Hyvästi lempifarkut! IBS, osa 2.

Kolmistaan

Kirjoittelin maanantaina siitä, että kärsin IBS-nimisestä toiminnallisesta vatsavaivasta. Tuo postaus oli aiheeseen kuitenkin vain alkusysäys. Nyt kerron lisää, kuinka sairaus vaikuttaa arkeeni muuten kuin noiden kramppikohtausten ja turvotusten osalta.

 

PUKEUTUMINEN

IBS on kummallinen sairaus siitä syystä, että vaikka sen laukaisemiseen liittyykin useimmilla se ruoka ja juoma, mitä vatsaan laittaa, voi useilla kohtauksen laukaista myös jokin ulkoinen tekijä. Jopa niinkin hullu asia kuin vedessä olo. Minulle yksi merkittävimpiä asioita vatsakramppien synnyssä ruuan lisäksi on vaatteet. Ja IBS:n vuoksi olenkin joutunut monella tapaa joustamaan tyylistäni.

Olen aina pitänyt korkeavyötäröisistä farkuista ja mekoista, joiden leikkaus on rinnan alla. Minulla on suhteessa muuhun mittaani pitkä selkä, joten olen myös ajatellut, että tällaiset vaatteet sopivat mittasuhteisiini. Viime syksystä lähtien en ole voinut pitää kuitenkaan tällaisia vaatteita juuri koskaan. Minun vatsakramppini alkavat nimittäin rinnan alta, aivan vatsan yläosasta, joten kaikki vaatteet, jotka puristavat – edes tuntuvat – navan ja rintojeni välissä, aiheuttavat alle puolessa tunnissa minulle krampin ensi oireita. Esimerkiksi ystäviemme häihin teetetty ihana mekko meni melkein vaihtoon kesken illan, kun en ollut tajunnut, että istuva mekko luineen oli napakka juuri tästä kohdasta.

Toisekseen IBS:n kanssa harvoin voi suunnitella vaatetustaan etukäteen. Jos on meinannut laittaa farkut, voi olla, etteivät ne juuri sinä päivän tai siinä hetkessä mahdukaan päälle. Tämä on turhauttavaa. Eikä vähiten siksi, että olen ollut ihan aina henkeen ja vereen farkkutyttö. Onneksi olen löytänyt muutamat hyvät tiukat farkut, joiden vyötärönauha jää juuri sopivaan kohtaan ja ne eivät useinkaan purista (tosin pahoina päivinä kyllä nekin). Tässä farkkuasiassakin on täytynyt antaa periksi omalle visuaaliselle silmälle: Sellaiset mallit, jotka imartelisivat kroppaani, eivät sovi IBS:n pariksi. Pitänee siis tyytyä niihin, jotka eivät ole niin kauniit päälläni, mutta joiden vuoksi en saa niin usein kramppeja.

 

NIRSOILU JA SOSIAALISET TILANEET

Tällä hetkellä elän sellaista IBS-kautta (koska olothan menevät kausittain), että voin syödä useitakin sellaisia ruokia, joita en voinut syödä viime talvena. Toki jotkin asiat eivät sovi minulle ollenkaan, mutta niiden välttely on melko helppoa.

Pahimpina kausina minun täytyy kuitenkin vältellä todella monia ruoka-aineita. Ja se teki olostani välillä todella kurjan. Oli inhottavaa olla se kyläpaikan ronkeli, joka kyseli jokaisen ruuan sisältämät ainesosat. Se, joka pyysi ravintola-annokseen miljoona kommervenkkia ja se, joka kuitenkin kaiveli sipuleita ruuan seasta.

Itse pidän nirsoilua junttina, ja siksi yritin aina selitellä allergiasta (vaikkei IBS periaatteessa ole allergia) vaikka mitä. Ravintokäynneistä tulikin tuohon aikaan aikamoinen ongelma. Se, mikä oli ennen ollut ihana rentoutumistapa, olikin yhtäkkiä stressin aihe. Aina sai pelätä – varsinkin ulkomailla – löytäisinkö jotain syötävää itselleni.

IBS:n selittäminen muille on myös hankalaa. Se, että siedän esim. vähän gluteenia, mutta en paljon, on monille vaikea asia ymmärtää. Kuinka monta kertaa olenkaan saanut tarjoilijalta silmienpyörittelyjä ravintolassa, jos olen pyytänyt vaikka hampurilaiseen gluteenittoman sämpylän, mutta olen silti ottanut perunat, joiden kuorrutteessa on ripaus vehnää. On/off -tilanteen ymmärtäminen kun tuntuisi olevan ihmisille helpompi käsittää. IBS:ssä on kuitenkin monet ruuat rajoitettuja, vaan ei kiellettyjä 

 

Näköjään tätä tarinaa tuli taas niin paljon (pienimuotoinen avautumisen tarve?), että pyhitän IBS:lle vielä yhden postauksen ensi viikolta. Kysymyksiä saa edelleen laittaa!

-Karoliina-

Kuva: Pixabay 

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Osa farkuista myös käyttölakossa, tiukat sukkahousut, eieiei. Lantiofarkkuja pitäisi kaivaa jostain iso kasa... ja shoppailla lisää mekkoja. Vielä kun Suomessa tarkenisi pelkässä hamosessa ympäri vuoden. :D

Itse syön kaikkea, mutta tiedän mitä syömällä varmasti saan kärsiä närästyksestä. Ja aikaisemmin mainitsemasi "söinkö liikaa, vai jotain väärää" on kanssa ärsyttävää. Joskus vatsa on mennyt täysin sekaisin kun on tullut kylässä syötyä hyvin. Todella ärsyttävää ja myös kasvattaa ahdistusta osallistua kissanristiäisiin ja mennä ulos syömään. Kun oma olo voi yhtäkkiä heittää häränpyllyä.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Ihmeellistä muuten, miten sukkikset ovat pahat. Luulisi, että niin ohutta kangasta olevat vaatteet ei aiheuta ongelmia, mutta niinpä vaan ne saavat usein todella kurjan olon. 

Torey
Näissä neliöissä

Useissa sukkiksissa vyötärönauha tulee ikävään kohtaan ja se on tiukka. Ja jottei ne valuisi ihan heti makkaralle on sukkisten oltavakin napakat! Tietty vois hamstrata äitiyssukkiksia, ja kokeilla et pysyiskö ne päällä. :D

Hassua, jos ravintolassa on tullut silmien pyörittelyä mikäli olet ilmaissut ruokarajoitteet asiallisesti oikeilla nimillään? Eli ei puhumalla allergiasta tai keliakiasta vaan sanomalla että olet gluteeniherkkä ja kärsiväsi ärtyvästä suolesta. Niiden välillä on huima ero jo ihan sen annoksen valmistusmetodien vuoksi. Toisien kohdalla tulee keittiössäkin noudattaa sairaalatasoisia hygieniaa ja varmistua pilkuntarkasti kaikista ainesosista ja toisessa homma hoidetaan löysemmin rantein maalinsa ilman kokin stressiä siitä, että tappaa jonkun ellei sitä leikkuulautaa ole pesty 3 kertaa pesukoneessa. Eli puhutaan asioilla niiden oikeilla nimillä ja jos siihen pyöritellään silmiä eikä olla yhteystyöhalukkaita niin sitten voidaan antaa palautetta. Kyllä mä itse ainakin autan hitsisti mielummin asiakasta joka sanoo suoraan vaikkapa vihaavansa persiljaa kuin valehtelee olevansa sille allerginen. Tai tutkin mielelläni E-koodit jos vegaani on oikeasti vegaani eikä lakto-ovo-vegetaristi.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Hmm. Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että asiakkaan ei tarvitse alkaa kertoa suolensa toimintaa/inhokkiruokiaan yms. Minusta hyvää asikaspalvelu on se, että riittää, kun kertoo, että ottaa gluteenia/ ei ota lihaa / haluaa ilman sipulia jne jne. Se pitäisi riittää minusta. 

Olen ehdottoman eri mieltä. Ei siinä koko sairaskertomustaan tarjoilijalle tarvitse kertoa, mutta onnistuneen ruokailun näkökulmasta ja niiden oikeasti todella allergisten turvallisuuden kannalta olisi hienoa, että eri ruokavalioita noudattavat tekisivät eron sairaiden välillä. Siinä samassa kuin kasvissyönnin, raskauden, uskonnon tai allergian kohdalla. Keliaakikoita on väestöstä 2%, mutta gluteeniherkkiä tai muuten vain muista syistään siitä kieltäytyviä on huomattavasti enemmän. Jos jokainen gluteenitonta ruokavaliota vapaaehtoisesti noudattava ruoka-annos tehtäisiin kuin tilaajalla olisi keliakia niin siihen kuluisi todella paljon ylimääräistä työaikaa ja muita resursseja. Oikeasti. Perehdyppä joskus asiaan mitä kaikkea sen gluteenittoman hampurilaisen valmistaminen vaatii perus Hesburgerilta aina ainesosien kuljetuksesta, säilytyksestä, valmistuksesta ja siitä pakkaamisesta lähtien siihen, että hampurilainen on asiakkaan kädessä. Jos taas näistä riskeistä aletaan ruokaa valmistettaessa joustamaan ajatuksella "ei sillä varmaan keliakiaa kuitenkaan ole vaikka gluteenittomana tilasikin" niin se oikeasti erittäin sairas keliakikko voi joutua viikoiksi sairaalaan tai kuolla. Lisäksi siinä on mukana lainsäädännölliset vastuukysymykset. Kaikki on tervetulleita ja oikeutettuja syömään ravintolassa ja nauttimaan siitä kokemuksesta. Myös ne omasta mielestään hankalat asiakkaat, joita loppupeleissä suurin osa ei ole kunhan molemminpuolinen luottamus ja kunnioitus asiakkaan, tarjoilijan ja keittiön välillä säilyy. :)

Ei tietenkään tarvitse kertoa suolen toimintaa. Mutta olisi järkevää mainita tilauksen yhteydessä, että siedät pieniä määriä gluteenia. Tällöin keittiön ei tarvitse valmistaa ruoka-annostasi eri välineillä jne. Kuten tuossa aiemmin mainittiinkin, niin joku toinen voi kuolla pieneenkin gluteenialtistukseen. Keittiö ei voi ottaa sitä riskiä, että he vähät välittävät tästä mahdollisuudesta, jos kerta listallaan lupaavat gluteenittomia annoksia. 

 

Ravintoloiden kannattaisi toki olla myös itse tässä aktiivisia. Tarjoilija voi ihan kohteliaasti kysyä, että pitääkö keittiössä käyttää ns. gluteenisteriilejä välineitä, vai voiko annostasi käsitellä samoilla välineillä kuin gluteenia sisältäviä ruokia. Itse asiassa joissakin paikoissa kysytäänkin, että saako esim. uppopaistaa samassa altaassa, jossa tavalliset tuotteet uppopaistetaan. Subwayssakin kysytään vegepihvin tilaajilta, että saako käyttää samoja käsineitä, joilla tekee samaan aikaan kinkkuvoileipää. Kaikki vegepihvin tilaajat kun eivät ole vegetaristeja, vaan tykkäävät vaan vegepihvin mausta. Eli ravintoloilta myös oma-aloitteisuutta tässä, jotta vältetään turha työ. 

Vaateongelmaa en ollut ajatellut tuosta näkökulmasta. Lähinnä olen valinnut vaatteeni aina turvotuksen asteen mukaan. :D
Häämekkoja sovittaessa yksi puku painoi ikävästi alavatsaan ja ajattelin, että minulla on varmaan valmiiksi ilmaa vatsassa. Ehkä täytyisi koittaa valmiiksi pystyykö pitämään kiristävää pukua koko päivää. Muuten menee suunnitelmaks uusiksi hääpuvunkin osalta.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Häämekkoasiaa olen itsekin pohtinut tältä kannalta. Aikamoinen savotta, eteen sanoisi! 

coxia (Ei varmistettu)

Suosittelen lämpimästi äitiysfarkkuja (ja legginssejä/sukkahousuja), ei tarvitse murehtia mahtuvatko päälle tai puristavatko, myöskään silloin kun maha ei ole vielä aamulla turvoksissa, mutta turpoaa päivän mittaan.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.