hiljaisen persoonansa ja amerikkalaisen elämäntyylin kanssa: menestynein ei suinkaan ole se, jolla on parhaat arvosanat, vaan se, joka pitää eniten meteliä itsestään ja jaksaa juhlia useimmin. Suomessa meno ei liene aivan yhtä hurjaa kuin Amerikassa, mutta tiedän, että tuo ristiriita koskettaa täälläkin monia.

Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton, sillä kukaan ei ole tuomittu yksioikoisesti kovaääniseksi pelleksi tai mykäksi seinäruusuksi. Cain opastaa, miten vanhemmat voivat tukea hiljaista tai ujoa lasta, tai miten sosiaalisuudeltaan erilaiset puolisot voivat löytää yhteisymmärryksen.

Mutta erityisesti hän kirjoittaa siitä, ettei ihmisen olemus ole aina yksi ja sama. Hän osoittaa, että paljon esiintyvistä menestyvistä johtajistakin löytyy yksinäisiä sieluja, ja toisaalta kertoo muun muassa keskustelukokeesta, jossa ekstroverteista olikin virkistävää jutella introverttien kanssa: sinne tänne poukkoilevan small talkin sijasta puhuttiin oikeista asioista. Ja toisin päin: pelkkä introverttien yhteisö voisi olla ahdistava sekin, sillä samaisessa kokeessa ilmeni, että introverteista oli ihastuttavaa, kun ekstrovertit huolehtivat keskustelun kuljettamisesta eteenpäin.

Kaikenlaisia ihmisiä siis tarvitaan, ja lisäksi moni meistä on enemmän tai vähemmän lahjakas mukauttamaan käytöstään tilanteiden mukaan. Susan Cainista tämä on hyvä asia, kunhan muistaa olla uskollinen itselleen. Jos inhoat esiintymistä mutta joudut tekemään sitä työksesi, varaa viimeistään työpäivän jälkeen aikaa, jolloin saat olla niin epäsosiaalinen kuin haluat. Tai jos janoat estradille mutta työsi on yksin puurtamista, huolehdi, että saat tavata ihmisiä ja irrotella vapaalla.

Erityisesti introverttien kannattaisi Cainin mukaan huolehtia tästä tasapainosta ja siitä, että on oikeassa paikassa työ- ja muussa elämässä. Hän sanoo, että introvertit väsyvät usein mukavastakin ohjelmasta, jos sitä on liikaa. Toisaalta introvertit ovat usein keskimääräistä vähemmän alttiita esim. rahan ja statussymbolien houkutuksille ja sen sijaan heidän oikeudentajunsa on vahva. Ja kun introvertti vihdoin innostuu, hän innostuu aidosti ja on silloin valmis antamaan itsestään paljonkin tärkeäksi kokemansa asian eteen. 

Niin kuin nyt vaikka tämän kirjan.

Vaikka kirja tuntui välillä hieman liian amerikkalaiselta ja loppua kohden se alkoi jonkin verran toistaa itseään, olen ollut siitä hyvin tohkeissani. Olen paasannut siitä lähipiirille suorastaan ekstroverttimaisesti – kyllähän kaikkia mantelitumakkeet kiinnostavat! – ja huomaan, etten halua ollenkaan arvioida kirjaa, vaan kertoa Susan Cainin ajatuksista. Niihin ajatuksiin kannattaa tutustua – mielestäni tämä kirjasopii luettavaksi ihan kaikille. Ainoa huono puoli, jonka kirjasta keksin, on se, että se herättää sisäisen kyökkipsykologin: Mitä jos sekin on oikeasti… introvertti!
 

Tekstinäyte, s. 81:

Tutkimusten mukaan introvertit tosiaan jakavat ekstrovertteja todennäköisemmin henkilökohtaisia tietoja itsestään verkossa – tietoja jotka yllättäisivät heidän perheensä ja ystävänsä. He kertovat pystyvänsä ilmaisemaan ”todellista minäänsä” verkon kautta ja käyttävänsä muita enemmän aikaa tietyntyyppisiin verkkokeskusteluihin. Mahdollisuus olla yhteydessä sähköisesti on heille tervetullut. Ihminen, joka ei kuvittelisikaan käyttävänsä puheenvuoroa luentosalissa kahdensadan ihmisen ympäröimänä, voi hetkeäkään epäröimättä blogata kahdelle tuhannelle tai kahdelle miljoonalle lukijalle. Ihminen, joka arastelee vieraille esittäytymistä, voi aloittaa verkkoläsnäolosta ja sen jälkeen siirtää verkossa luomansa suhteet tosielämään.

 

Susan Cain: Hiljaiset – introverttien manifesti (Quiet: The Power of Introverts in a World That Can’t Stop Talking, 2012). Avain, 2012. Suom. Lea Peuranpuro. Kansi: Satu Kontinen

 

Kirjasta muualla:

Vihreässä langassa

Nora exlibris -blogissa

Nenä kirjassa -blogissa

 

Kommentit (15)
  1. Lävähti tällainen kutsu, joka mahdollisesti voisi kiinnostaa muitakin:

    Susan Cain videohaastattelussa Goodreads.com:ssa keskiviikkona 5. kesäkuuta (at 2pm ET/11am PT). Mahdollisuus esittää kysymyksiä jo ennakkoon.

    Keskustelunaiheena on luonnollisestikin Cainin kirja: Quiet: The Power of Introverts in a World That Can’t Stop Talking. 

     

    Täältä pitäisi päästä keskusteluun mukaan tai vain sitä seuraamaan: http://www.goodreads.com/topic/video_chat/68

    6 days and 2:24:37 until the chat begins )

    1. Kiitos, erinomainen vinkki! Toivottavasti muutkin huomaavat sen. Jos muistan, niin nostan vielä asiaa esiin ainakin blogini Facebook-sivulla, ellen ihan blogissakin.

      1. No probs. Hienoa, että voin kerrankin tehdä jotain positiivista, enkä aina vaan nälviä. 🙂

  2. Shoegal, minulla ainakin kirja toimi juuri niin, teki tosin hieman levottomaksikin. Ei siinä ollut varsinaisesti mitään sellaista, jota en olisi aiemmin ajatellut, mutta en ole koskaan nähnyt kaikkia niitä ajatuksia yhteen paketoituina, se oli aika kiinnostava ja pysäyttävä elämys! En ole myöskään aikoihin miettinyt niin paljon mitään kirjaa tai ihmisiä ja elämää ja itseäni kuin tätä lukiessa. Sen jälkeen ei niin haittaakaan, onko kirja kirjallisesti täydellinen vai ei, harva kirja nyt kuitenkaan noin liikauttaa.

    Töpeksijä, ymmärrän pointin hyvin!:) Minua ei väsytä aina esim. illanviettojen jälkeen (niiden vaikutus vaihtelee totaalisetta Energiani on viety vaikka oli hauskaa -uupumuksesta Sain energiaa -tilaa), mutta heti jos on liikaa ohjelmaa, minua väsyttää ja ärsyttää usein etukäteen, vaikka ohjelma olisi kivaakin.

    Kiellän kuitenkin olevani erakko, sillä tiettyjä sosiaalisia menoja odotan kovasti, esimerkiksi lukupiirimme jokakuukautista tapaamista.:)

    Mutta kiitos sinullekin, kun jaoit kokemuksesi tästä kirjasta. Hämmästyttävää ja hienoa että kirja on niin puhutteleva monista!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *