Oi ihana maanantai ja ihana uusi viikko. Takana on viikonloppu häähumua. Siskoni meni naimisiin lauantaina ja samalla saatettiin loppuun tämä trilogia, jossa päivää vajaan vuoden sisällä jokainen meidän perheen tytär solmi avioliiton. Olo on helpottunut ja onnellinen.

Vaikka en tietoisesti ajatellut, että siskon häät tuottaisivat stressiä, huomasin eilen, että olin ihan poikki, kun rupeama oli saatu suoritettua kunnialla loppuun. Omat ajatukseni ja monta käytännönasiaakin tähtäsi tämän loppukesän häihin, joten eilen tuntui sille, kun suuri painolasti olisi tipahtanut hartioilta. Ja älkää ymmärtäkö väärin! Oli aivan ihanaa olla kaaso ja pidin suurena kunniana, että saimme olla näin tiiviisti mukana häissä. Mutta koska omat häämme menivät keväällä niin hienosti juurikin esimerkiksi Hipu-siskoni panostuksen vuoksi, halusin, että hän saisi kokea myös yhtä upean päivän.

Ajattelin eilen voitonriemuisesti, että nyt olisi aikaa ja resursseja keskittyä kunnolla syksyyn ja päästä tekemään töitä normaaliin tahtiin kesän ja toisaalta hääjärjestelyjen jälkeen. Olin kirjannut kalenteriinikin oikein kohdan ”aamukuntosali”. Mutta mitäs vielä. Noora – jonka luona F oli yökylässä häiden jälkeisen yön – laittoi viestiä eilenaamuna, että F on aika räkäinen. Ja kun iltapäivällä Nooran ja Matin tuotua F kotiin mitattiin kuume, oli neidillä ihan selkeästi lämpöä. Niinpä ahkera maanantai vaihtui kotipäivään, lämpimään mehuun ja pötköttelyyn.

Ensimmäinen sisäinen reaktioni kuumemittaria katsoessa oli ”voi paska”. Juuri kun olin ajatellut, että elämä normalisoituisi, ei joutuisi koko ajan ottamaan aikaa kiinni tai tekemään hommia puoliteholla, iski tämä. Marssin A:n luo sumpilmaan kalenterin kanssa seuraavaa viikkoa. Milloin hänellä olisi mahdollista jäädä kotiin, jos kuume jatkuisi pidemmälle viikkoa. Milloin kummallakin olisi ihan pakolliset työmenot ja mitä tehtäisiin missäkin tilanteessa. Stressikäyrä, joka oli vasta alkanut muuttaa suuntaansa, nousi taas ylöspäin.

Sitten pysäytin ajatukseni. Miksi helkkarissa stressaisin tällaisesta asiasta? Lasten kanssa elämä oli tätä. Soveltamista, kuumepäiviä ja aikuisten kalenterisulkeisia. Jos alkaisin saada sydämentykytyksiä TÄSTÄKIN, voisin hylätä loppuelämäkseni romukoppaan toiveen mielenrauhasta. Näiden juttujen kanssa olisi opittava vaan elämään. Tai no osaanhan minä ulkoisesti hyvin elääkin. Mutta sisäisesti usein stressaan, jos asiat eivät mene suunnitelmieni mukaan.

Kun tänä aamun join tuossa aamukahvia samalla, kun laitoin viestiä F:n kouluun, tanssiin ja vastailin viikonlopun aikana tulleisiin viesteihin, palauttelin taas mieleeni keinoja, jotka olen kokenut hyviksi stressinhallinnassa. Mutta jotka aina välillä tuppaavat unohtumaan. Tässä niistä muutamia, jota tepsivät ainakin minulla usein.

1. Etene yksi asia kerrallaan niin, että keskityt vain ja ainoastaan siihen. Mun paha vika on ennakointi. Sellainen, että kun aamulla herään ja katson to do -listaa, alan jo keräämään apinaa niskaan siitä, että listassa sijalla 27 on joku homma, joka on vastenmielinen. Ja vaikka hommat 1-26 olisivat mielekkäitä, menevät nekin huonoissa fiilikissä, jos edessä odottaa A)epämieluisa homma tai B) alan pohtia ekan tehtävän kohdalla, ehdinkö suorittaa kaikki muut tehtävät. Nyt olen taas tietoisesti yrittänyt muistutella mieleeni sen, että jos esimerkiksi kirjoitan tätä postausta, saan keksittyä vaan tähän, enkä miettiä, että tunnin päästä pitää laittaa ne kolme sähköpostia ja illalla ajastaa asiakkaan instaa.
2. ”Ensi työ, sitten huvi -ajattelun” heittäminen roskikseen! Koska jos tällä mentaliteetilla on äiti ja/tai yrittäjä, ei olisi KOSKAAN lupaa hurvitteluun. Siksi minun mantrani meneekin näin: ”Ensin ne työt, jotka päivän listassa on, ja sitten huvi”. Tai oikeastaan ”Ensin osa päivän töistä, sitten hetki vaikka hyvää lounasta ja siitä töitä sen verran, että kello on neljä”. Jos on nimittäin tällainen perfektionistiluonne kuin minä, kokee lähestulkoon aina, että asiat on kesken ja hommia tulisi tehdä enemmän. Ja kun työt ei tekemällä lopu, on vaan pakko päättämällä päättää, että on lupa myös relata.
3. Tee rajat ja pidä ne. Olen huomannut, että olen luontaisesti tyyppi, joka ei osaa laittaa rajoja itselleen. Ja toisekseen koen syyllisyyttä usein siitä, jos en anna ihan joka työkeissiin ja jokaiselle asiakkaalle täyttä kympinsuoritustani. Tästä syystä minun on ollut pakko laittaa itselleni rajat töiden tekoon. Nyrkkisääntöni menee, etten tee töitä viikonloppuisin, enkä enää sen jälkeen, kun F tulee kotiin. Lomia pitäisi myös osata pitää ja se onkin tämän tulevan vuoteni tavoite, että ihan konkreettisesti merkkaisin lomat, jolloin en tee yhtään mitään.
4. Liiku.Mun tärkein ”mielialalääke” on liikunta. Vaikka liikkumaan meno lähtökohtaisesti ärsyttääkin minua, on se myös asia, joka antaa mulle voimaa, energiaa ja laittaa asiat mittasuhteisiin. Liikunnan jälkeen mun olo on aina henkisestikin keveämpi. 
5. Hengitä. Hengittämisellä tarkoitan sitä, että mun stressitasoa laskee usein se, että suljen silmät ja keskityn vaikka pariksi minuutiksi vain syvään hengitykseen. Ennen, kun kuljin työmatkat bussilla, tein tätä harjoitusta usein tullessani kotiin. Nyt huomaan, että on taas aloitettava samat puuhat uudelleen.

Millä keinoin itse estät/hallitset stressiä?

-Karoliina-

Kuva: Pixabay