Venla Hiidensalo: Mediahuora

Facebook-status: 
Jenni S. tutustui Mediahuoraan!
 

Venla Hiidensalon esikoisteos Mediahuora on ajan hermolla. Jokainen luku alkaa kirjan päähenkilön, toimittaja Maria Vartiaisen Facebook-päivityksellä. Romaanin teemat ovat kiinnostavia: toimittajan työ, median ja maailman muuttuminen, mielenterveys, pätkätyö, yksinhuoltajuus.

Näistä kaikista koostuu Maria Vartiaisen, vaikutusvaltaiseen Lehteen kirjoittavan free-toimittajan, elämä, joka muuttuu sivu sivulta yhä kummallisemmaksi. Maria on ajautunut kierteeseen, jossa Lehdelle ei sanota ei, vaikka oma lapsi katoaisi, joutuisi myymään ystävänsä tarinan medialle ja silloinkin kun ei niin tekisi, tietäisi, että totuudenmukaisesti kerrottua tarinaa muokataan lehdessä, koska vain kohu-uutiset myyvät. Kohusta seuraa kohellusta, kirjan loppua kohti yhä kiihtyvässä määrin.

Tällainen on päällimmäinen muistikuvani Mediahuorasta. Valitettavasti se ei ole sen syvällisempi tai erikoisempi, sillä odotin kirjalta paljon.

Venla Hiidensalo kertoi alkuvuodesta Otavan lehdistötilaisuudessa, että hän oli alun perin kirjoittamassa toista kirjaa, kun Mediahuora alkoi syntyä vähän kuin itsestään. Hiidensalo on itsekin vapaa toimittaja, ja hänestä oli hauskaa ja kiinnostavaa kirjoittaa tästä ajasta ja toimittajan työstä. Kirjailija sanoi ensin mielestään liioitelleensa, kun hän mm. lähetti päähenkilönsä vanhainkotiin, jossa vanhuksia hoitivat ihmisten sijasta robotit. 

Mutta jokin muuttui kirjan kirjoittamisen aikana. Maailma tuli yhä oudommaksi ja esimerkiksi juuri tuo robottiasia uutisoitiin totena. Hiidensalo kuitenkin vakuutti pressitilaisuudessa, että kirja on hurjista teemoistaan huolimatta hauska.

No. Teemat olivat kyllä kieltämättä hurjia ja lisäksi kiinnostavia ja tärkeitä. Mutta ehkä niitä oli liikaa? Ja kirjan tyyli olisi ollut saanut olla asteen purevampi, niin sanoma olisi tullut pisteliäämmin ja purevammin esille. Nyt Hiidensalo kirjoitti hauskasti ja sujuvasti, oikein luettavasti, mutta ei niin hätkähdyttävästi ja vakuuttavasti kuin olisin toivonut.

Minusta jo median toiminnassa ja toimittajan työssä olisi ollut ainesta kirjaksi. Kaikki toimittajat eivät onneksi elä kohu-uutisista, mutta omat kommervenkkinsa niiden nk. neutraalien ja asiallistenkin artikkelien kirjoittamisessa.  Toisaalta jo pätkä- tai muuten epätyypillisistä työsuhteista voisi saada kantaa ottavan ja merkittävän tarinan.

Vaan ei. Lisäksi kirjaan oli pitänyt ympätä lastenkasvatusta, yksinhuoltajuutta ja mielenterveysongelmia. Ymmärrän, että kun kierre alkaa, niin kaikki liittyy kaikkeen, mutta nyt monet teemat mielestäni kilpailivat keskenään. Vaikka loppu sitoikin eri aiheet lopulta hyvin yhteen, ehdin jo puolivälissä kirjaa valittaa ystävälle, miksi kirjan pitää kertoa äitiydestäkin, kun jo Maria Vartiaisen ammattialassa riittäisi spekuloitavaa.

Hesarin arviossa Antti Majander lähestyy teosta arvatenkin minua enemmän toimittajan työtä tarkastellen. Majander päätyy luonnehtimaan Mediahuoraa ”tosipohjaiseksi kauhusaduksi, joka uhkaa tuupertua toisteisen aineistonsa runsauteen”.

Aika samoilla linjoilla siis ollaan. Purnauksesta huolimatta löysin kirjasta jotain piristävää ja lupaavaakin. Siis, ainakin jos Hiidensalo tarttuu edelleen ajankohtaisiin aiheisiin:

Facebook-status:
Jenni S. lupaa lukea Venla Hiidensalon seuraavankin romaanin!

Tekstinäyte s.  364-365:

Toimituksessa oli askarreltu leikkaamalla ja liimaamalla Marian elämäntarinoita. Jokaisella lehdellä oli oma versionsa. Sankariyksinhuoltajan tie. Kadonneen pojan äiti uutiskatastrofin keskellä. Lukijat tukevat Maria Vartiaista. Lue kadonneen pojan äidin kootut huumereportaasit.
Joku oli jopa keksinyt haastatella Jonnaa.
Ystävätär Jonna: Maria Vartiainen on itsekäs uraäiti.
Otsikko oli Jonnan kosto, mutta Maria oli siihen tyytyväinen. Se toi hänen julkisuuskuvaansa asianmukaisen särön.

Venla Hiidensalo: Mediahuora. Otava, 2012. Kansi: Kirsti Maula

Kustantamon kirjaesittely