Jos me oltaisiin Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa…

Jos me oltaisiin Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa…

Olen rakastanut Ensitreffit alttarilla -sarjaa aivan sen ensimmäisestä tuotantokaudesta lähtien. Olen janonnut nähdä, miten ihmiset kohtaavat, ihastuvat, vetäytyvät tai rakastuvat. Kuinka he haluavat rakkautta ja kumppanuutta niin paljon, että ovat valmiit ottamaan mielettömiä riskejä. Hyppäävät kirjaimellisesti kohti tuntematonta, eivätkä lyyhisty pelon eteen. Vaikka suhtaudunkin Enskarin henkilöihin kuin ystäviini, on ohjelman katsominen kuitenkin kaikkine herättämineen tunteineen […]

Minun Tampereeni: Suloisin Vihkokauppa ja järjestyksen aakkoset

Minun Tampereeni: Suloisin Vihkokauppa ja järjestyksen aakkoset

Yksi parhaita asioita uudessa kaupungissa asuessa on se, että koska tahansa voi törmätä johonkin uuteen ja ihanaan. Kävelin viime kesänä Hämeenpuistossa, kun huomasin tien toisella puolella kiinnostavan näyteikkunan. Ylitin tien ja menin liikkeen ovesta sisään. Olin keskellä unelmaani. Kaupassa, joka oli täynnä kauniita vihkoja, ennennäkemättömiä kalentereita ja tarroja, joita olisi tehnyt mieli alkaa liimailla heti […]

Pelkoa ja jalat alta vievää väsymystä.

Pelkoa ja jalat alta vievää väsymystä.

  Nyt on aika kirjoittaa viimeinen osa postaussarjasta, jossa kerron, millaista elämä on IBS-nimisen vatsavaivan kanssa. Koko vatsavaivojeni alun ja historian kirjoitin viime viikolla täällä ja jatkoin hommaa samalla viikolla manaamalla siitä, mitä vatsavaivat tekevät sosiaaliselle elämälle ja pukeutumiselleni. Nyt on loppusanojen aika. PELKOYksi asia, joka IBS:ään tuntuu toistuvasti liittyvän minun ja monen muun vaivasta […]

18 vuoden etsintä palkittu: Täydelliset farkut päärynävartalolle!

18 vuoden etsintä palkittu: Täydelliset farkut päärynävartalolle!

Muistan ne teiniaikojen kauhun hetken Jyväskylän Carlingsissä, kun vedin päälleni hiki hatussa koppurakangasta olevia Leviksen 555 -farkkuja. Olin saanut naisen lantion jo 6.luokalla, mutta muuten olin edelleen se alle 45-kiloinen laiheliini. Se oli vartalokombo, joka sai aikaan monen monta kirosanaa ja vuodatettua tuskanhikikarpaloa. Ongelma oli suuri teinitytön maailmassa. Ne housut, jotka olivat sopivat lantiostani, olivat […]

Pilaako microblading -kulmakarvat ihoni? Lääkäri vastaa.

Pilaako microblading -kulmakarvat ihoni? Lääkäri vastaa.

Otin viime keväänä microblading -kulmakarvat, joihin olin alusta asti ihan hirveän tyytyväinen (postaus kulmien ottamisesta täällä). Vaikka itse kulmien ottaminen sattuikin aivan sairaasti, oli muuten koko prosessi onnistunut. Kulmat paranivat nopeasti ja lopputulos oli hirvittävän luonnollinen ja hyvä. Ja mikä parasta: Kun kulmat oli laitettu kuntoon, ei niihin ole tarvinnut käyttää laisinkaan energiaa enää arkiaamuisin. […]

Etäsuhde – voiko siinä oikeasti tutustua?

Etäsuhde – voiko siinä oikeasti tutustua?

Kun menimme uutena vuotena kihloihin, moni tuntematon oli sitä mieltä, että hätiköimme. Sen lisäksi, että saimme ihania onnitteluja, tuntui monen mielestä asiat etenevän liian nopeasti: ”Ettehän te edes tunne toisianne!” ja ”Vasta yhteinen arki opettaa, millainen toinen todella on”. Ihmiset viittasivat kommenteillaan varmasti siihen, että emme ennen kihloihinmenopäivänä olleet asuneet yhtään päivää virallisesti yhdessä. Olemme […]

Täydellinen peitevoide tummille silmänalusille + 8 muuta lauantain lempparia

Täydellinen peitevoide tummille silmänalusille + 8 muuta lauantain lempparia

Taas on aika listata kivoja juttuja lauantaiaamuun: Tigerin kauniit vihot, joihin voi merkata to do -asioita ja viikon aikatauluja. Hinta taisi olla jossain 2-3 euron kieppeillä. NYXin oranssi peiteaine tummille silmänalusille. Tähän päälle vähän vaaleaa meikkivoidetta ja tummuus on taitettu. Ensi treffit alttarilla -ohjelma. Vitsi miten rakastankaan tätä formaattia. Jungle Juice baarin mehut. Ihan kaikki, […]

Hyvästi lempifarkut!  IBS, osa 2.

Hyvästi lempifarkut! IBS, osa 2.

Kirjoittelin maanantaina siitä, että kärsin IBS-nimisestä toiminnallisesta vatsavaivasta. Tuo postaus oli aiheeseen kuitenkin vain alkusysäys. Nyt kerron lisää, kuinka sairaus vaikuttaa arkeeni muuten kuin noiden kramppikohtausten ja turvotusten osalta.   PUKEUTUMINEN IBS on kummallinen sairaus siitä syystä, että vaikka sen laukaisemiseen liittyykin useimmilla se ruoka ja juoma, mitä vatsaan laittaa, voi useilla kohtauksen laukaista myös […]