Koska mä voin (vaikka olisinkin ihan surkea siinä)!

P1235919.JPG

P1235870.JPG

P2122449.JPG

P1235871.JPG

P1235875.JPG

P2122443.JPG

P1235883.JPG

Kaupallinen yhteistyö: Hartwall Novelle

Havahduin tänä talvena siihen, että minulla on koko elämäni ollut jotain sellaisia omia liikuntaan liittyviä rajoja, joita en ole vuosiin – ainakaan puoleentoista vuosikymmeneen – halunnut ylittää. Koska olin päättänyt joskus yläkouluikäni alussa, että vihaan luistelua, hiihtoa ja monia muita juttuja, en ole niitä myöskään sen koomin tehnyt. Kieltäydyin järjestelmällisesti kaikesta tuollaisesta ja jostain syystä aloin aikuistuttuani muutenkin rajoittaa omaa liikkumistani.

Kun F on kasvanut, olen jostain syystä usein jäänyt leikkipuistossa tai ulkoillessa vain sellaisen seisoskelevan aikuisen rooliin. Kun sitten jossakin välissä olen heittänyt kärrynpyörän tai kiivennyt sinne kiipeilytelineen huipulle, on lapsen ilme ollut aivan korvaamaton. Mikä riemu siitä onkaan tullut, kun äitikin on heittäytynyt kiipeilykisaan, hippaan tai muuhun touhuamiseen.

Kun sitten taas yhden kerran tässä ennen joulua seisoskelin luistelukaukalon reunalla, kun F ja A luistelivat, aloin miettiä, mitä ihmettä minä oikein tein siinä. Totta on, että luistelu ei varsinaisesti lajina ole mitään ominta omaani. Totta oli, että en edes ollut varma, osaanko luistella enää. Mutta silti tuli tunne, että tätä asiaa on muutettava. Myös minun on liikuttava noiden kahden kanssa, vaikkei laji itsessään nyt nappaisikaan minua. Miten monesta asiasta jäisin paitsi, jos en itse lähtisi myös jäälle, pelaamaan ulkofudista tai jotain muuta, josta F nauttii, ja joka lähtökohtaisesti on ollut sitä touhua, johon nuo kaksi ovat kyllä kerta toisensa jälkeen pyytäneet minut mukaan, mutta mihin olen kieltäytynyt aina johonkin muka-syyhyn vedoten.

Niinpä kentältä kävelyn jälkeen vihjasin A:lle ihan vähän, että kaikesta luistelukielteisyydestäni huolimatta voisin EHKÄ tulla JOKU KERTA mukaan. Paitsi vaan, ettei minulla ollut ollut luistimia sitten vuoden -99.

No arvaatte jo varmaan, miten homma eteni?  Seuraavana päivänä, kun tulin töistä, minua odotti eteisessä jo omat hokkarit. Oli pakko siirtyä sanoista tekoihin.

Ensimmäinen luistelukerta ei ollut mitään juhlaa. Vaikka en asiaa F:lle näyttänytkään, kyllä minä kirosin pääni sisällä monta kertaa sitä, miten olikaan pitänyt lähteä söhläämään itselleni aivan vieraalle alueelle. Pysyin pystyssä, mutta tyylipisteitä en varmasti olisi saanut. Kiukutti vähän sekin, kun A yritti auttaa. Itsestäni koko tuon avun tarjoaminen tuntui ilman mitään aitoa syytä lähinnä vain kettuilulle, koska tunsin itseni niin kauhean kömpelöksi toisen smirklaillessa (vai mitä lie?) edessä. Hänellä kun tuota luistelukokemusta on kuitenkin ihan vähän enemmän kuin itselläni.

Samalla, kun kipuilin itseni kanssa tekemisen ja tekemättä jättämisen, avun vastaanottamisen ja siitä kieltäytymisen välillä, tajusin, että tässä kiteytyi – taas kerran – yksi aika olennainen, mutta ei niin imarteleva ominaisuus itsestäni: Minä vihaan olla huono! Jostain ihmeen syystä haluan olla hyvä – mielellään paras – kaikessa siinä, mitä kulloinkin teen. Ja se kun nyt vaan sattuu olemaan aika mahdoton tehtävä.

Ajatukseni aiheen tiimoilta jalostuivat, kun juteltiin poikien kanssa yhtenä päivän töissä kouluajoista. Minä kerroin, että halusin aina saada kokeista kymppejä. Kun yksi työkaveri kysyi, olinko kiinnostunut kaikista noista oppiaineista, tajusin vasta alkaa pohtia omaa motivaatiotani arvosoihin. Oikeasti en edes pitänyt 2/3 koulun oppiaineista. Mutta koska vihasi jo silloin olla paska – eikä oppiaineista varsinaisesti voinut kieltäytyä – ainoa keinoni selviytyä koulusta haluamallani tavalla läpi, oli olla koulussa hyvä.

Aloinkin pohtia, että omat ehdottomuuteni vaikkapa joidenkin liikuntalajien (ja varmasti monien muidenkin asioiden suhteen) liittyvät juuri siihen, että vihaan olla huono. Ja jos minulla puolestaan on riski olla huono, on minusta (ollut) parempi kieltäytyä koko hommasta, kun edes yrittää. Olisiko tämä vähän sitä samaa, mitä alakoulun opettajani minusta sanoi: ”Karoliina on valikoivasti tarkkaavainen. Antaa 100% kun haluaa. Mutta jos homma ei kiinnosta, ei tee myöskään mitään.” Olisiko tarkkaavaisuudenkin keskittäminen liittynyt juuri samaan problematiikkaan? Kyvyttömyyteen hyväksyä itsessäni huonous?

Olen tänä vuonna tehnyt jo paljon liikunta-asioita, joihin en koskaan uskonut enää ryhtyväni. Olen ollut tosi nolo ja huono ja silti kokenut suurta iloa siitä, että olen uskaltanut tehdä paljon sellaisia asioita, joita ennen en olisi viitsinyt edes yrittää. On ollut itse asiassa aika mahtava huomata, kuinka huonouteen ei kuole. Kehnonakin on kivaa ja kiksit voittamisen sijaan onkin tullut nyt siitä, että on tajunnut tekevänsä jotain todella kaukana omasta mukavuusalueestaan. Ja tehnyt silti! 

Novelle Plus Uudistava -vesi – jota olen tykännyt muuten juoda nimenomaa liikunnan aikana, koska hiilihapoton vesi tulee mulla liian nopeasti treenin aikana pissana läpi – onkin jollain hassulla tavalla toiminut myös symbolisena uudistajana. Tuo vesi kun oli ensimmäisellä salikerralla mukana tammikuun ensimmäisellä viikolla ja on nyt kulkenut matkassa joka kerta, kun vähänkin olen hikoilemaan lähtenyt. Vaikka Novelle Plus Uudistavan veden todellinen uudistamisvoima liittyykin lähinnä ihon ja muun kropan uudistamiseen esimerkiksi C-vitamiinin, kollageenin ja foolihapon avulla, on Novelle Plus -pullo ollut myös osana minun elämäni kokonaisvaltaista uudistamista. Se kainalossa ja huulilla kun oma elämäni – niin liikunnan kuin nolostumistaitojenikin osalta – on tehnyt aikamoisen käännöksen.

Harjoitukset omalta vahvuusalueelta siirtymisessä vaan jatkukoon. Itseni takia ja ehdottomasti myös siksi, että voin antaa F:lle mallin siitä, että äitikin voi olla aktiivinen ja välillä vähän hassun huono. Mitähän sellaista aloittaisin seuraavaksi, missä olen tunnetusti ollut aivan surkea? Askartelun, ompelun, hiihdon vai kasvien kasvattamisen?

-Karoliina-

Asu: pipo*, samsoe&samsoe/INCH Store // takki*, Joutsen (kotimainen tekstiili) // villahousut*// Uhana Design (kotimainen tekstiili) // luistimet, second hand (näköjään Kallen vanhat) // lapaset ja villasukat, äiti kutoi 

*saatu

Kuvat: 1,2,4,5,7 Noora Näppilä 

Perhe Liikunta Mieli Vanhemmuus

THL:n ruokasuositukset. Ja mitä niistä emme noudata.

P2082443 (1).JPG

P2112516.JPG

Katseltiin lauantai-iltana Armanin Pohjantähden alla -ohjelmaa, joka käsitteli ravintoa. Jakso oli varmaankin uusinta, mutta emme olleet nähneet sitä aikaisemmin.

Samalla, kun Arman haastatteli erilaisia – hyvinkin erihenkisiä – ruoka-asiantuntijoita, aloimme jutella siitä, että meille on muodostunut kyllä ilman mitään erillistä sopimista sellainen tämän kodin ”ruokafilosofia”, joka on aika selkeä. Eikä se todellakaan ole kaikin puolin THL:n suositusten mukainen.

Oikeastaan vasta Armanin ohjelmaa katsoessa taas muisti, ettei oma käsitys terveellisestä ruuasta olekaan mikään yleismaailmallinen totuus. Ja itse asiassa se, mitä me tyttärelle syötämme, ei kaikilta osin olekaan sellaista ravintoa, mitä vaikkapa THL:n suosituksia noudattavat lastenterveydenhuollon ammattilaiset suosittelevat. Joskus oikein harmittaa se, että tieto on niin ristiriitaista. Sitä seisoo kaiken informaation ristitulessa ja yrittää itse sitten päätellä, miten pitäisi toimia. 

Kirjasin tähän listaan vähän raameja siitä, mitä meillä syödään ja toisaalta ei. Tämä ei ole mikään vinkkilista, koska eihän minulla ole mitään referenssiä ihan maallikkona kertoa, mikä tekee hyvää ja mikä huonoa. Mutta tällainen se meidän perheen ruokafilosofia kuitenkin on: 

  • Ei light-tuotteita. Keinomakeutusta ei käytetä juuri ollenkaan. Joissakin makuvesissä (aikuiselle) minusta stevia on ok, mutta muuten sitä ei kyllä käytetä. Jos on pakko makeuttaa, voi sen tehdä kookossokerilla, hunajalla ja joskus jopa ihan valkoisella sokerilla. Jos esimerkiksi F haluaa herkkupäivänä limua, annan paljon mieluummin desin sokerilimpparia kuin light-versiota. Uskon, että meillä menee sokerit THL:n suositusten mukaisesti. Tosin niissä ei ole (itse en ainakaan löytänyt tietoa) taidettu puhua juuri näistä toisenlaisista sokereista. 
  • Ei kevyt(maito)tuotteita. Oikeastaan Oivariini, raejuusto 2%, rahka ja kermaviili ovat ainoat maitokevyttuote, jota meillä käytettään. Oivariiniakin vain siksi, että se levittyy leivälle paremmin kuin voi. Tuon raejuuston olen kyllä tosin päättänyt vaihtaa luomuun (näin juuri mainoksen maitopurkin kyljessä), mutta kermaviilin ja rahka suhteen en vielä kantaani tiedä. Onko niitä edes luomuna? Mutta muuten meillä käytetään rasvaista maitoa, oikeaa voita, rasvaista juustoa ja kermaa. Kermoissa kammoan  näitä ”4%, kevyt ja paksu -tyyppisiä” tuotteita. Jos meillä tarvitaan kermaa, se on aina ihan tavallista, rasvaa sisältävää, hapatettua kermaa tai kuohukermaa. Vastapainoa koville rasvoille tulee muun muassa pähkinöistä, avokadosta ja oliiviöljystä, joita meillä syödään joka päivä. THL:hän suosittelee margariinia. Minä en ole syönyt sitä koskaan, vaikka sitä lapsuuden jääkaapissamme aina olikin. Menin mummon jääkaapille, ja otin sieltä punaista voita. Itse asiassa mummo – jolla oli hyvä huumorintaju –antoi erään kerran minulle voipaketin syntymäpäivälahjaksikin. F ei ole myöskään syönyt koskaan margariinia kotona. 
  • Leivässä pitää olla kuituja. F ei voi syödä ruista, mutta hänen leipiinsä yritetään sitten saada kuitua vaikkapa siemenillä ja kauralla. Minä en syö juuri enää leipiä (paitsi 100% kauraa), koska gluteenittomien leipien ravintoarvot ovat niin surkeita. A vetelee meidän kahden muun kadehtimaa ruisleipää. Tosin sitä THL:n lautasmallin osaa en allekirjoita, jossa leipää pitäisi syödä myös lämpimän ruuan kaverina. Toki leivän voi ottaa vaikka keiton kanssa, mutta en näe mitään järkeä, miksi sitä pitäisi syödä vaikka perunan ja lihan kaverina. 
  • Kasviksia, marjoja ja/tai hedelmiä syödään joka ikisellä aterialla. Meillä ei tarjota koskaan lämmintä ruokaa ilman, ettei kyljessä olisi uunijuureksia, höyrytettyjä kasviksia tai salaattia. Samoin jokaisella aamu-, ilta- ja välipalalla syödään vihreitä. Kasvisten ja hedelmien syönti konkretisoituu silloin, kun tilaamme ruuat Prisman kauppakassi -palvelusta. Meidän viiden päivän tilauksesta aina ainakin yksi muovipussillinen on ainoastaan HeVi-osaston tuotteita. Tässä ylittyy ihan varmasti puoli kiloa päivässä. Ihan jokaisella meistä. 
  • Ruuat tehdään muutamia poikkeushetkiä lukuun ottamatta itse alusta asti . Ainoat valmisruuat, joita meillä syödään, on kalapuikot, makumajoneesit, dippikastikejauhe, Lidlin bernaisekastike ja Kokkikartanonen pinaattikeitto.  Olen joskus hamassa menneisyydessä käyttänyt esimerkiksi valmiita juureskuutioita tai peruna-sipulisekoitusta, mutta en enää. Kun kerran tekee asiat itse, ei vaan halua syödä enää valmistuotteita. Maku on kuitenkin niin kauhean erilainen ja toisaalta ruuan alkuperän tietäminen on minulle nykyisin yhä tärkeämpää. 
  • Ulkona voi syödä ja välillä jopa mättöäkin. Mutta toki ”roskaruokapaikoissakin” on eroja. Ostan oikein mielelläni välillä hyvin tehdyn hampparin tai itseleivotulla pohjalla tehdyn pitsan. Mutta esimerkiksi Mc Donalds aiheuttaa minussa puistatuksia. Olen joskus ottanut itse Mäkkäristä gluteenittoman juustoburgerin evääksi, jos muuta vaihtoehtoa ei ole ollut. Ja F:n olen tainnut ruokkia Mäkissä muutaman kerran ulkomailla ja pari kertaa Suomessa silloin, kun hän on saanut jostain saavutuksesta oikeuden valita itse ruokapaikkansa. Lähtökohtaisesti Mäkkärin kaltaiset paikat saavat minut kuitenkin yleisesti ottaen aika raivoisaksi. Miten sellaista materiaalia, jota ei voi minun kriteereilläni edes ruuaksi kutsua, voidaan myydä niin paljon? Ja miksi porukka himoitsee sitä? Toki muistan, että itsekin pidin vielä parin kympin molemmin puolin Big Mac -ateriaa ja McFlurrya aivan ihanana ruokana. Niin se mieli ja makuaisti muuttuu. Onneksi!
  • ”Ei” valmiiksi maustetuille tuotteille. En pidä lihojen valmismarinadeista, maustetuista jogurteista (sokeria aivan hullusti!), makukermoista tai oikeastaan mistään, mikä ei ole itse oikeaa tuotetta. Onneksi tytärkin – joka aina himoitsee maustettuja viilejä – on oppinut syömään maustamattoman jogurtin hunajalla ja pähkinöillä, maustamattoman viilin banaanipaloilla.
  • Ei ehdottomuuksille. Vaikka edellinen lista onkin aika pitkä, en silti koe, etteikö välillä voisi tehdä asioita ihan toisin. Meillä ei esimerkiksi eilen ollut kaapissa MITÄÄN ilta- ja aamupala-aineita, kun tulimme kotiin kylästä jo F:n nukkumaanmenoajan jälkeen. Siinä ei ollut enää järkeä lähteä kauppaan, joten R-kioskilta haettiin valmisleivät ja maustetut jogurtit. Sellaiset tuotteet, joita muuten kyllä kartetaan viimeiseen asti. Jogurtti meni lapselta kyllä alas, mutta teollinen kolmioleipä jo tökki, vaikka periaatteessa sen täytteet olivat sitä, mitä kotitekoisessakin voikkarissa olisi voinut olla. Olin oikeasti aika tyytyväinen, kun lapsen mielestä leipä oli pahaa. Tyytyi vetelemään aamulla kotoisaan kaurapuuron ilman normaalia aamuleipäänsä.

Nyt haluaisin kuulla, miten TEILLÄ syödään! Noudatatteko THL:n ohjeistuksia vai jotain ihan muuta linjaa? Miksi? Ja missä kaikissa tuotteissa suositte luomua? Meillä suurin osa ruuasta on kotimaista, osa kotimaista luomua. Mietin, että pitäisikö esimerkiksi hedelmissä ja kasviksissa myös siirtyä kokonaan luomuun, jotka tähän asti usein ostan ei-luomuna.

Jos osaisitte vastata vielä tähän kysymykseen: Kun kyseessä on luomuliha, tarkoittaako se sitä, että kyseinen eläin on saanut luomu-tasoista ravintoa itse vai myös sitä, että itse eläimeen ei ole pumpattu vaikkapa antibiootteja? Toisin sanoen: Mitkä ovat luomulihan määreet? Käsittääkseni luomu ei takaa eläimen oleskeluoloihin mitään erityistä mukavuutta. 

-Karoliina-

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Terveys