Vaikutelmia Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat -romaanista

kun-kyyhkyset-katosivat.jpg

Sain luettua Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat -romaanin. Monien muiden tavoin ostin kirjan heti sen ilmestyttyä viime syksynä, mutta lukeminen siirtyi ja siirtyi. Tuntui, että kirja on niin suuri, että se vaatii sille kunnolla pyhitetyn lukuajan – keskittymisrauhan ja ajattelutilaa.

Tuo aika koitti nyt juhannuksena. Olin oikeassa teoksen suuruudessa, ja juuri tuon suuruuden takia haluan kirjoittaa lukukokemuksesta heti tuoreeltaan. Kun kyyhkyset katosivat on niin monitahoinen teos, että jos antaisin sen hautua mielessä, kirjan herättämät hieman hahmottomat ajatukset voisivat haihtua ennen kuin saisin ne ylös. Jotta hahmottomasta taas tulisi täsmällisempää, teos pitäisi lukea uudelleen, mutta siihen en aio nyt heti ryhtyä. Siispä kirjaan ylös vaikutelmia yhden lukemiskerran jälkeen.

Sofi Oksasessa on monta sellaista piirrettä, joiden ajattelen olevan Oikean Kirjailijan tunnusmerkkejä. Oksanen kuvaa hienosti yhteiskuntaa yksilön kautta ja toisin päin. Hänellä on tarinoita, joilla on merkitystä. Vaikka esimerkiksi Kun kyyhkyset katosivat kytkeytyy käsittääkseni löyhästi Oksasen omaan sukuhistoriaan, sillä ei ole väliä. Kun kirjoittaa näin vahvasti, saa tarinan elämään ja tuntumaan todelta ja vaikuttavalta, oli se oikeasti totta tai ei. Tärkeiden sanomien lisäksi arvostan sitä, että tarinat on kerrottu laadukkaasti, ne ovat hyvää kieltä ja kaikkiaan hyvää kaunokirjallisuutta. Kääntäjä, taiteilijaprofessori Kersti Juva kirjoittaa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen blogissa, että Oksasen kieli on Kun kyyhkyset katosivat -teoksessa virheellistä ja kankeaa, mutta minusta se on sujuvaa ja harkittua, täsmällistä. En ajatellut Kun kyyhkyset katosivat -romaania lukiessani kertaakaan, että jokin asia olisi sanottu oudosti tai hankalasti, vaikka teksti tuntui ajoittain hieman raskaalta.

Melkein samoin olisin voinut kirjoittaa aikoinaan myös Puhdistuksesta. Kun kyyhkyset katosivat -romaanista ja Puhdistuksesta on helppo löytää muitakin yhtymäkohtia. Molemmat kertovat rankan tarkasti Viron historiasta, sodasta, rakkaudesta – tai ainakin riivauksesta, intohimosta, vihasta ja epätoivosta: tuntuu, että joskus ne ovat yksi ja sama asia. Kirjoista on helppo havaita, että Oksanen haluaa nostaa esiin aiheita, joista ei ole helppo puhua, mutta joista ei saisi (enää) vaieta. Sota on hyvä ja tärkeä kehys sille, että ihminen pettää itsensä ja lähimmäisensä, mutta toisaalta kirjat pistävät pohtimaan rehellisyyttä ja moraalia yleisemminkin. Kun kyyhkyset katosivat seuraa Juuditin ja Edgarin onnetonta avioliittoa, tahatonta ja tahallista erilläänoloa. Se kertoo jo mainituista ikuisista teemoista, sodasta ja rakkaudesta, mutta toisaalta vain ihmisenä olemisesta, elämän vaikeudesta ja kohtalon arvaamattomuudesta.

Se, mikä erottaa mielessäni selvimmin Puhdistuksen ja Kun kyyhkyset katosivat -teoksen, on rakenne. Alun perin näytelmäksi kirjoitettu Puhdistus oli todella visuaalinen, elokuvamainen lukukokemus (elokuvaa tai näytelmää en ole nähnyt). Muistan kirjasta jännittyneen tunnelman, hienon dialogin, taidokkaan yksityiskohtaisen kuvauksen. Vaikka – ja vaikka ei ole oikein mielekästä tai ainakaan tarkoituksenmukaista vertailla teoksia näin – Kun kyyhkyset katosivat oli voimakas ja vaikuttava lukukokemus sekin, jäin kaipaamaan tuota dialogia ja kohtauksittain etenemisen tuomaa helppouden ja nopeuden tuntua. Kun kyyhkyset katosivat on rakenteeltaan selkeä, vaikka näkökulmat vaihtuvat luvusta toiseen, mutta siinä on hyvin vähän vuoropuhelua. Kerronta tuntui kaikkineen raskaammalta ja jotenkin ”täydemmältä” kuin Puhdistuksen kerronta. Sivuseikkana mainittakoon myös, että kaipasin Puhdistuksessa ollutta virolaisen kansanperinteen esittelyä enemmän tähänkin kirjaan. Vaikka Kun kyyhkyset katosivat -romaanissakin on havaintoja esimerkiksi ihmisten vaatteista ja kampauksista, juuri tuo kansanperinne ja tavallisten ihmisten tavat toivat Puhdistukseen sellaista ”tavallisuutta”, joka sai minut samastumaan kirjan hahmoihin. Tällä kertaa lukukokemus jäi vaikuttavuudessaan ja järkyttävyydessäänkin hieman etäisemmäksi, vaikka varsinaisesti en osaa laittaa näitä teoksia paremmuusjärjestykseen.

Eikä toki pidäkään. Sen sijaan tiedän, että haluan joskus lukea ajatuksen kanssa ja peräkkäin Stalinin lehmät, Puhdistuksen ja Kun kyyhkyset katosivat. Ja kun Viron lähimenneisyyttä kuvaavan kirjakvartetin neljäs osa joskus ilmestyy, luen senkin. Oksanen on kertojana niin suuri.

 

Oletko lukenut Kun kyyhkyset katosivat -romaanin tai muita Sofi Oksasen teoksia?

 

Kun kyyhkyset katosivat -teokseen voi tutustua esim. kirjan kotisivuilla osoitteessa kyyhkyset.fi sekä Parnasson kritiikin kautta (myös Parnassossa on pohdittu Oksasen kieltä jopa yksittäisten sanavalintojen kohdalla).

 

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat. Like, 2012. Kansi: Mika Perkiökangas

Kommentit (18)
  1. Minusta Oksasen parhaimmat ovat olleet Stalinin lehmät ja Baby Jane. Puhdistuksesta en tykännyt. Puhdistuksesta olen nähnyt myös sekä teatteri, että elokuvaversiot ja välillä on tullut kyllä sellainen olo, että miksi kiusaan itseäni. Se raakuus on jotenkin ihan liikaa. Ystäväni jotka ovat lukeneet Kyyhkyset ovat sanoneet, että se noudattaa puhdistuksen kanssa pitkälti samaa linjaa, joten siksi se on toistaiseksi vielä jäänyt lukematta. En tiedä pitäisikö joskus yrittää? 

    E tiedä uskaltaako tätä ääneen sanoa?? Mutta välillä ihmettelen sitä, miksi juuri Sofie Oksasesta on tullut niin suuri nimi ja brändi. Tiedän monia muita kirjailijoita joita pidän parempina ja jotka eivät ole nousseet niin suureen suosioon. Toisaalta, makuasioitahan nämä monesti ovat.

    1. NinaMaria, kyllä uskaltaa sanoa ääneen! Onhan jokaisella oikeus omaan mielipiteeseen. 🙂 Luulen, että Oksanen sekä kiinnostaa että ärsyttää siksi, että hän ei ”vain” kirjoita taitavia kirjoja, vaan osallistuu julkiseeen keskusteluun monista asioista sekä kirjojensa että muiden kannanottojensa kautta. Monista kirjailijoista tiedämme vain teokset ja/tai yksityiselämän asioita, mutta emme mielipiteitä, joita Oksanen taas tuo esiin.

  2. Mulle Kyyhkyset oli pettymys. Pidin todella paljon Puhdistuksesta ja Stalinin lehmistä. Jotenkin ehkä odotinkin että Kyykyset olisi Puhdistuksen kaltainen näyttävä trilleri, mutta jotenkin…en tiedä. Mulle jäi tästä sellanen olo että luen tietokirjaa. Se oli jotenkin turboahdettu täyteen nippelitietoa ja tarkkaa kuvausta jolla yritettiin tehdä tarinaa uskottavaksi. Olen nykyisin kyllä myös todella laiska lukija, mutta siis joka tapauksessa kirjan juoni oli mulle todella hankala seurattava. 

    1. J, ymmärrän kyllä tietokirjafiiliksen: kirjassa on selvästi taustalla valtavasti tietoa ja tutkimusta, ja kun kirjassa ei ole paljon dialogia eikä se muutenkaan ole ”juonivetoinen”, lukeminen tuntui minustakin hieman raskaalta.

      Kyyhkysten jälkeen on kyllä koko ajan tuntunut siltä, että haluan lukea Puhdistuksen uudelleen jo selvittääkseni, kuinka eri- tai samanlaisia nämä teokset ovatkaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *