Kirjoitin eilen siitä, mitä kaikkea olemme F:n kanssa puuhastelleet lomalla. Ja vaikka tuntuukin sille, että kyseessä on ollut todellinen lomaviikko, on kuitenkin myönnettävä, että töitä tein ihan samalla tavalla kuin muinakin viikkoina. Töiden tekoajat, tavat ja ympäristö vain muuttuivat. Ja siksi loma tuntui ihan lomalle, vaikka läppäri ja kännykän sähköpostit kulkivatkin koko ajan matkassa.

Tajusin itse asiassa vasta eilen kotiin tultuamme, että tällaista se yrittäjän lomailu on. Ja se sai minut pohtimaan nykyistä työskentelyäni ja lomailuani verrattuna opettajan töihin.

Ensinnäkin tajusin sen, että kun olin opettaja, oli minulla paljon selkeämmät rajat sen suhteen, milloin olen töissä ja milloin lomalla. Ja vaikka kirjoitin opetöidenikin ohella blogia – monta vuotta myös silloin päivittäin – toi opetyöt sellaiset raamit, että kirjoitin noihin aikoihin blogiakin enemmän suunnitellusti kuin nyt. Nimittäin kun silloin jäin syys-, hiihto- tai joululomalle opetöistä, tein koko lomaviikkoa varten myös blogipostaukset ajastetusti jemmaan niin, etten lomaviikon aikana myöskään kirjoittanut. Nyt sen sijaa en edes ole miettinyt, etten kirjoittelisi F:n koululomien aikaan.

Toki tähän, etten nyt koe tarvitsevani niin konkreettisia irtiottoja kuin aikaisemmin vaikuttaa se, että kokonaisvaltaisesti työntekoni on vapaampaa kuin opeaikoina. Silloin niin moni asia, työaika ja päivien mitta oli muualta määrättyä, että niitä ihan oikeita lomia kaipasi paljon enemmän kuin nykyisin. Nykyinen työ nimittäin mahdollistaa (periaatteessa) lomailun koska vaan. Joskus ”lomaksi” riittää tuntia pidempi lounastauko, joskus junassa matkustamisen aikaan tehty ”työpäivä”.

Minä koenkin, että tässä elämänvaiheessa en varsinaisesti itse tarvitse lomaa. Mutta välillä olen nykyisinkin kokenut piston sydämessäni silloin, kun on pitänyt lykätä jotain F:n kanssa pelattavaa lautapeliä siksi, että minulla on ollut jokin työhomma kesken. Tosin minusta tuntuu, että kotona tehtävä työ ei erota minua niin paljon enää F:stä (enkä siksi koe niin paljon syyllisyyttä), kuin joskus. Nykyisin on kuitenkin erona opevuosiin se, että kirjoittamishommat ovat se päivän työ. Ei enää työ, joka tehdään työ- ja päiväkotipäivän jälkeisenä ekstrahommana.

Toki ymmärrän, että minulla on varmasti nyt menossa tähän työhön liittyvässä vapaudessa myös tällainen honeymoon-vaihe. Olenkin alkanut – vaikka nyt niin mahtavalle tuntuukin – pohtia sitä, miten voin jatkossa varmistaa sen, että osaan relata tarpeeksi. Nimittäin sehän kai on fakta, että jossakin vaiheessa ihminen tarvitsee myös säännöllisiä lomia. Myös tällainen oman itsensä herra.

Ehkä tosiaan vaan kylmänviileästi PÄÄTÄN, että tietyt viikot ovat kohdallani lomaa. Hiljennän silloin sähköpostin, pistän automaattisen lomaviestin päälle, teen etukäteen ne duunit jotka voin ja sitten vaan lomailen. Otan vähän mallia opeajoista, jolloin en edes miettinyt mitään töihin liittyvää.

Tosin. Pakko vielä kertoa, kuinka maisemanvaihdos jo tällä tavalla selvästi siirtänyt aivojani lomalle tyypilliseen flow-tilaan. Olen nimittäin ollut koko keskiviikon ja torstain sellaisella draivilla, jonka aina saan päälleni silloin, kun aivoillani on ollut tarpeeksi aikaa levätä. Täällä on suihkinut niin monet sähköpostit, juttuidikset ja sähköiset kontaktit, että oikein hykerryttää.

Mitenkäs siellä? Kuinka te lomailette? Miten tekee muut yrittäjät?

Jos työpostaukset kiinnostavat, lue myös:

Elämää lottovoittajana

Kun opettajan työt jäi, jäi myös maanantaiahdistus 

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: paita, Ivana Helsinki (Brave Enough To Ride)* // housut, H&M // vihkot, Vihkokauppa

*saatu