Taulutaikaa

screen_shot_2012-10-05_at_13.46.47.png

Asetelma ei lähtökohtaisesti ole minusta kovin kiinnostava taulun aihe. Jokin aika sitten löysin kuitenkin asetelmakategorian, joka on saanut minut naputtamaan Googleen book art still life jo monta kertaa. Hakusanojen järjestys voi vaihdella, mutta sanoilla pääsee aina ihastuttavan näyn äärelle, katsokaa vaikka. Satoja kirja-aiheisia tauluja!

Haaveiluharrastukseni ”etsi netistä maailman ihanin talo” on haastettu ”etsi paras taulu” -leikillä. Jostain syystä olen innostunut etenkin kirja + pääkallo -asetelmista.

screen_shot_2012-10-05_at_13.46.08.png

Kirjoista en ole ehtinyt tällä viikolla innostua ollenkaan niin paljon kuin olisin halunnut. Olen kuitenkin lukenut Monika Fagerholmia, ja kirjoittelen Amerikkalaisesta tytöstä viimeistään huomenna. En enää ymmärrä, miksi olen vuosien ajan pelännyt Fagerholmin kirjoja. Nehän ovat upeita! Hassua kyllä olen alkanut ajatella vähemmän upeiden kirjojenkin kohdalla, että jos Fagerholm kirjoittaisi tästä, niin… no, palaan tarkemmin asiaan aivan lähiaikoina.

Hyvää viikonloppua! Minkä kirjan parissa vietät sen?

Kommentit (7)
  1. Hdcanis, kiitos vinkistä, katsoin – löytyi kaikkea kiinnostavaa!

    Kirsin kirjanurkka, en mäkään tiennyt vielä vähän aikaa sitten, että pääkallotaulut ovat kivoja.;) Tuo Kaikkosen kirja ei sano minulle mitään, mutta Itkosesta on kiva lukea mielipiteitä – omani kun ei ollut kirjalle täysin mairitteleva…

    Tiia, Batman-viikonloppu kuulostaa hauskalta! Tai en tiedä, mulla on enemmän tuota Aho-kokemusta. 😀

    Yrtti, hienoa, tulen sitten kurkkimaan blogiisi! Ihailen myös päämäärätietoista lukemista… itselläni on tällä hetkellä monta kirjaa kesken ja kävin vielä kuin vahingossa kirjastossakin. No, kaikki kirjat tulevat varmaan ennemmin tai myöhemmin luetuiksi (paitsi eräs bestseller, jonka keskeyttämistä juuri harkitsen, mutta ehkä annan sille mahdollisuuden, palaan asiaan lähiaikoina, kävi miten kävi…)

     

  2. Minulla viikonloppu ja varmaan ensi viikkokin kuluu Karl Ove Knausgårdin Taisteluni, II kirjan parissa. Siitä postaan varmaan myöhemmin blogissani.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *