Tag: kotimainen kauno

Joidenkin kirjojen kanssa tietää tulleensa kotiin. Olo on samaan aikaan pakahtunut ja rauhoittunut, lohduton ja lohdutettu, onnellinen – hyvä.  Helmi Kekkosen esikoisnovellikokoelma Kotiin viehätti minua jo ensimmäisellä tutustumisella, ja nyt toisella lukukerralla ihastuin siihen vielä enemmän. Tunnustan, että kauniit, harkitut, vähäeleisen tyylikkäät pienet suuret kertomukset vetosivat minuun niin, että minua alkoi hyvin poikkeuksellisesti itkettää aamujunassa, […]

Suhteeni Juha Itkoseen on hieman kompleksinen. Itkosen esikoisromaani Myöhempien aikojen pyhiä teki suuren vaikutuksen ja tyrkytin sitä muillekin luettavaksi. Sen jälkeen olen ollut teos teokselta vähemmän vaikuttuneempi, teosta Seitsemäntoista en ole edes lukenut. Kuitenkin olen lukenut kaikki näkemäni Itkosen haastattelut, seurannut kirjailijaa ja toivonut, että pääsisin takaisin niiden joukkoon, joille Itkosen uusi teos on syksyn […]

  Jokaisessa ihmisessä kalatehtaan duunarista kirjailijaan ja vanhustenhoitajaan on jotain ikiaikaista, jo Kalevalan tarujen aikaan ollutta. Ja jo Kalevalan hahmoissa oli jotain meistä, tämän päivän ihmisistä. Onneksi on kirjailijoita, jotka osaavat punoa yhteen menneen ja nykyisen, tarinat ja todellisuuden.   Seija Vilénin Pohjan akka on siitä erikoinen kirja, että sen suljettuani minä, yleensä niin huoleton […]

    Kahdesta saman katon alla kirjoittavasta on sanottavaa suunnattoman paljon. Se vain ei ole erityisen hauskaa.   Kirja on hieno, hyvä ja tärkeä, yksi rakkaimmista ja pohdituttavimmista. Olen lukenut sen nyt kahdesti, mutten ole kirjoittanut sitä kertaakaan. En osaa, lukukokemus on liian suuri. Kuitenkin juuri sellaisista lukukokemuksista pitää kirjoittaa. Siksi päätin listata, miksi kaikkien […]

  Emmi Itäranta voitti käsikirjoituksellaan Teemestarin kirja Teoksen scifi- ja fantasiakirjoituskilpailun, ja hallittu, hieno esikoisromaani ilmestyi alkuvuodesta. Dystopia maailmasta, jossa vesi on lähes loppunut ja maantiedekin mennyt uusiksi, on viisas ja mieltä kutkuttava sekoitus ikiaikaista mystiikkaa ja perinteitä  sekä hurjia tulevaisuudennäkymiä.  Ikiaikaisuus syntyy osin jo teoksen nimestä ja keskeisistä aiheista, teestä ja vedestä. Kirjan päähenkilö […]

  Klassikkoäänestyksen voittaja on luettu. Haluaisin sanoa, että Helvi Hämäläisen jo vuonna 1927 kirjoittama, mutta silloin liian uskaliaana hyllytetty ensimmäinen proosateos Kaunis sielu on upea lukukokemus, joka täydentää Hämäläisen kirjailijakuvaa ainutlaatuisuudellaan. En vain ole lukenut Hämäläiseltä mitään muuta, vaikka toki jotain ylimalkaista hänen teoksistaan tiedänkin. Eikä lukukokemuskaan ollut ainakaan ainutlaatuisen mukava – kiinnostava kyllä, ja […]

Jos kirjoittaa tullakseen rakastetuksi voi lyödä hanskat tiskiin. Rakastetuksi tulee usein aivan vääristä syistä, eikä rakkaus sitä paitsi kestä kuin ehkä seuraavaan kirjasesonkiin saakka. (Märta Tikkanen: Kaksi)   Tutustuin teemaviikonlopun kunniaksi neljään Märta Tikkasen teokseen; ne kaikki olin lukenut joskus aiemminkin. Teokset olivat keskenään hyvin erilaisia, mutta oli niissä jotain samaakin: kirjoittamisen pakko, elämännälkä, ihmisen […]

  Jipii, ensi viikonloppuna luetaan Märta Tikkasta! Laskin kaikki kimppalukukirjailijoille annetut äänet, ja Tikkanen voitti Eeva Tikan täpärästi. Olen hyvin tyytyväinen, sillä omistan melkein kaikki Tikkasen teokset ja ihailen häntä kirjailijana ja ihmisenä, mutten ole lukenut häntä vähään aikaan, etenkään vanhempaa tuotantoa. Sääntöjä ei ole, muuta kuin että tervetuloa mukaan kaikki halukkaat ja tutustukaa Tikkasen […]

  Onneksi en ole oikea kirjakriitikko. Silloin ei kai saisi arvioida kirjaa, jota ei ole lukenut vielä kokonaan. Eikä kai saisi kutsua arvioksi kirjoitusta, joka on vain ah ja oh innostunutta ihastelua. Mutta en nyt vain malta odottaa loppuun asti tämän kirjan kanssa! Luin alkuvuodesta kirjailija Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla, voitin Fagerholm-pelkoni ja aloitin […]

  Viiltävä. Jos minun pitäisi kiteyttää Markus Nummen Finlandia-ehdokasromaani Karkkipäivä yhteen sanaan, se olisi viiltävä. Romaanin tarina on viiltävän kauhea, ja romaani on viiltävän hyvä.  Jokin aika sitten kirjoitin, etten yleensä hempeile. Yleensä minua ei myöskään kuvota eikä hikoiluta kirjaa lukiessani, mutta Karkkipäivä oli fyysinenkin kokemus. Jo alussa se toimi kuin liian suuri karkkipussi: pakko […]